Kolmikärki (albumi)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kolmikärki
CMX
Studioalbumin Kolmikärki kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  lokakuu 1989
 Julkaistu tammikuu 1990
 Tuottaja(t) Ahti Kortelainen
 Tyylilaji hardcore punk
 Kesto 39.06
 Levy-yhtiö Bad Vugum
CMX:n muut julkaisut
Raivo
1989
Kolmikärki
1990
Tanssitauti
1990

Kolmikärki on CMX:n ensialbumi vuodelta 1990. Pääosin kappaleet ovat parin minuutin hardcore punkia, mutta mukaan mahtuu myös muita tyylilajeja, esimerkiksi balladinomainen ”Suuri äiti”, hard rock -vaikutteinen ”Pyörivät sähkökoneet”, ”Pyydä mahdotonta” -valssi sekä kansanmusiikkivaikutteiset ”Johdatus salatieteisiin” ja ”Liekkisusi, sulkakäärme” ovat epätavanomaisia kappaleita punk-levyllä.[1]

Kolmikärki äänitettiin ja miksattiin alle viikossa. Albumin CD-julkaisu sisältää alun perin vuonna 1989 julkaistun Raivo-EP:n. 2002 julkaistu re-masteroitu Gold-versio sisältää Raivon lisäksi Johannes Kastaja -EP:n. Albumin vinyylipainos julkaistiin uudelleen vuonna 2012 osana Kolmikärjen Veljeskunta -box setiä.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellykset ja sanoitukset A. W. Yrjänä, sovitukset CMX.

A-puoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johdatus salatieteisiin – 4.05
  2. Sika ja perkele – 2.25
  3. Nahkaparturi – 1.51
  4. Kaikki nämä kädet – 2.30
  5. Götterdämmerung – 2.05
  6. Kuolemattomuuden ääni – 2.02
  7. Pyydä mahdotonta – 2.57

B-puoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pyörivät sähkökoneet – 3.26
  2. Taivas ja helvetti – 2.19
  3. Voittamaton – 2.05
  4. Suuri äiti – 3.48
  5. Kolmas Johannes – 1.51
  6. Hiljaisuuden pelko – 1.35
  7. Liekkisusi, sulkakäärme – 6.07

Gold-version bonuskappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raivo-EP[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lintu – 2.09
  2. Rituaali – 0.53
  3. Syvä vesi – 0.47
  4. Jumalan ruoska – 1.00
  5. Raivo – 1.22
  6. Hiki – 2.03
  7. Kolme näkyä – 1.14
  8. Anathema – 1.14
  9. Maailmoiden välissä – 1.56

Johannes Kastaja EP[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mielipuolinen rakkaus – 1.27
  2. Lapsi – 1.42
  3. Siunattu otsa – 1.56
  4. My Tribe – 0.53
  5. On the Wing – 0.56
  6. Shaman’s Prayer – 2.58

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muu henkilöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kari – piano kappaleessa ”Pyydä mahdotonta”
  • Tepa Lukkarinen – kitarasoolo kappaleessa ”Pyörivät sähkökoneet”
  • Ahti Kortelainen – äänittäjä (Tico Tico Studio, Kemi)

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Peltonen, Niko: Pyydä mahdotonta – Suomi-rockin kolmannen sukupolven tarina, osa 1 Rumba.fi. 14.1.2015. Viitattu 16.12.2016.
  2. Jokirinne, Jari: Kolmikärki Gold Desibeli.net. 10.10.2002. Viitattu 16.12.2016.
  3. Klemi, Antti: Kolmikärki Gold Imperiumi.net. 20.1.2003. Viitattu 16.12.2016.
  4. Sundberg, Tom: Kolmikärki Gold (Internet Archive) Noise.fi. 20.9.2002. Viitattu 17.12.2016.
  5. Virtanen, Teemu: Kiekkorinki (Internet Archive) Rytmi. 6/2002.