Kivikauden kylä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saarijärven Kivikauden kylä on museoalue, joka sijaitsee Saarijärven Summassaaressa, Keski-Suomessa. Kylä esittelee kivikauden elämää luonnollista kokoa olevien rakennusennallistusten, kivikautisten esineiden kopioiden ja ennallistusten avulla. Kylä on rakennettu luomaan vaikutelma, että kivikauden ihmiset ovat juuri lähteneet kylästä. Nuotiot ovat jääneet savuamaan ja aseet, työkalut sekä astiat ovat siinä, missä niitä on viimeksi tarvittu. Opastus hoidetaan äänitallenteilla. Tallenne sekä kertoo sekä reitin että taustoittaa kohteita. Alueen esineisiin saa koskea, joidenkin toimivuutta voi jopa kokeilla.

Kivikauden kylä on laaja kokonaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Summassaaren rannassa sijaitseva ns. Summasen kylä on osa kokonaisuutta. Kansatieteellisen tiedon pohjalta rakennettu ansapolku esittelee kiinteitä pyyntilaitteita (Muurimäki 2007). Ansapolun takana on "Yläkylä", jossa esitellään Suomen ja naapurimaiden kivikautisten pyyntikulttuurien rakennusennallistuksia ilman, että tarkoitus olisi luoda vaikutelmaa "elävästä" kylästä. Kioskialueelta on mahdollista muun muassa kokeilla kivikirvestä ja meloa yksipuisella ruuhella. Kioskialueelta ähtee myös muinaispolku, joka on ohjattu aitojen muinaisjäännösten vieritse. Kulkija voi nähdä muun muassa laajan pyyntikuoppajärjestelmän, varhaisrautakautisen asuinpaikan ja paistokuopan sekä kivikautisen talonpohjan. Muinaispolun varteen on rakennettu ulos luontoon museonäyttelyiden kaltaisia pienoisnäyttelyitä maastoon pystytetyille seinäkkeille. Suksia ja rekiä esitellään myös täyskokoisten ennallistusten avulla näyttelykatoksessa. Näyttelyt kertovat muun muassa suomalaisten alkuperästä, ilmastohistoriasta jääkauden jälkeen ja esihistoriallisista rakennuksista. Muinaispolku huomioon ottaen kylän käytössä oleva alue on 26 hehtaaria.[1]

Kivikauden kylän historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarijärven Kivikauden kylä aloitti toimintansa kesällä 1980. Se oli ensimmäinen rakennusennallistuksiin perustuva esihistoriallista aikaa esittelevä kohde Suomessa. Samalla se oli ensimmäinen kivikauden pyyntikulttuuria esittelevä kohde Pohjoismaissa.[2]

Ajatuksen kivikauden kylän perustamisesta Saarijärven Summassaareen oli esittänyt seutukaava-arkkitehti Risto Vuolle-Apiala.[3] Saarelta tunnettiin jo tuolloin runsaasti kivikauden jäänteitä. Saarijärven kunnan päättäjät suhtautuivat asiaan myötämielisesti. Mukaan tuli myös kahvilatoiminnan järjestäjänä Rantasipihotellit. Saarijärven kaupungin matkailulautakunta ryhtyi vetämään hanketta. Asiantuntijoiksi saatiin tutkija Mirja Miettinen Museovirastosta ja amanuenssi Janne Vilkuna Keski-Suomen museosta. Käytännön suunnittelutyöstä ja rakennustöiden valvonnasta vastasi arkeologien opiskelija, fil. yo. Simo Vanhatalo. Kylään rakennettiin kuusi rakennusennallistusta, joiden malli olivat peräisin Suomesta ja lähialueilta sekä ansapolku. Kylässä oli mahdollista meloa yhdestä puusta veistetyllä ruuhella ja kokeilla kivikirvestä.[4].

Saarijärvelle perustettiin ammatillisesti hoidettu museo vuonna 1986, jonka johtoon tuli fil. kand. Kari Kotilainen. Kivikauden kylä siirrettiin matkailulautakunnalta museon osastoksi. Arkeologi Eero Muurimäki aloitti Kivikauden kylän suunnittelusta vastaavana osavuotisena arkeologina vuonna 1989 ja on jatkanut siitä lähtien.

