Tämä on lupaava artikkeli.

K. A. Wrede

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
K. A. Wrede
Syntynyt 18. syyskuuta 1859[1]
Anjala[1]
Kuollut 25. toukokuuta 1943 (83 vuotta)[1]
Haagan kauppala[1]
Ala arkkitehtuuri
Taidesuuntaus uusrenessanssi, uusgotiikka

Karl August Wrede af Elimä[2] (18. syyskuuta 1859 Anjala25. toukokuuta 1943 Haagan kauppala) oli suomenruotsalainen arkkitehti. Hänen arkkitehtuurinsa edustaa kertaustyylejä, pääasiassa uusrenessanssia ja uusgotiikkaa. Saatuaan kristillisen herätyksen Wrede toimi aktiivisesti myös uskonnollisissa yhteisöissä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

K. A. Wrede kuului vapaaherralliseen Wrede af Elimä -aatelissukuun ja syntyi Anjalan Wredebyn kartanossa. Hänen vanhempansa olivat kihlakunnantuomari Henrik August Wrede ja Anna Wilhelmina Baeckman.[2] Hänen veljensä oli oikeusoppinut ja poliitikko R. A. Wrede, oikeustieteilijä Robert Hermanson oli heidän lankonsa. Äidin varhaisen kuoleman jälkeen Wrede joutui asumaan koulukodissa Helsingissä.[3] Hän kirjoitti 1877 ylioppilaaksi Helsingin ruotsinkielisestä normaalilyseosta[1] ja opiskeli sen jälkeen vuoden Helsingin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa. Sieltä hän siirtyi Dresdeniin Polyteknilliseen opistoon, josta valmistui arkkitehdiksi 1882. Wrede teki vielä 1885–1886 pitkän opintomatkan Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan, Belgiaan, Hollantiin, Ranskaan ja Italiaan. Hän toimi 1883–1887 ja 1893–1918 Yleisten rakennusten ylihallituksen ylimääräisenä arkkitehtina, ensin Viipurin läänin ja vuodesta 1896 Uudenmaan läänin rakennuskonttorissa.[4] Vuodesta 1913 hänen vastuullaan oli maataloushallituksen hoitamien rakennusten valvonta.[5] Wreden merkittävät työt ovat kuitenkin kaikki yksityisiä suunnittelutöitä ja vaatimattomaksi jäänyt virkamiesura muodostui hänelle pettymykseksi.[2] Viran puolesta hän sai lähinnä valvoa valtion rakennusten korjaustöitä eikä hänelle osoitettu juuri lainkaan itsenäisiä suunnittelutehtäviä – alkuvuosien töistä merkittävin oli puinen Hanhipaaden luotsiaseman torni. Myöhemmin hän sai suunnitella viran puolesta kaksi pappilaa. Wrede haki tuloksetta rakennushallituksen ensimmäisen arkkitehdin virkaa useasti, viimeisen kerran vuonna 1917. Hän oli myös useasti pitkällä virkavapaalla.[6]

Wredellä oli monipuolinen kielitaito[7] ja nuorempana hän harrasti innokkaasti korkeakulttuuria kuten teatteria ja oopperaa sekä seurusteli taiteilijoiden ja kirjailijoiden kanssa. Hänen tuttavapiiriinsä kuului muun muassa kirjailija K. A. Tavaststjerna. Wrede oli vuodesta 1888 naimisissa tupakkatehtailija Fredric von Rettigin tyttären Gertrud Maria von Rettigin (1868–1943) kanssa.[2] He tutustuivat syksyllä 1887, kun Wrede suunnitteli Rettigin Turun Ruissalossa sijainneen Marjaniemen huvilan laajennuksen.[8] Pari sai neljä lasta.[2] Wrede koki osin vaimonsa innoittamana uskonnollisen herätyksen; ratkaiseva askel tapahtui heidän asuessaan Viipurissa, kun kuvernööri Axel Gripenberg kutsui 1894 Wreden kristilliseen salonkikokoukseen.[9] Tämän jälkeen hän alkoi muun muassa tukea innokaasti lähetystyötä.[2] Wrede osallistui myös Helsingin Kaupunkilähetyksen toimintaan ja suunnitteli sille rukoushuoneen Punavuoreen.[10]

