Karin Widnäs

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Widnäsin teos Kimono Turussa.
Kauniimpi kaupunki -ympäristötaideteos, yhdessä Pekka Paikkarin kanssa. Teos on kahdessa peräkkäisessä Lahdenväylän alittavassa alikulkutunnelissa Helsingin Jakomäessä.

Karin Widnäs-Weckström (s. 1946 Helsinki) on suomalainen keraamikko. Hän työskentelee Fiskarsissa.

Widnäs on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistunut 1977.[1]

Widnäs on suunnitellut ravintola Savoylle uniikin astiaston For Savoy, joka valmistetaan käsityönä. Siihen kuuluu 16 osaa, suunnittelutyössä on ollut mukana Savoyn keittiöpäällikkö Kari Aihinen. Astiasto on valkoinen ja muodoltaan yksinkertainen. Sarja on osa Helsingin muotoilupääkaupunkivuotta.[2] Hänelle myönnettiin vuonna 2017 Pro Finlandia -kunniamerkki.[3] Vuonna 2019 hänelle myönnettiin taiteilijaeläke.[4]

Kimono[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Widnäs on suunnitellut Turkuun Kimono-nimisen taideteoksen. Teos koostuu pyörivään teräskehikkoon kiinnitetyistä valkoisista keraamisista kimonon mallisista osista. Talvella pimeään aikaan keraamiset osat on valaistu värillisellä valolla. Yön mittaan valon väri vaihtuu sinisestä purppuraan ja edelleen vaaleanpunaiseen. Sylinterin muotoinen teos on korkeudeltaan noin 7,5 metriä ja halkaisijaltaan noin 1,2 metriä. Se on sijoitettu peittämään 1950-luvulla rakennetun jätevedenpumppaamon hajunpoistopiippu. Pumppaamo on Aurajoen rannassa, Sairashuoneenkadun päässä. Se aiheutti pahoja hajuhaittoja, jotka poistuivat, kun taideteoksen asennuksen yhteydessä piippu sai ilmansuodattimen. Teos on Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 hanke ja paljastettiin kulttuuripääkaupunkivuoden avajaispäivänä 15. tammikuuta 2011.[5][6]

Kauniimpi kaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman muotoilupääkaupunki Helsinki 2012 -organisaation yhtenä hankkeena oli Savi ja puu kaupungissa[7]. Pekka Paikkarin ja Karin Widnäsin vetämä hanke teki Helsingin Jakomäen ja Alppikylän asuinalueet yhdistävään Lahdenväylän alikulkuun ympäristötaideteoksen Kauniimpi kaupunki[7]. Moottoritien alikulkutunnelin seinät saivat päällystyksekseen keramiikkalaatoista tehdyn teoksen[8]. Laattojen kuvioinnit ovat syntyneet alueen lasten työpajoissa ja Widnäs jäljensi sanat ja kuvat keramiikkapintaan[8].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karin Widnäsin sivusto
  2. Karin Widnäs suunnitteli Savoylle uniikin design-astiaston, HS 27.1.2012 sivu C1
  3. Presidentti palkitsi Pirkka-Pekka Peteliuksen Pro Finlandialla iltalehti.fi. Viitattu 1.12.2017.
  4. Taiteilijaeläkkeitä jaettiin eniten visuaalisille aloille taike.fi. 15.3.2019. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 18.3.2019.
  5. Wäinö Aaltosen museo[vanhentunut linkki]
  6. Kimono Turku 2011 -Säätiö. Viitattu 4.2.2012.
  7. a b Clay and Wood in the City Wdchelsinki2012.fi. 17.10.2011. Arkistoitu 20.7.2012. Viitattu 22.8.2016.
  8. a b Vilkman, Sanna: Jakomäen ankea alikulku muuttui lasten kaupunkigalleriaksi 4.9.2013. Yle. Arkistoitu 3.4.2023. Viitattu 22.8.2016.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.