Ensimmäinen kylä oli aikansa käsitysten mukaisesti pieni ja vaatimaton. Uudet 1980-luvun löydöt muuttivat kuvaa kivikaudesta. Evijärven Isokankaan yli 20 m läpimittaiset asumuspainanteet ja Porin Tuorsniemen lähes 2 km pitkä hyljeverkko kertoivat, että kivikaudella asuttiin myös suurikokoisissa asumuksissa ja suhteellisen suurissa yhteisöissä. Evijärven talonpohjat, jotka tarjosivat vain laajan pyöreän tai soikean pohjan rakennusennallistusten pohjaksi toimivat rakennusennallistusten malleina. Mudoltaan ne olivat jurttamaisia, mutta suurempia.[5]

Summassaarikin paljasti lisää muinaisuutta Museoviraston kaivauksissa ja inventoinneissa. Saarelta löytyi 1990-luvun alkupuolella muun muassa kivikautisten rakennusten pohjia ja laaja pyyntikuoppaverkosto. Kylää laajennettiin viemällä 2 km mittainen opastauluin varustettu muinaispolku useiden kohteiden kautta. Muinaispolun varrelle on rakennettu pienoisnäyttelyitä eri aiheista, muun muassa esihistoriallisista rakennuksista, rekien, suksien ja veneiden varhaisimmasta historiasta sekä suomalaisten alkuperästä eri tieteenalojen pohjalta.[6]

2000-luvun vaihteessa kaivettiin Summassaaressa Rusavierron ja Uimarannan asuinpaikoilla Sirpa Leskisen johdolla. Rusavierron asuinpaikalta n. 800 m etäisyydellä Kivikauden kylästä paljastui eräs parhaiten säilyneistä kivikautisen rakennuksen pohjista, kooltaan 8 x 12 m. Asumus oli ollut pohjaltaan suorakaiteen muotoinen ja ajoittuu n. vuoteen 2200 eaa. Uimarannan asuinpaikalta n. 300 m etäisyydellä kivikauden kylästä löytyi jäänteitä vuoden 3000 eaa. vaiheille ajoittuvasta paalurakenteisesta kivikauden asumuksesta. Rakenteeltaan se on ilmeisesti ollut muunnelma Suomen varhaisimmasta kivikautisen rakennuksen ennallistuksesta, Räisälän kodasta. Rusavierron ja Uimarannan rakennukset ennallistettiin kaivausta seuraavina kesinä Kivikauden kylään Sirpa Leskisen johdolla. Uimarannan ja Rusavierron talot rakennettiin ranta-alueelle. Jurttamaiset ennallistukset purettiin. Rannan kylää ryhdyttiin kutsumaan Summasen kyläksi, koska ne perustuivat Summassaaren "omiin" muinaisjäänteisiin.[7]

Kokeellisen arkeologian asiantuntijat ovat lähes vuosittain esitelleet esihistoriallisten esineiden ja välineiden valmistusta. Vuosina 2009 ja 2010 kylässä esiintyi arkeologian harrastajien Kuttelo-ryhmä. Kylässä on järjestetty ruukkujen polttokokeilu sekä muinaisrekien tutkimuskokeilu yhteistyössä Timo Kuokkasen ja Turun maakuntamuseon kanssa. Kylään on valmistettu muun muassa nahkavene kalliomaalausten innoittamana. Vuosina 1987–1988 yleisö saattoi seurata tutkimuskaivauksia ja syksyllä 1999 sekä 2000 ryhmillä oli tilaisuus tutustua Rusavierron kaivauksiin.[8]

1990-luvun lopulla kylä oli monien tilaisuuksien ja leirien järjestämispaikka–kylässä on muun muassa ollut Four Winds -tapahtuma, Lomé-leiri sekä Rumpu kutsuu -tapahtuma. Lapsille ja nuorille valmistettiin oma toiminnallinen kylä 1998, jossa asiantuntevan oppaan johdolla ryhmä eli hetken kivikaudella valmistaen välineitä, tekniikoihin tutustuen ja saalistaen. Ryhmille järjestää edelleen seikkailuja myös yksityinen yrittäjä.[9]

