Kerrosmaalaus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leonardo da Vincin keskeneräinen maalaus Pyhä Hieronymus noin vuodelta 1480.

Kerrosmaalauksessa maalaus rakennetaan useammasta kuin yhdestä maalauskerroksesta. Alus- ja päällemaalauksen ohella voidaan käyttää useampaa kuin kahta värikerrosta.[1] Alusmaalausta voisi verrata musiikin bassorytmiin, jolloin päällemaalaus vastaisi päälle soitettua sooloa.

Kerrosmaalauksen työtapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerrosmaalaus voi olla harkittua ja perustua tiettyyn eri periaatteilla maalattuja kerroksia käyttävään maalaustapaan, mutta useinkaan kerrosmaalauksessa ei noudateta ankaraa järjestelmää. Maalaus voi alkaa vähemmän suunnitellusti alla prima-kertamaalauksena, joka työskentelyn jatkuessa muuttuu kerrosmaalaukseksi. Kun ensimmäinen maalauskerros on kuivunut, maalataan paksummilla väreillä muutoksia ja korjauksia, kunnes saavutetaan toivottu tulos.[1] Kun uusi maalauskerros lisätään edellisen kerroksen ollessa vielä kostea, on kyseessä märkää märälle -maalaus.

Tavallisimmin ensin tehdään valkoinen pohjustus. Pohjustuksen päälle tehdään piirustus, jos se on tarpeen ja jatketaan alusmaalauksella.[2] Päällemaalauksen jälkeen vuorossa on vernissaus. Varsinaista kerrosmaalausta ei käytetä esimerkiksi freskomaalauksessa, joka tehdään periaatteessa yhdellä maalauskerralla, vaikka maalauskerroksia voi olla enemmän kuin yksi. Freskomaalauksessa värikerrokset kuitenkin sekoittuvat toisiinsa, eivätkä ne jää erillisiksi. Öljyllä, temperalla, akvarellilla tai akryylillä maalatessa kerroksia voi olla enemmän. Kussakin maalauksessa käytettyjä kerroksia voidaan tutkia röntgen- ja infrapunasäteillä.

Alla prima -maalauksessa piirustusta, valöörejä ja värejä työstetään yhtä aikaa, mutta kerrosmaalaus perustuu työnjaon periaatteeseen. Kerroksittain työskennellessä esityö tehdään usein alusmaalauksessa. Joillakin taiteilijoilla alusmaalauksen piirustus ja valoorien hahmottelu voi olla yksityiskohtaista, toiset taas maalaavat suuria pintoja summittaisesti esiin.[3]

Tavallisesti alusmaalaus on himmeämpi, jolloin vahvat värit sekä valot ja varjot maalataan päällemaalauksessa. Alusmaalaus on mieluiten eri tummuusastetta tai väriä kuin myöhempi kerros. Vastavärisen alusmaalauksen päälle maalatessa sävyt taittuvat hieman, tai valokohtia korostetaan tummemmilla pohjakerroksilla. Pohjasävy tai imprimituuri jää usein näkymään varjoissa tai siirtymäkohdissa.[3]

Kerrosmaalauksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet taidehistorian koulukunnat ovat maalanneet kerroksittain. Tärkeä muutos tässä suhteessa tapahtui renessanssin aikoihin, kun valkoinen maalauspohja korvattiin tummemmalla alusmaalauksella. Etenkin venetsialaiset maalarit suosivat tummaa pohjamaalausta, samoin Rembrandt myöhemmin barokin aikaan.[4] Vanhoilla mestareilla alusmaalaukseen sisältyi piirustus, päämuodot, vaaleiden ja tummien pintojen hahmottelu ja yleensä maalauksen käsityöpuoli, jonka oppilaat saivat usein tehdä. Mestarit maalasivat alusmaalauksen päälle hieman alla priman tapaan, jolloin on mahdollista tavoittaa tuore ilme.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kumlien, Akke: Taidemaalauksen käsikirja, s. 113. Suom. Onni Oja. WSOY, 1962.
  2. Kumlien, Akke: Taidemaalauksen käsikirja, s. 116. Suom. Onni Oja. WSOY, 1962.
  3. a b c Doerner, Max: Maaliaineet ja niiden käyttö taidemaalauksessa, s. 142-143. Alkuteos Malmaterial und seine verwerdung im bilde 8. painos. Suomentanut Aune Lindström ja Oiva Talvitie.. Turku: Tammi, 1954.
  4. Taiteen pikkujättiläinen, s. 837. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.