Löyttymäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Löyttymäki on kylä Kanta-Hämeen maakunnassa Janakkalan kunnassa. Se sijaitsee noin 20 km itään Janakkalan päätaajamasta Turengista. Sen naapureita ovat pohjoisessa Saloinen, etelässä Jokimaa ja idässä Hämeenlinnan puoleinen Hietoinen (vuoteen 2009 Lammin kuntaa) sekä Hausjärven puoleinen Puujaa. Lännessä kylä rajoittuu paljolti suureen Mallinkaistenjärveen, ja kylän halki virtaa myös Mallasjoki.

Löyttymäellä on entinen kartano, jonka omistajiin on 1800-luvulla kuulunut tunnettu professori ja valtiomies Leo Mechelin (1839–1914). Näihin aikoihin kartanon piirissä vaikuttivat myös taidemaalarit Helene Schjerfbeck ja Maria Wiik.[1] Tunnettuja Löyttymäestä kotoisin olevia ovat ainakin taiteilijaprofessori Onni Oja (1909–2004) ja taidemaalari Richard Rautoja (1877–1936)[2][3]. Kylässä on golfkenttä Peltola Golf.[4]

Kauppaa tai muita kaupallisia palveluja ei Löyttymäessä ole ollut sitten 1970-luvun. Myös Löyttymäen koulu lakkautettiin vuonna 2013.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peltotalo Pekka (toim.): Kartano, kylä ja koulu. Kun Janakkalan erämaahan luotiin malliyhteiskunta ja koulu. Hämeenlinna: Mandat kustannus, 2008. ISBN 978-952-99642-3-9.
  • Peltotalo Pekka (toim.): Mallasjoen varrelta. Taiteilijaprofessori Onni Ojan lapsuudenmaisema Janakkalan Löyttymäessä. Hämeenlinna: Mandat kustannus, 2009. ISBN 978-952-99642-4-6.