Kenraalien yö
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Kenraalien yö | |
|---|---|
| Night of the Generals | |
 |
|
| Ohjaaja | Anatole Litvak |
| Käsikirjoittaja |
Joseph Kessel Paul Dehn |
| Perustuu | Hans Hellmut Kirstin menestysromaaniin Kenraalien yö |
| Tuottaja | Sam Spiegel |
| Säveltäjä | Maurice Jarre |
| Kuvaaja | Henri Decaë |
| Leikkaaja | Alan Osbiston |
| Tuotantosuunnittelija | Alexandre Trauner |
| Lavastaja | Auguste Capelier |
| Pääosat |
Peter O'Toole Omar Sharif Tom Courtenay Donald Pleasence |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Britannia Ranska |
| Tuotantoyhtiö |
Filmsonor Horizon Productions |
| Levittäjä |
Columbia Pictures Netflix |
| Ensi-ilta | 1967 |
| Kesto | 147 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Kenraalien yö on Anatole Litvakin ohjaama elokuva vuodelta 1967. Elokuva perustuu Hans Hellmut Kirstin menestysromaaniin Kenraalien yö.
Tarina alkaa saksalaisten miehittämässä Varsovassa vuonna 1942 tehdystä murhasta. Silminnäkijä on nähnyt murhaajan housunlahkeen, jossa on saksalaisen kenraalin univormuun sisältyvä punainen raita. Kolmella kenraalilla ei ole alibia.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Peter O’Toole | … | kenraali Tanz |
| Omar Sharif | … | majuri Grau |
| Tom Courtenay | … | alikersantti Hartmann |
| Donald Pleasence | … | kenraali Kahlenberge |
| Joanna Pettet | … | Ulrike |
| Philippe Noiret | … | komisario Morand |
| Charles Gray | … | kenraali von Seidlitz-Gabler |
| Coral Browne | … | Eleanore von Seidlitz-Gabler |
| John Gregson | … | eversti Sandauer |
| Nigel Stock | … | Otto |
| Christopher Plummer | … | sotamarsalkka Rommel |
| Juliette Gréco | … | Juliette |
| Yves Brainville | … | Liesowski |
| Sacha Pitoëff | … | tohtori |
| Charles Millot | … | Wionczek |
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin Sanomien kriitikon Timo Peltosen mukaan elokuva hajaantuu moneen suuntaan, ja vaikka niissä on omat vahvat hetkensä, horjahtelua tulee liikaa.[1] Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano kutsui elokuvaa huippunäyttelijöistä huolimatta mitättömäksi ja antoi sille yhden tähden viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”huono”.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Peltonen, Timo: Murhaaja on yksi kolmesta kenraalista. Helsingin Sanomat 27.12.2011, s. D 7.
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.