Katie Piper

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kate "Katie" Piper (s. 12. lokakuuta 1983 Andover, Hampshire, Iso-Britannia) on englantilainen entinen televisiojuontaja ja malli, joka maaliskuussa 2008 joutui miesystävänsä järjestämän happoiskun kohteeksi.

Piperin 33-vuotias ihailija, Daniel Lynch, kamppailulajien harrastaja, sai hänet kiinnostumaan itsestään Facebookin kautta ja heille kehittyi suhde. Kaksi viikkoa seurustelun alkamisesta Lynch raiskasi Piperin väkivaltaisesti hotellihuoneessa. Kolme päivää myöhemmin Lynch sai anteeksipyynnöillään houkuteltua naisen tapaamiseen internetkahvilaan. Piperin matkan varrella sinne, Lynchin värväämä mies, Stefan Sylvestre heitti Piperin kasvoille rikkihappoa.

Lynch ja Sylvestre tuomittiin teoistaan elinkautisiin vankeusrangaistuksiin.[1][2]

Piper, jonka koko kasvojen iho oli jouduttu yli 250:llä operaatiolla uusimaan, astui vammoistaan huolimatta julkisuuteen tv-dokumentin, kirjan ja perustamansa, vastaavista vammoista kärsivien ihmisten tukemiseksi tarkoitetun hyväntekeväisyyssäätiön, The Katie Piper Foundationin muodossa. Hän toimii myös Suomessa "Pilasin ulkonäköni"-nimellä ("My Beautiful Friends") esitettävän, vuonna 2011 Yhdysvalloissa alkaneen, tv-ohjelmasarjan juontajana.[3]

Piper avioitui vuonna 2015 Richard Suttonin kanssa ja heillä on vuonna 2014 syntynyt Belle-niminen tytär ja vuonna 2017 syntynyt Penelope Diane -niminen tytär.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.