Lasten laulukilpailu Karuselli

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lasten laulukilpailu Karuselli oli MTV3:n ohjelmistossa vuosina 1996–2000. Kyseessä oli alun perin alakouluikäisille ja myöhempinä vuosina (1999 ja 2000) myös teini-ikäisille tarkoitettu kilpailu. Televisiossa näytettiin vähintään semifinaalit ja finaalit, mutta muutamana vuonna myös alkukilpailut televisioitiin. idealtaan ja rakenteeltaan Karuselli oli hyvin samantapainen kuin vuosina 1990–1995 esitetty Tenavatähti ja juontaja oli sama kuin Tenavatähdessä, Seppo Hovi, mutta tapahtumana se ei ollut läheskään yhtä suurellinen eikä televisio-ohjelmana läheskään yhtä suosittu kuin Tenavatähti. Osallistujia Karusellissa oli huomattavasti vähemmän kuin Tenavatähdessä, eivätkä sen menestyneet kilpailijat sanottavasti olleet Tenavatähden menestyneiden kilpailijoiden tavoin esillä julkisuudessa ohjelman ulkopuolella. Myös vastaavasti katsojaluvut jäivät Tenavatähden katsojalukuja huomattavasti pienemmiksi. Karusellin alkueristä ei myöskään televisioitu yhtä suurta osaa kuin Tenavatähden alkueristä. Säestävänä orkesterina toimi pitkän linjan tanssiorkesteri Finlanders. Auraviihde järjesti Karusellin myös 2002–2004, mutta sitä ei enää näytetty valtakunnallisessa televisiossa, vaan ainoastaan joillain paikallisilla televisiokanavilla. Vuonna 2008 Karuselli-kilpailua alettiin jälleen järjestää vuosittain.

Karuselli-finalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1996[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sara Lahtinen - Tyytyväinen Santeri
  2. Pauliina Saarinen - Lounatuulen laulu
  3. Eerika Aho - Luokan poika
  • Rene Haavisto - Pieni ystäväin (yleisönsuosikki)
  • Jenna Koskenniemi - Tuulen värit
  • Maruska Lindeman - Poika tuo
  • Tuukka Raitala - Muumiblues
  • Kristian Ristkari - Lounatuulen laulu

1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hannariina Hakala - Mennään hiljaa
  2. Katariina Mäkinen - Syvälle sydämeen sattuu
  3. Mikko Gustafsson - Meksikon pikajuna (yleisönsuosikki)
  • Jenna Koskenniemi - Hei muumit
  • Henni-Liisa Stam - Moi moi vain
  • Emmi Strandman - Eka koulupäivä
  • Tomi Virtanen - Minun ystäväni
  • Iina Yli-Malmi - Koivu ja sydän

1998[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laura Pakarinen - Elämän siiville
  2. Sini Alatalo - Manuela
  3. Samuel Harjanne - Con te partirò
  • Anni Haavisto - Pingviinitanssi
  • Joni Hannula - Tyttö tuollainen
  • Jarmo Hatunen - Rokkenrolli-Olli
  • Jonna Pirttijoki - Sade on mun kyyneleeni
  • Annika Valtonen - Ystävyyden talo

1999[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavasarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Antti Annola - Sudet

  • Juulia Aho - Oon äiti pieni lintu vain
  • Oskari Hanhikoski - Niin Amerikassa
  • Pauliina Korpela - Kultaa ja jalokiviä

Teinisarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Markus Määttänen - Kirje

  • Jenna Koskenniemi - Maailman lapset
  • Anu Kääriäinen - Krokotiilirock
  • Ann-Sofie Sakko - Hymne à l'amour

2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavasarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Sini Alatalo - Maailman lasten unet

  • Eveliina Määttä - Kaunein hetki
  • Sakari Pulkkinen - Ding ding ding
  • Laura Ruusumaa - Muna vai ankka

Teinisarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Sanna Hannus - Levoton Tuhkimo

  • Heidi Heiskala - Hetki lyö
  • Linda Loikkanen - I Don’t Know How to Love Him
  • Jonna Pirttijoki - Rafaelin enkeli

Televisioimattomien Karuselli-kisojen voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2002: Satu Hyvärinen ja Millariia Wikman
  • 2003: Jaana Säkkinen (tenavasarja), Eveliina Määttä (teinisarja)
  • 2004: Jaakko Säkkinen
  • 2008: Ida-Maria Juntunen
  • 2009: Tuuli Oikarinen[1]
  • 2010: Viivi Korhonen[2]
  • 2011: Leevi Lehtisyrjä
  • 2012: Elina Suomi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karuselli 2009 voittaja on Tuuli Oikarinen! 16.5.2009. Auraviihde. Viitattu 26.11.2012.
  2. Karuselli 2010 voittaja on Viivi Korhonen! 8.5.2010. Auraviihde. Viitattu 26.11.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]