Laurent de Brunhoff
Laurent de Brunhoff (30. elokuuta 1925 Pariisi, Ranska – 22. maaliskuuta 2024 Key West, Florida, Yhdysvallat[1]) oli ranskalainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Hän opiskeli maalaustaidetta ja teki uransa alkuvaiheessa abstrakteja maalauksia. Hän kuitenkin alkoi vuodesta 1946 tehdä isänsä Jean de Brunhoffin kehittämään Babar-hahmoon perustuvia kirjoja ja keskittyi myöhemmin vain Babariin.
Babarin syntymä ja opiskelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laurent de Brunhoff oli vanhempiensa Jean ja Cécile de Brunhoffin esikoinen. Hänellä oli kaksi nuorempaa veljeä.[2] Cécile kertoi eräänä iltana vuonna 1930 iltasatua Laurentille ja tämän veljelle Mathieulle. Tarinassa oli orpo vauvanorsu, joka karkaa viidakosta Pariisiin. Pojat innostuvat tarinasta ja kertovat siitä seuraavana päivänä isälleen. Jean de Brunhoff oli kuvataiteilija ja alkoi hahmotella pientä norsua, jonka nimeksi hän antoi Babar. Komeasti kuvitettu ensimmäinen osa Histoire de Babar ilmestyi 1931, ja Jean de Brunhoff ehti kirjoittaa lopulta seitsemän Babar-tarinaa. Hän kuoli 1937 tuberkuloosiin. Laurent oli silloin 12-vuotias.[1][3]
Laurent de Brunhoff meni 1945 opiskelemaan isänsä jalanjäljissä taidemaalariksi Académie de la Grande Chaumièreen, missä häntä opetti muun muassa hänen isänsä opettaja Othon Friesz. Brunhoffin maalaukset olivat abstrakteja, ja ne erosivatkin huomattavasti hänen isänsä perinteisistä maisemamaalauksista ja asetelmista.[4]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brunhoffin ensimmäinen Babar-tarina Babar et ce coquin d’Arthur julkaistiin 1946. Hän keskittyi siinä Babarin ilkikuriseen serkkuun Arthuriin, johon taiteilija itse samaistui.[4] Monet lukijat uskoivat, että Babarin kirjoittaja oli sama kuin aiemmin, sillä niin hyvin Brunhoff oli onnistunut toistamaan hahmon persoonaa.[1]
Brunhoff teki kaikkiaan yli 45 Babar-kirjaa.[1] Siitä tuli valtavan suosittu, ja hän keskittyi uransa aikana lähinnä siihen. Hän teki kuitenkin 1950- ja 1960-luvuilla myös sellaisia kuvitettuja kirjoja, joissa ei ollut norsuja. Brunhoff muutti 1985 Yhdysvaltoihin ja teki uransa loppuun asti yhteisytyötä toisen vaimonsa Phyllis Rosen kanssa.[4]
Babar-sarja on saanut myös kritiikkiä, sillä monet ovat syyttäneet sitä rasistiseksi ja kolonialistiseksi. Brunhoff itsekin myönsi hieman häpeävänsä joitakin tarinoita. Hän jopa pyysi julkaisijaa vetämään vuoden 1949 Pique-nique chez Babar pois myynnistä, sillä kirjassa on karkeita mustien ja Yhdysvaltain alkuperäisasukkaiden karikatyyreja.[2]
Brunhoff asui elämänsä loppuun asti Yhdysvalloissa, missä hänellä ja Phyllis Rosella oli kaksi kotia, toinen New Yorkissa ja toinen Floridan Key Westissä. Brunhoff kuoli maaliskuussa 2024 aivohalvauksen komplikaatioihin.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Penelope Green: Laurent de Brunhoff, Artist Who Made Babar Famous, Dies at 98 23.3.2024. The New York Times Company. Viitattu 23.3.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Hillel Italie: Laurent de Brunhoff, ‘Babar’ heir and author, dies at age 98 APNews. 23.3.2024. AP. Viitattu 23.3.2024. (englanniksi)
- ↑ Brunhoff, Laurent de, Bibliothèque nationale de France, päivitetty 31.7.2020, viitattu 16.2.2022 (ranskaksi)
- ↑ a b c Laurent de Brunhoff (b. 1925) (PDF) Morgan Library & Museum. Viitattu 23.3.2024. (englanniksi)
|