Kuvafoorumi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuvakaappaus suomalaisesta kuvafoorumista, Ylilaudasta

Kuvafoorumi tai kuvalauta on keskustelupalsta, jonka sisällössä keskeistä on kuvatiedostojen käyttö keskustelujen apuvälineenä. Ensimmäiset kuvalaudat perustettiin Japanissa, ja muunkinkielisten kuvalautojen sisällöstä iso osa keskittyy japanilaisen kulttuurin ympärille.

Kuvafoorumin erityispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvafoorumit ovat pohjimmiltaan keskustelupalstoja, joille lähetetyissä viesteissä kirjoituksien sijasta keskeisessä asemassa ovat kuvat. Keskustelupalstojen tavoin kuvafoorumien sisältö on yleensä jaettu aihealueittain. Keskustelupalstoista poiketen kuvafoorumien sisältö on kuitenkin yleensä hyvin lyhytikäistä; keskustelusäikeet saattavat kadota niinkin pian kuin kymmenen minuuttia niiden luomisesta.

Kuvafoorumit poikkeavat myös kuvagallerioista siinä, että kuvan julkaisija ei yleensä ole sen tekijä, vaan kuvat ovat peräisin muista Internet-lähteistä kuten gallerioista tai toisilta kuvafoorumeilta. Monien kuvafoorumeiden hyvin keskeinen kulttuuripiirre on kuitenkin julkaistavien kuvien muokkaaminen ennen niiden lähettämistä foorumille.

Useimmat kuvafoorumit ja 2channelin kaltaiset keskustelupalstat sallivat nimettömän julkaisemisen tai jopa suosivat sitä. Rekisteröinnin sijasta käyttäjien yksilöintiin käytetään yleensä käyttäjäkohtaisia tripkoodeja. Joillain foorumeilla on ajoittain ollut käytössä jopa täydellinen nimi(merkki)kielto, eli kaikki viestit on pakotettu anonyymeiksi. Anonymiteettiä pidetään yhtenä kuvafoorumeiden vahvuuksista. Toisaalta juuri anonyymiydestä johtuu, että kuvalautoihin liittyy myös ikävämpiä asioita, kuten lapsiporno ja esimerkiksi eläimiin ja ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa sisältävät kuvat ja gif-animaatiot.

Suosituimpien englanninkielisten kuvafoorumeiden aihealueet pyörivät yleensä animen kaltaisten japanilaisten kulttuurituotteiden ympärillä. Japanissa kuvafoorumeiden määrä on moninkertainen ja myös aihealueita on enemmän. Myös hyvin merkittävä määrä internet-meemeistä on katsottu olevan lähtöisin kuvafoorumeilta.[1]

Tunnettuja kuvafoorumeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Futaba Channel[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Futaba Channel (jap. ふたば(双葉)☆ちゃんねる, Futaba Channeru), lyhyemmin Futaba, on japanilainen otaku- ja underground-kulttuureihin keskittynyt foorumi. Näillä aihealueilla sitä pidetään yhtenä Japanin suosituimmista kuvafoorumeista sen lisäksi, että se on vanhin ja suurin. Futaba Channel perustettiin 30. elokuuta 2001 turvapaikaksi 2channelin käyttäjille, kun 2channelia uhkasi lopettaminen.

4chan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4chan on englanninkielinen kuvafoorumi, jonka keskeisimpiä aiheita ovat anime, manga ja populaarikulttuuri. 4chan on länsimaissa tunnetuin chan-tyyppinen kuvafoorumi.

Nykyään 4chanissa on 35 kuvaketjua, joiden aiheita ovat animen ohella esimerkiksi aseet, matkailu ja pornografia. Lisäksi käytössä on 19 pelkästään tekstiä sisältävää keskustelupalstaa.

4chanin perusti Something awful -foorumin käyttäjä "moot". Sivusto on kerännyt animefanien huomiota maailmanlaajuisesti ja se on kasvanut merkittävästi perustamisestaan ohittaen liikennemäärissä jopa Futaba Channelin. Liikennemääriä mittaavan Alexa Internetin listalla 4chanin tämänhetkinen sijoitus on 922.[2]

Lolcats-nimellä tunnettu internet-ilmiö sai alkunsa 4chanilla vuonna 2005, kun foorumilla ryhdyttiin julkaisemaan lauantaisin kissojen kuvia (engl. "Caturday", suomalaisittain "kissantai"), kissa-aiheisia replykuvia sekä kuvamakroja eli kuvia, joihin on lisätty tekstiä.

Finnchan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finnchan oli ainakin vuoden 2007 alusta toiminut suomalainen kuvafoorumi. Finnchan tuli suuren yleisön tietoisuuteen, kun sen kautta levisi maailmalle lauantaina 13. lokakuuta 2007 tiedosto, joka sisälsi 78 000 suomalaisen henkilön keskustelupalstojen käyttäjätunnuksen salasanatietoineen.[3][4]

Syyskuussa 2009 Finnchan sulkeutui lopullisesti.

