Kimmo Mattila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kimmo Kalevi Mattila (s. 15. huhtikuuta 1959 Eura) on suomalainen harmonikkataiteilija ja alan vaikuttaja[1], joka on toiminut Kansainvälisen harmonikkaliiton pääsihteerinä vuodesta 2006[2].

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mattila on kotoisin Eurasta. Hän aloitti harmonikansoiton seitsemänvuotiaana Euran nuorisosoittokunnassa ja jatkoi instrumentin opiskelua Lasse Pihlajamaan harmonikkaopistossa.[2] Hän on opiskellut konserttiharmonikansoittoa Matti Rantasen johdolla. Kimmo Mattila valmistui musiikin maisteriksi 1988.[1][3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mattila on toiminut Suomen Harmonikkaliiton puheenjohtajana vuodesta 1995[4], Suomen Harmonikkainstituutin johtajana vuodesta 1986[5][1], Sata-Häme Soi -juhlien taiteellisena johtajana[6] sekä ennen pääsihteerinimitystään Kansainvälisen Harmonikkaliiton varapuheenjohtajana kahdeksan vuoden ajan[2]. Hän on toiminut myös Suomen musiikkineuvoston sihteerinä[1].

Hallinnollisen uransa ohella Mattila on myös toiminut esiintyvänä taiteilijana televisio-orkestereissa, harmonikkakilpailujen tuomaritehtävissä, Hanuri-lehden päätoimittajana sekä julkaissut harmonikansoiton oppikirjan.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimmo Mattila on voittanut harmonikkakilpailuissa nuorten PM-, SM- ja pelimannimestaruustitteleitä (1972, 1973, 1974).[7][8]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mattila, Kimmo & Kinnunen, Timo: Harmonikan ABC. Tampere: Warner/Chappell Music Finland Oy, 2002. ISMN M-042-09065-7.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Suuri Musiikkitietosanakirja 4 Kuul-N, s. 141. Helsinki: Weilin + Göös ja Otava, 1991. ISBN 951-35-4728-0.
  2. a b c Kallio, Leena: Haitari niin haikeesti soi Lalli, Viikkosanomalehti. 2007. Lalli. Arkistoitu 2.2.2008. Viitattu 19.3.2008.
  3. Satumaa - musiikkia tangon kotimaasta tangotime.fi. Viitattu 9.6.2015. [vanhentunut linkki]
  4. Kinnari, Samuli: Kimmo Mattila jatkaa Harmonikkaliiton johdossa Sopuli. 31.10.2007. Viitattu 19.3.2008.
  5. Kansainvälisen Harmonikkaliiton johtoon suomalainen Turun Sanomat. 31.10.2006. Viitattu 19.3.2008. [vanhentunut linkki]
  6. Kinnari, Samuli: Kultainen Harmonikka uudistuu Sopuli. 27.11.2002. Viitattu 19.3.2008.
  7. Lasse Pihlajamaa Oy: Elämäntehtävänä Hanuri, s. 8. Esite ja nuottipainos. Helsinki: {{{Julkaisija}}}, 1977.
  8. Voittajat kautta aikain www.satahamesoi.fi. 2008. Sata-Häme Soi ry. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 1.5.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]