Kosti Kurkela

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kosti Fredrik Kurkela (6. kesäkuuta 1910 Eurajoki21. helmikuuta 1940 Heinjoki) oli suomalainen keskimatkojen juoksija. Hän edusti urallaan aluksi Pirkkalan Urheilijoita ja myöhemmin muun muassa Tampereen Pyrintöä.

Kurkelan päämatka oli 800 metriä, mutta Suomen mestaruuden hän saavutti 1 500 metrillä vuonna 1932. Voittoa auttoi se, että Kalevan kisat pidettiin samaan aikaan kuin Los Angelesin olympialaisten kanssa. Olympialaisissa oli mukana kolme suomalaista eli Larva, Purje ja Luomanen. Kurkela oli voittanut samana vuonna olympialaisten valintakilpailujen 800 metriä neljällä sekunnilla seuraaviin, mutta valinta ei ollut riittävä. Kaukainen kilpailupaikka ja Suuren laman seurauksena Suomessa vallinnut pula-aika rajoittivat joukkueen kokoa kustannussyistä.

Kosti Kurkela saavutti 800 metrillä SM-hopeaa vuosina 1932, 1933, 1934 ja 1936 sekä 400 metrillä myös hopeaa vuonna 1933. Vuoden 1932 SM-mitalit tulivat Pieksämäen seudun Nikkarilan Tervaksen riveissä, sillä hän kävi tällöin Nikkarilan metsäkoulua. Vuoden 1934 SM-viesteissä hän edusti Tampereen Pyrintöä, jonka riveissä hän oli saavuttamassa 4 x 400 metrillä SM-hopeaa. Maaotteluedustuksia Kurkelalle kertyi kaikkiaan viisi vuosina 1932-1934. Norja-maaottelussa Oslossa vuonna 1933 hän juoksi 800 metrillä ennätyksensä 1.53,7. Samassa kisassa Suomen Paavo Mikkeli paransi Suomen ennätystä voittaessaan maaottelun, kun Kurkela omalla ennätyksellään sivusi entistä Suomen ennätystä. Kurkelan ennätys 400 metrillä oli 51,2 vuodelta 1933 ja 1 500 metrin ennätys 3.58,8 vuodelta 1936.

Työuransa Kurkela oli ennen sotavuosia metsätyönjohtajana Nokia Oy:n metsäosaston palveluksessa Nokialla. Kurkela kaatui Talvisodassa Heinjoen Kämärällä. Hän oli alikersanttina Kenttätykistörykmentti 3:ssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arponen, Antti O. & Kasila, Markku & Peltola, Vesa-Matti: He antoivat kaikkensa. Viime sodissa menehtyneet suomalaiset mestariurheilijat. Kustannusosakeyhtiö Auditorium. 2014. ISBN 978-952-7043-03-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]