Kokardi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruotsalainen teekkarilakki jossa on kullanvärinen kokardi.
Kadetti paraatiasussa. Kadetin lippalakissa on sekä sinivalkoinen valtakunnankokardi että punainen leijonakokardi.

Kokardi on päähineeseen keskelle eteen kiinnitettävä lakkimerkki. Yleensä se tarkoittaa pyöreää kansallistunnusta, mutta myös muita lakkimerkkejä voidaan kutsua kokardeiksi. Kokardi-sana on peräisin ranskan kielen sanasta cocquarde eli 'kukon sulka', sillä alun perin se tarkoitti hattuun tunnukseksi kiinnitettyä sulkaa. Myös sotilasajoneuvoissa tai lentokoneissa käytettyjä pyöreitä kansallisuustunnuksia kutsutaan kokardeiksi (ranskaksi cocarde ja englanniksi roundel).[1]

Kokardeja käytetään osana univormua etenkin sotilaspuvuissa ja akateemisessa maailmassa: ylioppilaslakki ja tohtorinhattu samoin kuin erilaisten korkeakoulujen erityiset opiskelijalakit kuten teekkarilakki ja kylterilakki koristetaan alaan liittyvällä kokardilla.

Sulka korvattiin 1700-luvulla värikkäällä rusetilla, jolla hatun lierit sidottiin ylös. Pian alettiin käyttää metallisia kokardeja, jotka saattoivat olla hyvin pieniä nappeja. Niiden merkitys laillisen hallitusvallan tunnuksena oli silti suuri: ilman kokardia ei ollut sotilaskaan.[2] Kokardi ja arvomerkit tekevät univormusta virallisen sotilaspuvun. Tämän vuoksi esimerkiksi vapaaehtoisessa maanpuolustustoiminnassa ei käytetä arvomerkkejä, vaikka pukeuduttaisiinkin maastopukuun. Sotilasvirkapukua voi kuitenkin pitää olematta viranomainen esimerkiksi juhlatilaisuuksissa rajatusti. Toisaalta kokardin lisääminen on edullisin tapa luoda univormu: esimerkiksi monet suomalaiset reserviläiset lähtivät talvisotaan syksyllä 1939 "Malli Cajanderissa", johon kuului taistelijan omien siviilivaatteiden lisäksi kokardi ja armeijan vyö. Samalla tavalla pienemmät opiskelijajärjestöt luovat omat lakkinsa vaihtamalla ylioppilaslakkiin oman kokardin.

Kokardi Suomen puolustusvoimissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkärien kouluttautuessa Saksassa Jääkäripataljoona 27:ssä he kantoivat tšako-päähineessään kotkatunnusta.[3] Jääkärien Suomeen tuoman harmaanvihreän univormun lakissa käytettiin kahta kokardia. Vuonna 1919 vakiintunut kahden kokardin perinne säilyi vuoden 1936 sotilaspuku-uudistukseen saakka.[4] Omia kokardeja ja muita tunnuksia alettiin suunnitella heti kevättalvella 1918 Akseli Gallén-Kallelan johdolla. Aluksi käyttöön otettiin itsenäisyyden alkuajan punapohjainen leijonatunnus, mutta asepuvussa m/22 oli jo kansallislipun värinen sinivalkoinen kokardi.[5]

Talvisodan pelkistetyssä "malli Cajander"-pukukokonaisuudessa puolustusvoimien omaisuutta edustivat vain vyö, lakki ja kokardi.[6]

Suomen puolustusvoimissa on kumpikin kokardi edelleen käytössä: sinivalkoista kokardia käyttävät varusmiehet (miehistö ja aliupseerit) ja reservin miehistö ja punapohjaista leijonakorkardia vakinaisessa palveluksessa ja reservissä oleva päällystö. Upseerin koppalakissa ja vanhemmassa karvalakissa on puolustushaarakohtainen lakkimerkki, jonka keskellä on leijonakokardi. Kokardien, vöiden ja arvomerkkien käytöstä säädetään Sotilas- ja virkapukuohjesääntö 2000:ssa. Kertausharjoituksissa usein myös ryhmänjohtajina toimivat alikersantit saavat lakin, jossa on sinivalkoinen kokardi, kun taas mahdollisesti joukkueen varajohtajina tai joukkueen johtajina toimivat aliupseerit kersantista alkaen saavat leijonakokardillisen lakin. Lisäksi maakuntajoukoissa voi olla komppaniakohtaisia määräyksiä kokardin käytöstä.

Laajamittaisen baretteihin siirtymisen myötä kokardit ovat paljolti korvautuneet brittiläismallisella, suurella barettiin kiinnitettävällä lakkimerkillä, joita on muun muassa hopeisen ja kultaisen värisinä. Maavoimissa heraldisesti arvokkaampaa hopeaa muistuttavaa merkkiä käyttävät varusmiehet (pl. FRDF-koulutettavat), reserviläiset ja pääosa palkattuun henkilöstöön kuuluvista. Kullanväristä käyttävät EU- tai Nato-johtoisissa kansainvälisissä tehtävissä toimivat, niihin koulutettavat tai toimintavalmiussitoumuksen solmineet sotilaat.

Muun muassa Yhdistyneessä kuningaskunnassa baretin väri on osoittanut aselajia, ja lakkimerkki taas rykmentin, johon sotilas kuuluu. Norjassa lakkimerkissä on kulloisenkin valtionpäähenkilön nimikirjaimet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harju, Pentti: Poliisin kokardit : hatussa järjestyksen kuva. Keräilyn maailma, 1998, nro 7-8, s. 42-43. Helsinki: LAK-Kustannus. ISSN 1238-8092.
  • Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966.
  • Lehtonen, Juhani U. E.: Sotilaselämän perinnekirja, s. 212. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2003. ISBN 951-20-6457-X.
  • Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Talvisodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23536-9.
  • Palokangas, Marko: Perinnetietoutta - tiesitkö tätä? : Tornileijona ja kokarditunnukset. Kylkirauta, 2014, nro 2, s. 51. Helsinki: Kadettikunta. Artikkelin verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lehtonen, Juhani U. E.: Sotilaselämän perinnekirja, s. 212. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2003. ISBN 951-20-6457-X.
  2. Lehtonen, Juhani U. E.: Sotilaselämän perinnekirja, s. 212. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2003. ISBN 951-20-6457-X.
  3. Lauerma 1966, 302
  4. Palokangas 2014, 51
  5. Lehtonen 2003
  6. Leskinen & Juutilainen (toim.) 1999, 99
Tämä vaatetukseen, muotiin tai kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.