Kuvalauta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvalauta oli vuonna 2007 Finnchanin väliaikaiseksi varasivustoksi perustettu suomalainen kuvafoorumi, joka alkoi Finnchanin linjoille palaamisen jälkeen kuitenkin elää omaa elämäänsä. Kuvalauta oli aluksi pienen sisäpiirin käytössä, josta se levisi hiljalleen suosioon Suomen suosituimmaksi chaniksi sekä elokuussa 2010 Kuvalauta oli suomalaisten 108. käytetyin sivusto maailmalla.[5] Kuvalauta on esiintynyt myös julkisuudessa koulu-uhkauksen tekopaikkana Jyväskylän Harjun koulua vastaan,[6] Rovaniemen nopeusvalvontakameran räjäytyksen yhteydessä, jossa tekijä kertoi teostaan foorumilla[7] sekä Älypää-sivuston tietomurron yhteydessä, kun lista salasanoista julkaistiin siellä, johtaen Kuvalaudan lyhyeen sulkemiseen.[8]

Kuvalauta lopetti hetkellisesti toimintansa 31.8. palveluntarjoajan haluttomuudesta jatkaa sivuston ylläpitämistä, ja lopullinen sulkemispäätös tehtiin 7.9.2010.

Northpole[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Northpole perustettiin vuoden 2009 lopulla vaihtoehtoiseksi kuvafoorumiksi Kuvalaudalle, joka silloin alkoi enenevässä määrin täyttyä ihmisistä jotka eivät tuottaneet järkevää sisältöä, mikä johti keskustelun tason hurjaan laskuun.

Ylilauta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylilauta syntyi Kotilaudan ja Lauta.netin (Kuvalaudan lopettamisen jälkeen perustettujen kuvafoorumeiden) yhdistymisen seurauksena. Ylilauta on yksi Suomen suosituimmista sivustoista ja kerää useita kymmeniä tuhansia suomalaista päivittäin.[9][10] Ylilauta on edeltäjänsä Kuvalaudan tapaan ollut useasti esillä koulu-uhkauksien ja kunnianloukkausten tekopaikkana sekä erinäisten nettisivustojen tietomurtojen saaliin (yleensä hallintatunnukset, joilla sivustoja on sotkettu) levittämispaikkana. 1 miljoonan viestin raja rikottiin Ylilaudalla 3.12.2012.[11]

Muita suomalaisia lautoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lauta.net oli Kuvalaudan lopettamisen vuoksi perustettu kuvafoorumi, joka nousi syksyllä 2010 Suomen suosituimmaksi kuvafoorumiksi. Lauta.netin Satunnainen-osion miljoonan viestin raja rikottiin helmikuun 2011 puolivälissä. 20.2.2011 Lauta.net yhdistyi Kotilaudan kanssa Ylilaudaksi.
  • Kotilauta oli kaksi kuukautta Kuvalaudan lopettamisen jälkeen perustettu kuvafoorumi, joka oli perustettu kilpaillaakseen Lauta.netin kanssa ja Kuvalauta.fi-sivuston seuraajaksi. Kotilauta tuli tunnetuksi sen käyttäjien tekemistä tietomurroista.[12][13] Helmikuussa 2011 Kotilauta yhdistyi Lauta.netin kanssa Ylilaudaksi.
  • Thorlauta on Tor-verkossa sijaitseva suomalainen kuvafoorumi, joka perustettiin lokakuussa 2010 sen edeltäjän Torlauta-sivuston jatkajaksi. Thorlaudalla viestittely on TOR-verkon rakenteesta johtuen anonyymiä, eikä kirjoittajia voida juurikaan jäljittää. Thorlauta on ollut useasti esillä mediassa lapsipornon, huumekaupan ja kouluampumisten ihannoimisen vuoksi. [14][15][16][17][18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Haluatko löytää meemin ennen muita? Käy kuvalaudalla! Metro. Viitattu 15.5.2013.
  2. 4chan.org - Traffic Details from Alexa Alexa. Viitattu 5.5.2012.
  3. Digitoday, 14.10.2007, KRP tutkii salasanavuotoa, krakkerit ovat Magical Pink Bear & ZeroPoint
  4. Muropaketti, katsottu 15.1.2008, Finnchan
  5. Alexa.com, katsottu elokuussa 2010, http://www.alexa.com/siteinfo/kuvalauta.fi
  6. http://www.itviikko.fi/uutiset/2009/09/17/poliisi-takavarikoi-tietokoneita-koulu-uhkauksen-vuoksi/200920235/7
  7. http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/Lappi/1194627406054/artikkeli/peltipoliisi+rajaytettiin+rovaniemella.html
  8. http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2010/03/22/yli_120_000_suomalaisen_salasanat_hakkeroitu_lista_netissa
  9. Iltalehti, http://www.iltalehti.fi/digi/2011100614518001_du.shtml
  10. Oindex, http://www.oindex.fi/listing/
  11. Meemi.info, http://meemi.info/images/c/c3/Get.png (screenshot)
  12. Tietokone, http://www.tietokone.fi/uutiset/suomalaishakkerit_sikailivat_israel_sivustolla
  13. Helsingin Sanomat, http://www.hs.fi/tulosta/1135263425035
  14. Helsingin Sanomat, http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Supo+ottaa+vakavasti+puheet+iskusta/a1346120521025
  15. Helsingin Sanomat, http://www.hs.fi/kotimaa/N%C3%A4in+salatulla+palstalla+keskusteltiin+iskusta+Eduskuntataloon/a1305596088514
  16. Nyt.fi, http://nyt.fi/20120921-thorlauta-aikamoinen-vessanseinae/
  17. Nyt.fi, http://nyt.fi/20120921-tappoiskun-suunnittelua-bb-taloon-pitaeaekoe-suomalaista-thorlauta-sivustoa-pelaetae/
  18. Iltalehti, http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011100714534390_uu.shtml
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.