Kari Alenius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Petteri Alenius (s. 28. lokakuuta 1966 Rovaniemi)[1] on Oulun yliopiston historian professori, joka on perehtynyt erityisesti Baltian historiaan ja etnisten suhteiden ja vähemmistöjen historiaan. Myös mielikuvat ja niiden merkitys ihmisyhteisöjen välisissä suhteissa sekä psykologisen sodankäynnin historia ovat hänen tutkimuksensa kohteina. Hänen professuurinsa tehtäväala on kulttuurinen ja kansainvälinen vuorovaikutus.

Alenius kirjoitti ylioppilaaksi Rovaniemen Ounasvaaran lukiosta 1985, valmistui filosofian kandidaatiksi 1991, filosofian lisensiaatiksi 1993 ja väitteli filosofian tohtoriksi 1996 Oulun yliopistossa. Lisäksi hän opiskeli Tarton yliopistossa 1990. Alenius on työskennellyt Oulun yliopiston historian laitoksen palveluksessa amanuenssina 1992 ja 1995–1997, tutkijana 1993–1995, dosenttina vuodesta 1997, yliassistenttina 1998–2014, määräaikaisena professorina 2001–2002 ja professorina vuodesta 2014 alkaen. Hän toimii samalla Oulun yliopiston historia-, kulttuuri- ja viestintätieteiden tutkimusyksikön johtajana. Päätyönsä ohessa hän on toiminut Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen sihteerinä vuosina 1995–2015. Suomen historiallisen seuran tutkijajäseneksi hänet valittiin 1995.[1]

  • Ahkeruus, edistys, ylimielisyys: virolaisten Suomi-kuva kansallisen heräämisen ajasta tsaarinvallan päättymiseen (n. 1850–1917), Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 1996 (väitöskirja Oulun yliopistoon)
  • Iin Röyttä: laivoja ja ihmisiä, Metsähallitus, 1996 (yhdessä Joni Skiftesvikin kanssa)
  • Kulttuurien kosketus, törmäys ja yhteys, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto, 1997 (yhdessä muiden kanssa)
  • Virallista politiikkaa – epävirallista kanssakäymistä: Suomen ja Viron suhteiden käännekohtia 1860–1991, Atena, 1997 (yhdessä muiden kanssa)
  • Koiteli keskellä kohisevaa virtaa, Metsähallitus: Kiimingin kunta, 1999 (yhdessä Mikko Alatalon kanssa)
  • Viron, Latvian ja Liettuan historia, Atena, 2000
  • Pohjois-Suomen puolesta: päätoimittaja Teuvo Mällisen juhlakirja, Pohjoinen, 2000 (yhdessä muiden kanssa)
  • Looking at the other: historical study of images in theory and practise, Oulun yliopisto, 2002 (yhdessä muiden kanssa)
  • Ajan ihanteiden ja historian rasitteiden ristipaineissa: Viron etniset suhteet vuosina 1918–1925, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2003
  • Vieraat sotilaat: seminaari Oulun yliopistossa 5.2.–6.2.2004, (toimittanut yhdessä muiden kanssa)
  • Johtaja ja kansa, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2006 (toimittanut yhdessä Olavi K. Fältin kanssa)
  • Itämeren itälaidalla: näkökulmia identiteetin ja yhteistyön historiaan, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2006 (toimittanut yhdessä muiden kanssa)
  • Mielikuvien maanosat: Olavi K. Fältin juhlakirja, Redactores, 2006 (toimittanut yhdessä muiden kanssa)
  • Nykytulkintojen Karjala, Jyväskylän yliopisto, 2007 (yhdessä muiden kanssa)
  • Ystävyyden monet kasvot, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2009 (toimittanut yhdessä muiden kanssa)
  • Sotainvalidien veljesliiton Oulun osasto ry 1940–2010, Sotainvalidien Veljesliiton Oulun osasto, 2010
  • Talvisota kokemuksena, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2011 (toimittanut yhdessä Olavi K. Fältin kanssa)
  • Compromise solutions through careful consideration: the development of legal status of national minorities in Germany, 1918–1919, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2011
  • Vieraan rajalla, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2012 (toimittanut yhdessä Olavi K. Fältin kanssa)
  • Itämeren itälaidalla III: vallankäyttö Suomen ja Baltian historiassa, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2012
  • Unselfishly for peace and justice – and against evil: the rhetoric of the great powers in the UN Security Council, 1946–1956, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2014
  • Keskus ja periferia muuttuvassa maailmassa, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2014 (toimittanut yhdessä Olavi K. Fältin kanssa)
  • Transcultural encounters, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2015 (toimittanut yhdessä Veli-Pekka Lehtolan kanssa)
  • The Barents and the Baltic Sea Region. Contacts, Influences and Social Change, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2016 (toimittanut yhdessä Matti Enbusken kanssa)
  1. a b Autio, Veli-Matti: Suomen Historiallisen Seuran matrikkeli 1875–2007, s. 24. (Studia Biographica 6) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-940-1.