Kuudes silmä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuudes silmä
Tiedot
Toiminnassa 2009–
Tyylilaji punk rock, post-punk
Kotipaikka Helsinki
Laulukieli suomi
Jäsenet

Jere Lehmus, laulu, kitara
Alisa Konovalova, rummut
Sirkku Rantanen, syntetisaattori
Matti Reinola, bassokitara

Levy-yhtiö

Combat Rock Industry / Rytmi Records

Kuudes silmä on helsinkiläinen punkyhtye, joka on alun perin perustettu jouluna 2009.[1] Yhtyeen alkuaikoina kokoonpano on vaihtunut ja yhtyeen nykyiset jäsenet ovat Jere Lehmus (laulu, kitara), Alisa Konovalova (rummut), Matti Reinola (bassokitara) sekä Sirkku Rantanen (syntetisaattori).

Kuudes silmä teki ensimmäisen keikkansa kesällä 2012. Musiikillisesti Kuudes silmä edustaa suomenkielistä post-punkia ja yhtyeen esikuvina ovat mm. Rudimentary Peni, The Cure, The Mob ja Killing Joke. Musiikillisesti yhtyettä on verrattu myös Musta Paraati -yhtyeeseen.[2]

Combat Rock Industry julkaisi yhtyeen esikois-EP:n lokakuussa 2012. Tämän jälkeen yhtye on julkaissut ensimmäisen pitkäsoittoalbumin vuonna 2013. Kuudes silmä on keikkaillut aktiivisesti Suomessa ja lisäksi tehnyt USA:ssa lyhyen kiertueen elokuussa 2014.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.