Kolmikärjen Veljeskunta

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kolmikärjen Veljeskunta
CMX
Kokoelmalevyn Kolmikärjen Veljeskunta kansikuva
Kokoelmalevyn tiedot
 Nauhoitettu  1987–1991
 Julkaistu 15. elokuuta 2012
 Tuottaja(t) ks. kyseinen albumi
 Levy-yhtiö Svart Records
Listasijoitukset

Suomen lippu Suomen virallinen lista: 30.[1]

CMX:n muut julkaisut
Auringon kultainen kaupunki
2011
Kolmikärjen Veljeskunta
2012
Seitsentahokas
2013

Kolmikärjen Veljeskunta on CMX:n vuonna 2012 julkaistu neljän LP-levyn kokoelma-albumi. Se sisältää yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia Kolmikärjen ja Veljeskunnan sekä Johannes Kastaja-, Raivo-, Tanssitauti- ja Musiikin ystävälliset kasvot -EP:t.[2]

Boksi julkaistiin mustavinyylisen ”peruspainoksen” lisäksi 300:n kappaleen valkovinyylisenä sekä 200:n kappaleen kultavinyylisenä painoksena. Kultavinyylinen painos sisältää ennenjulkaisemattomien kuvien kollaasin, jossa on Pekka Kanniaisen, Kimmo Suomalaisen, Janne Halmkronan, Timo Rasion, Pasi Isometsän ja A. W. Yrjänän nimikirjoitukset.

Boksia ei ole saatavana CD-muodossa, mutta samaan aikaan sen julkaisun kanssa Bad Vugum otti uusintapainokset Kolmikärjen ja Veljeskunnan GOLD-versioista.lähde?

Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle 30.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • LP1: Kolmikärki LP
  • LP2: Veljeskunta LP
  • LP3: Johannes Kastaja / Raivo
  • LP4: Tanssitauti / Musiikin ystävälliset kasvot

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ifpi
  2. CMX:n Kolmikärjen Veljeskunta uhkuu poikkitaiteellista uhmaa Rytmi. 4/2012. Viitattu 16.12.2016.
  3. Rintala, Janne: Kolmikärjen Veljeskunta Imperiumi.net. 20.10.2012. Viitattu 16.12.2016.
  4. Lehti, Aki: Keskisuomalainen Keskisuomalainen. 17.08.2012. Viitattu 16.12.2016.