Karhusaaren huvila
| Karhusaaren huvila | |
|---|---|
| Sinebrychoffin huvila | |
 Karhusaaren huvila (ent. Sinebrychoffin huvila). |
|
| Osoite | Karhusaarenpiha 5 |
| Sijainti | Westend, Espoo |
| Valmistumisvuosi | 1890-luku[1] |
| Suunnittelija | K. A. Wrede |
| Rakennuttaja | Nicolas Sinebrychoff |
 |
|
Karhusaaren huvila (alunperin Sinebrychoffin huvila ja entinen Karhusaaren taidekeskus) on uusrenessanssinen puurakenteinen, korkealle lohkokivijalalle rakennettu huvila Karhusaaressa Espoon Westendissä. Sitä on kuvattu Espoon 1800-luvun huviloista rakennustaiteellisesti mielenkiintoisimmaksi.[1]
Sinebrychoffin huvilana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kauppaneuvos Nicolas Sinebrychoffille erotettiin Sinebrychoffin suvun omistamasta Hagalundin kartanosta Björnholma vuonna 1890.
Sinebrchoffin suvun perheystävä arkkitehti Karl August Wrede sai huvilan suunnitellakseen; hän oli palannut samoihin aikoihin Italiasta, ja huvilan italialaisvaikutteet ovat selkeät. Wrede otti vaikutteita italialaisista palatseista.[2] Huvilaan kuuluu erikoinen tasakattoratkaisu leveine räystäineen, joiden alla on kasetointi.[3] Asiantuntijat pitävät huvilaa rakennustaiteellisesti arvokkaana.[3] Huvila on Museoviraston suojelema.[2]
Myös huvilan sisustus edustaa uusrenessanssia. Kattomaalaukset, paneloinnit ja kaakeliuunit on tehty taiten.[1] Huvilassa oli varattuna oma huone marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimille Sinebrychoffien aikana.[2]
Huvila oli aikoinaan myös pieni maatila talousrakennuksineen, joista useimmat ovat säilyneet. Maatilalla oli työntekijöiden asuntoja, navettoja, riihejä ja talleja.[2] Huvilalla oli kasvihuone, jossa kasvatettiin kukkia.[2] Osa rakennuksista, kuten laituri uimahuoneineen jäi Länsiväylän alle.[1]
Aivan huvilan läheisyydessä sijaitsee Krimin sodan aikaisia patterivalleja.[1]
Huvilan omistajat saapuivat paikalle huvipurrella ja ylellisillä hevosvaunuilla.[2] Sinebrychoffit järjestivät ylellisiä juhlia huvilalla.[2] Vieraita otettiin vastaan kesäisin ja talvisin.[2]
Karhusaaren huvila siirtyi Åbo Akademin omistukseen vuonna 1965.[4] Huvila päätyi Espoon kaupungin omistukseen vuonna 1980.[4]
Karhusaaren taidekeskus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karhusaaren huvila toimi taidekeskuksena 1980-luvulta lähtien. Espoon kaupunki irtisanoi Karhusaaren taidekeskuksen vuokrasopimuksen maaliskuussa 2024.[5][6]
Karhusaaren huvila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Björnholm eli Karhusaari on nykyisin Westendin koillinen osa-alue, jonka pinta-alasta suuren osan kattaa huvilan pohjoispuolitse kulkeva Länsiväylä. Huvilan tilat ovat vuokrattavissa kulttuuri-, seminaari-, kokous- ja juhlakäyttöön.[5][7] Karhusaaren peruskorjaus valmistui tammikuussa 2024.[5]
Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sinebrychoffin huvila esitti roomalaista huvilaa Ossi Elstelän ohjaamassa melodraamassa Katariina ja Munkkiniemen kreivi vuonna 1943.[8]
Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
_-_G30738_-_hkm.HKMS000005-km0000php1.jpg)
.jpg)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Härö, Erkki: Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisemat : Byggnadskulturen och kulturlandskapet i Esbo. Toinen, tarkistettu painos. Helsinki: Espoon kaupunginmuseo/Esbo stadsmuseum, 1991. ISBN 951-857-182-1.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Härö, s. 167
- ↑ a b c d e f g h HS Espoo | Sinebrychoffin huvilan nurkassa seisoo kaappi, joka onkin salaovi myyttiseen huoneeseen Helsingin Sanomat. 10.2.2023. Viitattu 4.2.2024.
- ↑ a b Karhusaaren Taidekeskus | EKYL www.ekyl.fi. Viitattu 4.2.2024.
- ↑ a b Espoon kaupunki: Koe Karhusaari Espoo.fi. Viitattu 5.2.2024.
- ↑ a b c Tapiola: Karhusaaren huvilan päärakennuksen peruskorjaus valmistui tammikuussa Espoo.fi. 1.2.2024 14.01. Espoon kaupunki. Viitattu 4.2.2024.
- ↑ Huvilat | Espoon Karhusaaren vuokralaiset odottivat muuttopäivää remontin jälkeen, mutta saivatkin kaupungilta kenkää Helsingin Sanomat. 25.3.2024. Viitattu 26.3.2024.
- ↑ Espoon kaupunki: Vuokraa Sinebrychoffin huvila tai järjestä yleisötapahtuma Espoo.fi. Espoon kaupunki. Viitattu 4.2.2024.
- ↑ Katariina ja Munkkiniemen kreivi Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Viitattu 12.10.2020.