Lars-Gunnar Nordström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lars-Gunnar Nordström
Lars-Gunnar Nordström vuonna 1958.
Lars-Gunnar Nordström vuonna 1958.
Henkilötiedot
Syntynyt 19. elokuuta 1924
Helsinki
Kuollut 10. elokuuta 2014 (89 vuotta)
Helsinki
Aiheesta muualla
www.lgn.fi

Lars-Gunnar Nordström (19. elokuuta 1924 Helsinki10. elokuuta 2014[1] Helsinki) oli suomalainen taidemaalari, taidegraafikko ja kuvanveistäjä, jonka töitä oli ensi kertaa julkisesti esillä vuonna 1947. Nordströmiä pidetään yhtenä Suomen nonfiguratiivisen taiteen varhaisimmista ja määrätietoisimmista uranuurtajista.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordström syntyi arkkitehtiperheeseen, ja hän pyrki itsekin opiskelemaan Teknillisen korkeakoulun arkkitehtilinjalle mutta ei läpäissyt pääsykokeita. Hän päätyi opiskelemaan sisustusarkkitehdiksi Taideteollisessa keskuskoulussa vuosina 1946–1949. Hän kävi myös Vapaata taidekoulua ja teki opintomatkoja Pariisiin ja New Yorkiin. Hän työskenteli eri arkkitehtitoimistoissa muun muassa huonekalujen suunnittelijana vuoteen 1960 saakka.

Nordströmin varhaisimmat maalaukset olivat kubistisvaikutteisia figuratiivisia teoksia, kuten muotokuvia ja asetelmia, mutta hän suuntautui pian abstraktiin taiteeseen omaksuen selväpiirteisen konstruktivistisen tyylilajin. Pariisissa käydessään hän tutustui joihinkin merkittäviin abstraktin maalaustaiteen edustajiin, kuten Alberto Magnelliin, ja hän innostui erityisesti Victor Vasarelyn taiteesta ja tämän rytmisistä sommitteluista. Ensimmäiset abstraktit työnsä Nordström myi Pariisin Musée Nationale d’Art Modernelle.

Nordströmin teoksille on ominaista kuvailmaisun äärimmäinen tarkkuus ja hallittu värien käyttö geometrisissa muodoissa, jotka luovat teoksiin usein voimakkaan dynamiikan. Suurikokoisten maalausten tarkkarajaiset, värikkäät kentät keskittyvät muodon, värin ja viivan yleispäteviin ominaisuuksiin, ja sen vuoksi Nordstömiä onkin luonnehdittu konkretismin suomalaiseksi mestariksi. Teosten suuria väripintoja erottavat linjat eivät juuri koskaan ilmene näkyvinä viivoina vaan pintoja erottavina rajoina. Rytmikkäiden ja määrätietoisten linjojen on sanottu luovan muun muassa jazz-musiikkiin verrattavissa olevia tunnelmia; Nordström oli tunnettu jazz-levyjen keräilijä. Hän rakensi kompositioita myös eri elementtien vastakohtaparien avulla. Maalausten ohella Nordström teki suuren määrän abstraktia grafiikkaa, pääosin serigrafiatekniikalla.

Lars-Gunnar Nordströmin tuotantoa alettiin arvostaa vasta 1970-luvulla, vaikka hän piti ensimmäisen ei-esittävän taiteen näyttelynsä jo vuonna 1949 – ensimmäisenä Suomessa. Tällä välillä hän teki melko paljon julkisia seinämaalauksia.[2] Nordströmin teoksia on muun muassa Ateneumin taidemuseon, Porin taidemuseon, Tampereen taidemuseon ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon kokoelmissa.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valjakka, Timo: Taidemaalari Lars-Gunnar Nordström on kuollut. Helsingin Sanomat, 13.8.2014, s. B 2. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.8.2014.
  2. Huusko, Timo: ”Lars-Gunnar Nordström: Toimivia dimensioita”, Ateneum-opas, s. 123. Toimittanut Timo Huusko. Helsinki: Ateneumin taidemuseo, 2007. ISBN 978-951-53-2994-3.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mäkelä, Janne – Gronow, Pekka – Laipio, Matti: Nubbenin levyt: Taiteilija Lars-Gunnar Nordström jazzkeräilijänä. Kansalliskirjaston julkaisuja, 85. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2019. ISSN 2242-8097. ISBN 978-951-51-4894-0.
  • Paunu, Henna (toim.): Nubben: Lars-Gunnar Nordström 1924–2014. EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkaisuja, 42. Espoo: EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2015. ISSN 1796-735X. ISBN 978-952-5509-42-7.
  • Sakari, Marja: ”Nordström, Lars-Gunnar (1924–2014)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 170–172. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]