Kierikkisaaren asuinpaikka

Kierikkisaaren asuinpaikka
Sijainti
Kierikkisaaren asuinpaikka
Koordinaatit	65°21′26.9566″N, 25°56′49.7861″E
Valtio	Suomi
Historia
Tyyppi	Asuinpaikka
Huippukausi	kivikausi
Kaupunki	Oulu, Yli-Iin kaupunginosa
Merkitys	Myöhäiskivikautinen laaja asuinpaikka
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kierikkisaaren asuinpaikka sijaitsee Iijoessa Oulussa, Yli-Iin kaupunginosassa noin 5,1−5,3 km kirkolta itään Kierikkisaaren länsikärjessä, joka on joen virtaukseen nähden alavirran suunnassa. Lähes ovaalin muotoinen saari on noin 400 metriä pitkä ja 100 metriä leveä. Tutkimuksien mukaan vain saaren länsikulma ollut asuttuna kivikaudella. Kohde tutkittiin 1960-luvulla ja tutkittu alue on nykyään noin metrin syvyydessä veden alla, mutta kohteen itäosa on vielä pinnan yläpuolella.

Tulkinnan mukaan alueella olisi ollut ainakin kolmelta sivulta, ellei sitten umpeen rakennettu umpipiha, jonka talot olisi rakennettu pitkien paalujen varaan. Saaresta löydettiin ensimmäisen kerran erityistä asbestilla vahvistettua keramiikkaa, jossa oli harvaan paineltua kampaleimoja. Keramiikan nimeksi tuli Kierikin keramiikka löytöpaikan mukaan. Keramiikka ajoitetaan, kuten Kierikkisaaren asuinpaikkakin, nykyään 3 500−3 200 eaa..

Löytöjä

Asuinpaikka

Asuinpaikka sijaitsee 55−57 metriä merenpinnan yläpuolella. Se oli hieman matalammalla kuin Voima-Kuuselan rivitalo ja Kuuselankankaan asuinpaikka. Nämä ovatkin saattaneet olla samanaikaisia parin kilometrin etäisyydestä huolimatta. Ennen voimalaitosrakentamista saaren länsipää jäi keväisin noin kaksi metriä tulvan alle ja maaperä oli aina kosteaa. Saaren pinta onkin tulvien aiheuttaman eroosion kalvamaa. Siksi saarta ei voinut asuttaa pysyvästi samalla tavalla kuin samanaikaisissa Kuuselankankaan- ja Kotikankaan asuinpaikoilla tehtiin. Siellä oli asumuksina käytössä osin maan alle rakennettuja ympäri vuoden asuttavia taloja.

Kaivausalueelta havaittiin pylväsrivien jälkiä. Pylväät oli pystytetty riveihin, jotka joita oli aina vähintään kaksi rinnakkain. Yksi rivipari oli itä-länsi-suuntainen, ja kaksi muuta näitä kohtisuorassa pohjoiseen päin. Pylväsrivien pohjoispuolella havaittiin tihein esine- ja iskoskertymä, mikä viittaisi siihen, että siellä toimitettiin päivittäiset askareet. Kuitenkaan yhtään kivettyä liettä ei havaittu lukuun ottamatta kahta aivan pientä liettä. Sen sijaan nuotiossa haljenneita kiviä löydettiin esineiden joukossa hajalleen levinneinä.

Havaintoja ovat tulkinneet teksteissään Ari Siiriäinen ja Pentti Koivunen. Siiriäinen ajatteli paalutuksia siltarakenteiden jäännöksiksi. Koivunen taas paalujen varassa olleen rakennuksen jäännöksiksi. Asumus tai talo oli pystytetty pitkien paalujen varaan tulvavesien ulottumattomiin. Asumuksesta oli paljastettu hätäkaivauksissa 1960-luvulla vain sen eteläinen osa. Talon eteläsivu oli 32 metriä pitkä ja noin 5 metriä leveä. Länsisivu oli 4,5 metriä leveä ja itäsivu noin 7 metriä leveä. Jos asumus olisi ollut neliön muotoinen ja joka suunnalta rakenteeltaan samanlainen, olisivat ulkomitat olleet 32×32 m² ja sisäpihan mitat noin 20×20 m². Koivunen on esittänyt talon olleen linnoitetun.