Wrede asui vaimoineen 1908–1943 Furubergin huvilassa Haagassa.[10] Huvila purettiin vuonna 1958.[11] Sen paikalla nykyisessä Haagan sankaripuistossa on vuonna 1966 paljastettu Jaakko Tolvasen sunnittelema muistoreliefi, joka esittää Wreden pariskuntaa.[10]

Arkkitehtuuri ja päätyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wreden suunnitelema Pohjoisesplanadi 35 Helsingissä eli niin sanotun Wreden pasaasin eteläpää.

Wreden arkkitehtuuria on luonnehdittu eklektiseksi ja sovinnaiseksi, mutta selkeälinjaiseksi. Se kierrätti vaikutteita muun muassa italialaisesta renessanssista ja saksalaisesta gotiikasta.[2] Wreden arkkitehtuuri edusti aikansa yleiseurooppalaista tyyliä – ihmisenä hän oli kosmopoliitti eikä kiinnostunut kansallisromantiikasta. Ulkomailla opiskelleena hän joutui kilpailemaan Suomessa koulutettujen nuorempien arkkitehtien kanssa.[12]

Wreden ensimmäinen merkittävä suunnittelutyö oli niin sanottu Heikelin talo, eli Helsingin Korkeavuorenkadun ja Ludviginkadun kulmaan 1885–1886 rakennettu asuinkerrostalo, johon hän suunnitteli myös oman ateljeeasuntonsa.[13] Helsingissä Wreden tunnetuin työ on Vanha Kauppakuja eli niin sanottu Wreden pasaasi. Se on vuosina 1888–1892 kahdessa vaiheessa valmistunut suuri viisikerroksinen liiketalo, joka ulottuu Pohjoisesplanadilta Aleksanterinkadulle. Siihen sisältyi Helsingin ensimmäinen katettu kauppakäytävä, joka oli uusi eurooppalainen rakennustyyppi. Wrede oli itse osakkaana rakennuksen ensimmäisessä vaiheessa (Pohjoisesplanadi 35) yhdessä rakennusmestari J. H. Heleniuksen kanssa. Toisen, arkkitehtuuriltaan hieman eroavan rakennusvaiheen eli niin sanotun Centralin talon (Aleksanterinkatu 46) rahoitti kauppaneuvos Julius Tallberg. Wrede joutui myymään oman osuutensa talosta vuonna 1898.[4][2][14] Hän erosi heinäkuussa 1887 virastaan rakennusylihallituksessa omistautuakseen tälle yksityiselle hankkeelle, mutta joutui palaamaan kuusi vuotta myöhemmin takaisin turvatakseen toimeentulonsa.[5]

Turun kirjastotalo.

Wrede on suunnitellut joitakin tunnettuja julkisia rakennuksia. Turun kaupunginkirjaston suunnittelukilpailussa vuonna 1899 hän tuli toiseksi nimimerkillä Ljus åt vårt folk, mutta rakennus toteutettiin silti hänen ehdotuksensa pohjalta.[4] Rakennuksen lahjoitti Turun kaupungille hänen appensa Fredric von Rettig.[2] Syksyllä 1903 valmistuneen kirjaston arkkitehtonisena esikuvana on pidetty Tukholman ritarihuonetta, joka taas edustaa 1600-luvun hollantilaistyylistä klassismia.[15] Wrede kutsuttiin myös Säätytalon suunnittelukilpailuun kolmen muun arkkitehdin kanssa vuonna 1887.[4]

