Happoisku

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kambodžalainen happoiskun uhri.

Happoisku on väkivaltarikos, jossa henkilön keholle, esimerkiksi kasvoille, heitetään happoa. Happoisku ei yleensä johda kuolemaan, mutta se vammauttaa uhrin pahoin fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Happoisku voi aiheuttaa vakavan silmävaurion ja pahimmillaan sokeuttaa. Maailmanlaajuisesti 80 % iskuista kohdistuu naisiin.[1]

Happoiskuista tuli henkilöväkivaltarikosilmiö Viktoriaanisen ajan Britanniassa, jossa 1800-luvun alussa kehitettiin aiempaa tehokkaampi menetelmä rikkihapon valmistamiseen, jolloin sen laajempi teollinen valmistus alkoi ja rikkihappo tuli helpommin saataville. Happoa alettiin käyttää henkilöväkivaltarikoksiin kaikissa yhteiskuntaluokissa, sekä miehiä että naisia vastaan. Happoa heitettiin kilpakosijoitten päälle, torjutuksi tullessa, raiskatut naiset heittivät happoa raiskaajiensa päälle, happoa käytettiin riita- ja kaunatilanteissa, sekä myös rikollisliigat käyttivät happoa. Happoiskut levisivät nopeasti muuallekin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihinkin, rikkihapon teollisen valmistuksen levitessä ja sanomalehdistönkin uutisoidessa happoiskurikoksista. [2] [3] Hapon käyttöä henkilörikosvälineenä kuvataan monissa 1800- ja 1900-luvun rikosnovelleissa ja -elokuvissa, kuten esim. 1938 kirjoitettuun novelliin perustuvassa, 1947 tehdyssä brittiläisessä Kiveä kovempi -elokuvassa.

Brittiläisen Acid Survivors Trust International -järjestön mukaan viranomaisille ilmoitetaan maailmanlaajuisesti noin 1  500 happoiskua vuodessa. Usein hyökkääjä on mies, jonka nainen on torjunut.[4]

Vuosina 2011–2016 Lontoossa on tehty 1500 happoiskua. Yksistään vuonna 2016 iskuja tehtiin 431. Maailmanlaajuisesta trendistä poiketen uhreina ovat yleensä miehet ja niiden katsotaan liittyvän jengiväkivaltaan. Alueet joilla iskuja tapahtuu sijaitsevat lähinnä Itä-Lontoossa: Newham, Barking and Dagenham, Tower Hamlets, Havering ja Redbridge.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b 1,500 acid attacks have been recorded in London since 2011 12.3.2017. Yahoo.com, International Business Times. Viitattu 21.3.2017. (englanniksi)
  2. Jack, Ian: Acid attacks were a stain on Victorian Britain. Now they are returning 11.2.2007. The Guardian. Viitattu 14.7.2017.
  3. L.V. Anderson: Throwing Vitriol. When did people start using acid as a weapon? 4.2.2013. Slate. Viitattu 14.7.2017.
  4. Pajunen, Ilpo: Happoiskut naisia vastaan yleistyneet Kolumbiassa 16.8.2012. Yle Uutiset. Viitattu 16.1.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]