Leevi Haapala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiasman johtaja Leevi Haapala, 2015.

Leevi Haapala (s. 1972 Keuruu[1]) on Kiasman museonjohtaja. Hän on toiminut tehtävässä kesäkuusta 2015 alkaen. Aiemmin Haapala on työskennellyt Taideyliopiston Kuvataideakatemian professorina sekä Kiasman amanuenssina ja nykytaiteen tutkijana. Hän teki väitöskirjansa Helsingin yliopiston taidehistorian oppiaineeseen.[2] Väitöskirjan otsikko oli Tiedostumaton nykytaiteessa: Katse, ääni ja aika vuosituhannen taitteen suomalaisessa nykytaiteessa (2012).[3]

Haapala työskenteli Suomen nykytaiteen museossa jo 1994, johon hän tuli siviilipalvelusmieheksi Ars 95 -näyttelyn järjestelyiden avustajaksi. Vuodesta 1997 hän työskenteli Kuvataiteen keskusarkiston tutkijana ja Kiasman amanuenssina, kunnes 2014 nimitettiin Kuvataideakatemian Praxis-maisteriohjelman 2-vuotiseksi professoriksi.[1] [4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Aino Frilander: Kiasmalta odotetaan nyt paljon. Helsingin Sanomat, 19.3.2015, s. B3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.3.2015 Tietolaatikko.
  2. Tällainen on Kiasman uusi johtaja 17.3.2015. Yle Uutiset. Viitattu 17.3.2015.
  3. Tiedostumaton nykytaiteessa : Katse, ääni ja aika vuosituhannen taitteen suomalaisessa nykytaiteessa Väitöstiivistelmä. Helsingin yliopisto.
  4. Leevi Haapala professoriksi Kuvataideakatemiaan Kuvataideakatemian lehdistötiedotteet. Kuvataideakatemia. Arkistoitu 2.4.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]