Wrede oli arkkitehtina yläluokan suosima ja suunnitteli paljon huviloita, kartanoita ja suuria yksityistaloja varakkaille suvuille. Sinebrychoffin suvulle hän suunnitteli kaupunkipalatsin Helsingin Hietalahteen ja toistakymmentä rakennusta Espoon Karhusaaressa sijainneelle maatilalle, Finlaysonin tehtaat omistaneille Nottbeckeille puolestaan palatsimaisen asunnon (Näsilinna) Tampereen Näsinkalliolle sekä uuden päärakennuksen Neitsytniemen kartanoon Ruokolahdelle.[4][16][17] Uskonnollisen herätyksensä jälkeen Wrede suunnitteli 1890-luvun puolivälistä alkaen useita kirkollisten yhteisöjen toimitiloja, usein ottamatta korvausta työstään. Muun muassa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen rukoushuone, Diakonissalaitoksen rakennukset ja Suomen Lähetysseuran toimitalo Helsingissä edustivat saksalaistyylistä punatiilistä uusgotiikkaa.[18]

Wreden aktiivisuus arkkitehtina väheni 1900-luvun alun jälkeen. Hänen viimeinen suunnittelutyönsä oli Lahdenpohjan sataman makasiinirakennus vuonna 1916.[19]

Suunnittelutöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näsilinna Tampereella.

[2][19]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki Suomen lähetysseuran kustantamia.

  • Mathilda Wrede: personliga hågkomster. Helsinki 1931. (suom. Mathilda Wrede : persoonallisia muistelmia 1932)
  • Vid Kymmene älv: tre berättelser enligt familjearkiv och familjetraditioner. Helsinki 1933. (suom. Kymin rannoilla : kolme kertomusta Wrede-suvun uskonnollis-isänmaallisista vaiheista 1934)
  • Albert Lunde: ett herrens vittne. Helsinki 1942.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Saara Peltola: Arkkitehti K.A. Wreden (1859–1943) elämä ja tuotanto, teoksessa K. A. Wrede ja 100-vuotias pasaasi, s. 34–81. Helsingin kaupunginmuseo, Helsinki 1988. ISBN 951-771-816-0.
  • Eeva Maija Viljo: ”Wrede, Karl August (1859 - 1943)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 693–694. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e WREDE Karl August Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899.
  2. a b c d e f g h i j Eeva Maija Viljo: Wrede, Karl August (1859–1943) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. Peltola 1988, s. 34.
  4. a b c d e f K. A. Wrede, arkkitehtiesittely. Arkkitehtuurimuseo.
  5. a b Peltola 1988, s. 40.
  6. Peltola 1988, s. 39–42.
  7. Peltola 1988, s. 34, 36.
  8. Peltola 1988, s. 51.
  9. Peltola 1988, s. 37.
  10. a b c Karl August Wreden muistokohokuva Julkiset veistokset -tietokanta. Helsingin kaupungin taidemuseo.
  11. a b Antero Rautio: Pääkaupunkiseudun julkiset muistomerkit ja taideteokset: Patsasbongarin opas, s. 291. Karisto, Hämeenlinna 1998.
  12. Peltola 1988, s. 39, 81.
  13. Peltola 1988, s. 61–63.
  14. Keskuskatu kaivettiin Gasellin jättikorttelin läpi Hakasalmenkadun jatkeeksi Helsingin Sanomat 27.5.2006. Viitattu 12.8.2012.
  15. Peltola 1988, s. 45–46.
  16. Peltola 1988, s. 46–51.
  17. Neitsytniemen kartanon historia Neitsytniemen kartano.com. Viitattu 20.8.2012.
  18. Peltola 1988, s. 54–59.
  19. a b K. A. Wrede ja 100-vuotias pasaasi, s. 157.
  20. Peltola 1988, s. 55.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helmi Gulin: Karl August Wrede: ungdomsvärld och livsgärning. WSOY, Helsinki 1948.
  • Helmi Gulin: Taiteilijasta Mestarin palvelukseen: Karl August Wreden elämä. Kirjapaja, Helsinki 1948.
  • K. A. Wrede ja 100-vuotias pasaasi, Helsingin kaupunginmuseo, Helsinki 1988. ISBN 951-771-816-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]