Esineistöä

Kaivauksilta, joissa avattiin noin 500 m² maata, löytyi suomalaisittain paljon meripihkamateriaalia. Kaivauskertomuksiin on luetteloitu 51 meripihkaesinettä. Niistä olivat 41 riipuksia, 7 nappia ja yksi rengas. Meripihka on murentunut kosteassa maassa, mutta osa esineistä ovat aikoinaan hajotessaan pudonneet käyttäjältään. Ehjiä esineitä olivat enää 4 nappia, jollaisia valmistettiin eteläisessä Baltiassa. Löytöihin sisältyi myös kaksi raaka-aineen palasta, jotka olivat vielä työstämättä, ja eräs riipus, joka oli karkeasti työstetty. Renkaasta oli jäljellä vain katkelma. Erikoisena löytönä pidettiin eläimen hampaasta tehty riipus.

Näin runsasta määrät meripihkaa edellyttää vilkkaat kauppayhteydet Balttiaan päin. Ne alkoivat jo kampakeraamisen ajan loppupuolella ja olivat vilkkaat Kierikin keramiikan ja Pöljän keramiikan aikana vuosina 3 350−3 000 eaa.. Erityisesti nappien käyttö ajoittuu juuri Kierikin keramiikan aikaan. Suomessa meripihkakorulöydöt painottuvat Pohjois-Suomeen.

Kaivauksilta löytyi pii- ja kvartsikiven työstöstä irronneita säleitä ja iskoksia 39 002 kappaletta. Niitä ei löytynyt asumusalueen ulkopuolella, kun tutkijat kahlasivat koekaivauksen aikana matalikolla etsien kivenpalasia. Eniten työstöjätettä löytyi asumuksen sisäpihalla. Myös keramiikan sirpaleita havaittiin runsaasti eteläisellä sivulla ja silloinkin eniten sisäpihan kulmissa.

Pihalta ja sen reunoilta löytyi 34 nuolenkärkeä, joista 24 olivat piinuolenkärkiä. Muutamia piikärkiä löydettiin pihamaalta, mutta useimmat muut löydettiin seinärakenteiden luota. Nuolenkärjistä 4 oli punaista liusketta, jota esiintyy Pohjois-Ruotsissa. Loput 6 kärkeä oli kirjattu nimellä liuskekärki. Sen lisäksi, että nuolenkärjet löytyivät enimmäkseen ”seinistä”, olivat niiden löytösyvyys vähäinen. Puolet kärjistä löytyi ensimmäiseltä tasolta, 9 toiselta ja kolmannelta tasolta. Siis varsin pinnalta. Ellei joen eroosio ole poistanut hiekkaa nuolien ympäriltä, voidaan ajatella niiden jääneen hiekan pinnalle esimerkiksi taistelun päätteeksi.

Paikalta on löytynyt joskus kourutaltta, joka lienee irtolöytö. (KM 2508:1)

Tutkimushistoria

1960-luvulla aloitettiin pelastuskaivaukset muun muassa Kierikkisaaressa voimalaitostyömaan edetessä. Viiden vuoden kaivauksia vuosina 1961−1964 johtivat Pekka Sarvas (kolmasti), Ritva Melkas, Ari Siiriäinen ja Outi Haahti. Kaivauksissa havaittiin hiekassa tummentumia, jotka olivat jäänteitä paalutuksesta. Koska esinelöytöjä ja työstöjen jälkiä havaittiin paljon, tulkittiin jälkiä asumuksen rakenteiksi. Saarella ei kuitenkaan ollut asumuksien painanteita, joten saarella täytyi olla erilainen asumus. Ari Siiriäinen päättyi paalusillan kannalle.

Kuuselankankaan tutkimuksen aikana vuonna 1997 Hans-Peter Schulz teki saarella inventoinnin. Vuonna 2000 laskettiin voimalan patoaltaan vedet tavallista alemmaksi ja tutkijat pääsivät tutkimaan veden alla olevia alueita uuden kerran. Vuonna 2003 Leena Lehtinen ja Annika Leppiaho suorittivat koekaivauksen ja vuonna 2005 Sini Annala ja Sami Viljanmaa suorittivat kaivauksen.

Lähteet

• Franzén, Patrik: Kevyttä ja kaunista - Yli-Iin meripihkalöydöt, s. 151-159. kirjasta "Ei kiveäkään kääntämättä". Tornio: Oulun Yliopisto, 2009. ISBN 978-952-92-6079-9. Teoksen verkkoversio (pdf).
• Koivunen, Pentti: Kierikkisaari Island in Yli-Ii - a Stone Age Pile Settlement?, s. 123-128. artikkeli julkaisusta "Hut and Houses - Stone Age and Early Metal Age Buildings in Finnland". Helsinki: Museovirasto, 2002. ISBN 951-616-079-4. (englanniksi)
• Muinaisjäännösrekisteri: Kierikinsaari Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 30.11.2004. Museovirasto. Viitattu 4.11.2012.