Lars Ulrik Mortensen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lars Ulrik Mortensen (s. 1955 Tanska) on tanskalainen cembalisti ja kapellimestari.[1]

Mortensen opiskeli Tanskan kuninkaallisessa musiikkikonservatoriossa Kööpenhaminassa cembalonsoittoa Karen Englundin[1] ja kenraalibassoa Jesper Bøje Christensenin johdolla.[2] Myöhemmin hän sai cembalonsoiton ja orkesterinjohdon opetusta Trevor Pinnockilta Lontoossa. Vuosina 1988–1990 Mortensen toimi cembalistina London Baroque -kokoonpanossa. Vuosina 1990–1993 hän oli jäsenenä yhtyeessä Collegium Musicum 90. Hän soitti myös Trio Veracinissa viulisti John Hollowayn ja sellisti David Watkinin kanssa. Vuonna 1999 Mortensen sai nimityksen periodisoitinyhtye Concerto Copenhagenin taiteelliseksi johtajaksi. Hän on johtanut kapellimestarina sekä oopperan että soittimellisen musiikin esityksiä.[1]

Vuonna 1989 Mortensen levytti Kontrapunkt-levymerkille Johann Sebastian Bachin Goldberg-muunnelmat, mistä hänelle myönnettiin Diapason d'Or -palkinto. 1990-luvulla hän jatkoi menestyneiden levytysten tekemistä. Huomiota hän sai etenkin erinäisillä levytyksillään Bachin ja Dietrich Buxtehuden teoksista. Mortensen on levyttänyt muiden muassa Dacapo Recordsille[2], EMI:lle[2], Kontrapunktille, Archiv Produktionille, BIS:lle, Chandos Recordsille, CPO:lle, ECM:lle ja Naxokselle. Mortensenin laajaan ohjelmistoon on kuulunut muiden muassa Joseph Haydnin ja Wolfgang Amadeus Mozartin teosten lisäksi lähinnä barokkimusiikkia Bachin ja Buxtehuden ohella muiden muassa sellaisilta säveltäjiltä kuin Johann Jakob Frobergeriltä, Georg Friedrich Händeliltä, Antonio Vivaldilta, Francesco Geminianilta ja Jean-Marie Leclairilta. Vuonna 2000 Mortensen sai nimityksen Vuoden tanskalaiseksi muusikoksi kolmesta Buxtehuden cembalomusiikin CD-levystä. Samoista kolmesta levystä hänelle myönnettiin vuonna 2001 Cannesin klassinen palkinto. Vuonna 2003 Mortensen saavutti suuren menestyksen Tanskan kuninkaallisessa teatterissa johtamallaan esityksellä Mozartin oopperasta Figaron häät. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin Euroopan unionin barokkiorkesterin taiteelliseksi johtajaksi, vaikkakin hän jatkoi työtään myös Concerto Copenhagenin kanssa. Vuonna 2007 Mortensen sai tanskalaisen korkeimman Léonie Sonning -musiikkipalkinnon.[1]

Mortensen on esiintynyt usein laulaja Emma Kirkbyn säestäjänä.[1] Hänen muiden yhteistyökumppaneidensa joukossa ovat olleet sellisti Jaap ter Linden[1] ja luutisti Jakob Lindberg[3][4] sekä Aloysia Assenbaum ja Ronald Brautigam.[2]

Mortensen opetti vuosina 1996–1999 professorina cembalonsoittoa ja historiallisia esityskäytäntöjä Münchenin musiikki- ja teatterikorkeakoulussa. Hän on opettanut myös Salzburgin Mozarteumissa, Helsingin Sibelius-Akatemiassa ja New Yorkin Juilliard Schoolissa.[5] Vuonna 2008 Mortensenista tehtiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Lars Ulrik Mortensen AllMusic
  2. a b c d e Lars Ulrik Mortensen, dirigent/conductor Toccata Music Management
  3. Cataldo Amodei: Cantatas Classics Today
  4. Cataldo Amodei - solo cantatas (Arkistoitu – Internet Archive) BIS
  5. LARS ULRIK MORTENSEN Naxos