Krysoberylli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Krysoberylli

Krysoberylli on berylliumia ja alumiinioksidia sisältävä mineraali, jonka kemiallinen koostumus on BeAl2O4.[1][2] Se on saanut nimensä kreikan kielen ’kultaista berylliä’ tarkoittavasta sanasta, joka viittaa krysoberyllille tyypilliseen kullankeltaiseen väriin. Mineraali voi olla myös ruskea tai vihreä; lisäksi krysoberyllin muunnos aleksandriitti on päivänvalossa vihreä ja keinovalossa punainen.[2] Krysoberylli on kova mineraali. Sen kovuus Mohsin asteikolla on 8,5.[2] Ominaispaino 3,7[2] on myös varsin korkea. Läpinäkyvyys vaihtelee läpinäkyvästä läpikuultavaan;[2] läpinäkyvät krysoberyllit ovat jalokiviä ja läpinäkymättömissä kappaleissa esiintyy joskus lukuisista sulkeumista johtuva kissansilmäilmiö, jolloin kyseisiä kiviä kutsutaan krysoberyllikissansilmiksi.[2]

Hiottu krysoberylli

Krysoberyllin kidejärjestelmä on rombinen. Kiteet ovat muodoltaan tavallisesti levymäisiä tai prismaattisia; erikoistuntomerkkinä varsinkin kiilleliuskeessa kasvaneet kiteet ovat kolmosia, jotka ovat muodostaneet kuusikulmion muotoisen yhteenkasvettuman. Kiilleliuskeen ohella krysoberylliä esiintyy graniittisissa kivilajeissa ja pegmatiiteissa sekä myös irtonaisina kappaleina jalokiviuvassa, josta useimmat jalokiviluokan kivet ovat peräisin. Niitä löydetään sopivien kivilajiesiintymien läheisistä joki- ja merikerrostumista. Tunnetumpiin krysoberyllin esiintymisalueisiin luuluu Venäjän Uralvuoristo, josta sitä on saatu tuhansia vuosia. Myös Brasialia ja Sri Lanka tunnetaan kivilajin esiintymispaikkona. [2]

Aleksandriitti on syntynyt, kun pieni osa mineraalin alumiinista on korvautunut kromioksidilla. Tästä on aiheutunut aleksandriitin poikkeuksellisen voimakas pleokroismi, jolloin kivi näyttäytyy eri värisenä aallonpituudeltaan erilaisessa valossa; arvokkaimmat kivet ovat peräisin Venäjältä, josta muunnos löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1831 tsaari Aleksanteri II:n syntymäpäivänä, ja kivi nimettiin hänen mukaansa. Venäläisissä kivissä muutos vihreästä punaiseen näkyy erityisen selvästi, ja suuret yksilöt ovat jopa rubiineja arvokkaampia.lähde? Tavallinen krysoberylli, kuten myöskään krysoberyllikissansilmä, ei sen sijaan ole erityisen suosittu tai arvokas jalokivi kestävyydestään huolimatta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Chrysoberyl. Gemstone Encyclopædia Britannica. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  2. a b c d e f g David C Cook & Wendy L. Kirk: Mineraalit ja jalokivet, s. 93 Krysoberylli. Thaimaa (painopaikka): Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-8083-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]