Leo Härkönen
Leo Härkönen (25. toukokuuta 1904 Impilahti[1] – 21. joulukuuta 1978 Helsinki[2]) oli suomalainen säveltäjä ja musiikkipedagogi.
Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Härkösen vanhemmat olivat opettaja Jaakko Härkönen ja Martta Niikko ja puoliso vuodesta 1931 Heliä Usma (Nyman). Hän tuli ylioppilaaksi 1923 ja valmistui filosofian maisteriksi 1927. Helsingin konservatorion sävellysdiplomin Härkönen suoritti 1932 ja kasvatusopin laudaturin 1935. Härkönen toimi musiikin lehtorina eri seminaareissa, Raumalla 1927–1935, Sortavalassa 1935–1940, Heinolassa 1940–1941, Sortavalassa uudestaan 1942–1944 ja Raahessa vuodesta 1945.[3] Heinolassa hän työskenteli uudelleen vuodesta 1953[4]. Härkönen toimi Rauman Mieslaulajien johtajana 1930–1935 ja Sortavalan Mieslaulajien johtajana 1935–1940 ja 1942–1944. Laatokan musiikkikriitikko Roiha oli 1935–1940 ja 1942–1944.[3]
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Härkönen sävelsi sinfonian, lyyrisen sarjan, viulu-, piano- ja vokaalimusiikkia ja julkaisi oppikirjan Laulun johtamisesta (1942).[4] Hänen arkistonsa on talletettu Kansallisarkistoon[2]. Härkösen sävellyksiä ovat muun muassa:[3]
- Sonaatti e-molli ja sonatiini B-duuri viululle ja pianolle
- Pianosonaatti b-molli
- Aunukselainen rapsodia pianokvartetolle
- Karjalan laulu, Laulun laaja kotimaa ja Suomen virsi seka- tai naiskuorolle pianosäestyksin
- Jeesuksen syntymä, koulukantaatti urku- tai pianosäestyksin
- 10 mieskuoro- ja 10 yksinlaulua sekä koululauluja ja lauluja koulunäytelmiin
- 24 pianopreludia ja 6 muuta pianosävellystä
- 8 kansanlaulusovitusta
Härkösen ennen vuotta 1940 tekemät sävellykset hävisivät Sortavalan evakuoinnissa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