Kohteen varsinainen avoinnapito ulkoistettiin Saarijärven Eräpalvelulle vuodesta 2002 lähtien vuoteen 2008 saakka. Vuodesta 2009 lähtien kesäkauden avoinnapidosta on vastannut Saarijärven Pullistus ry – Saarijärven museon vastuulla on edelleen kohteen arkeologisen kokonaisuuden rakennusten, rakenteiden sekö näyttelyiden ylläpito ja kehittäminen. Jo 2000-luvun alusta ohjelmapalveluista opastettuine retkineen ja leirikouluineen on vastannut Saarijärven Eräpalvelut.[10]

Kävijöitä on kohteessa ollut vuoteen 2009 mennessä yhteensä 250 000. Aivan kylän alkutaipaleella ja myös 1990-luvun jälkipuoliskolla ovat kävijämäärät ylittäneet 10 000 vuosikävijän rajan. Ohjelmapalveluiden kautta kävijöitä on nykyään myös talvikaudella. Merkittävä kävijäryhmä on koululaiset keväin ja syksyisin – heitä kylässä on käynyt noin 30 000.[11]

Kivikauden kylän ominta aluetta on arkeologian uusien tulosten nopea popularisointi, yleisölle kansantajuisesti välittäminen – tämä tapahtuu esisijaisesti todelliseen mittakaavaan ennallistetun kylän ja sen välineistön sekä esineistön kautta.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kotilainen, Kari 2010. "Ainutlaatuinen kohde"–Kivikauden kylä 30 vuotta. Saarijärven joulu 2010.
  • Leskinen, Sirpa 2002. The Late Neolithic House at Rusavierto. H. Ranta (ed.), Huts and Houses. Stone Age and Early Metal Age Buildings in Finland, sivut 147–169.
  • Matka Kivikauteen. CD-rom. Kivikauden kylä. Saarijärven museo, Saarijärvi. Käsikirjoitus ja kuvatoimitus Eero Muurimäki . (Julkaistu vuonna 1999).
  • Muurimäki, Eero 2009. Saarijärven kivikauden kylä – 30 vuotta kivikautista rakentamista ja kokeellista arkeologiaa. Hiisi 2/2009. Jyväskylän yliopistopaino
  • Muurimäki, Eero 2006. Tukkiruuhen kunniakas menneisyys. Tiede 5/2006, 50–51.
  • Muurimäki, Eero 2007. Stone Age Village in Saarijärvi–an Overview teoksessa: Vilkuna, Janne, Taavitsainen, Jussi-Pekka and Heiskanen, Virpi (ed). IV Mittnordiska arkeologidagar Saarijärvi 14.–16. Juni 2007. Keski-Suomi 20. Säynätsalo. s. 91–112.
  • Muurimäki, Eero ja Leskinen, Sirpa 2002. Mihin katosi Kivikauden rakennustaito. Tiede 5/2002, s. 32–37.
  • Muurimäki, Eero 1996. Muinaista pyyntiä Saarijärven kivikauden kylässä. Metsästäjä 4/1996, s. 52–53.
  • Muurimäki, Eero 1995. Saarijärven museon kivikauden kylän rakennusennallistukset–teoreettista taustaa. Muinaistutkija 2/1995. Suomen arkeologinen seura r.y. Helsinki. s.3–11.
  • Schulz, Hans-Peter 1993. Saarijärven Voudinniemen kaivaukset. Saarijärven Joulu 1993. s. 44–45.
  • Schulz, Hans-Peter 1994. Uutta tietoa pyyntikuopista. Saarijärven joulu 1994. s. 38–40.
  • Schulz, Hans-Peter 1995. 10 000 vuotta asutusta Saarijärvellä. Saarijärven Joulu 1995. Saarijärvi 1995. s. 44–46.
  • Vilkuna, Janne 2010. Kylässä muinaisuudessa. Kolumni. Museo 2/2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muurimäki 1996, Muurimäki 2007, Vilkuna 2010, Kotilainen 2010, 52
  2. Muurimäki 2009, s. 22, Kotilainen 2010, s. 51
  3. Muurimäki 2007, Kotilainen 2010, s. 51
  4. Muurimäki 2009, s. 22. Kotilainen 2010 s. 51
  5. Muurimäki 1995, Muurimäki 2009, s. 22–23
  6. Schulz 1993, 1994, 1995
  7. Leskinen 2002, Kotilainen 2010 s. 52
  8. Kotilainen 2010, s. 52–53
  9. Kotilainen 2010, s. 53
  10. Kotilainen 2010, s. 52
  11. a b Kotilainen 2010 s. 53–54

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]