Kansanopetus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kansanopetus on laajoille kansan kerroksille tarjottavaa perusopetusta, joka pyritään ajanmittaan laajentamaan koskemaan koko kansaa. Opetus koskee lasten lisäksi myös aikuisia kansansivistystyönä ja aikuiskasvatuksena.

Kansanopetus alkoi keskiajalla munkkien ja pappien lyhyinä kansankielisinä saarnoina. Keskiajan lopulla Ruotsi-Suomessa säädettiin pakolliseksi Isä meidän -rukous, Ave Maria ja uskontunnustus luettavaksi kirkossa kansankielellä. Uskonpuhdistus johti lopulliseen kansanopetuksen järjestämiseen.

Mikael Agricola loi suomen kirjakielen ja julkaisi kirjallisuutta kansankielellä. Varsinaisen opetuksen aloitti 1600-luvulla Johannes Gezelius vanhempi. 1600-luvulla perustettiin ensimmäiset kiinteät lastenkoulut kaupunkeihin ja muutamia maaseudullekin.

Lukkarit tai erityiset koulumestarit velvoitettiin kuninkaan päätöksellä vuonna 1762 opettamaan lapsia. 1800-luvun alussa Etelä-Suomessa osattiin jo melko laajasti lukea ja kirjoittaa.

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kouluja alkoivat perustaa valtio, kirkko, yksityinen hyväntekeväisyys ja rahvas omatoimisena sivistysharrastuksena. Papiston johtamia pyhäkouluja (alkeiskouluja) alkoi syntyä 1830-luvulla.

Varsinaisia ensimmäisiä kouluja Suomessa olivat Ahlmani Tampereella, Antelli Kainuussa ja Alopaeuksen koulu Pohjanmaalla. Kaupunkeihin perustettiin köyhäin kouluja, köyhäin tyttöjen, köyhäin poikien ja pikkulasten kouluja. Käsityöläisten oppipojille määrättiin perustettaviksi sunnuntaikouluja vuonna 1842. Turussa toimi vuonna 1820 Belle-Lancasterin koulu eli vuoro-opetuskoulu, myöhemmin vastaavia perustettin Helsinkiin ja Vaasaan.

Vuosisadan puolivälissä alettiin vaatia yhä laajempaa kansanopetusta, minkä seurauksena säädettiin kansakouluasetus vuonna 1866. Jo ennen asetusta oli perustettu muutamia kansakouluja ja Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaari. Asetuksen mukaan kansankouluun pääsemiseksi piti osata jo lukea, kirjoittaa, laskea, laulaa ja tuntea kristinoppia. Varsinainen alkeisopetus oli järjestettävä kodeissa tai sitä järjestivät seurakunnat kiinteissä tai kiertävissä lastenkouluissa. Kaupunkeihin tuli kuitenkin perustaa kaksivuotisia alakouluja.

Maaseutu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaseudulla kansanopetus jäi vuosikymmeniä jälkeen kaupunkien kehityksestä. Kodit eivät kyenneet järjestämään alkeisopetusta, ja seurakuntien kiertokoulut olivat pieniä, vähälukuisia ja tehottomia. Kansanopetus sai maaseudulla tehoa vasta sen jälkeen, kun se irrotettiin kokonaan kirkon holhouksesta 1900-luvun alkupuolella. Kunnat velvoitettiin piirijakoasetuksella vuonna 1898 jakamaan alueensa koulupiireihin ja perustamaan kuhunkin koulun.[1] Vuonna 1920 säädettiin oppivelvollisuuslaki, jonka mukaan jokaisessa koulupiirissä tuli olla kaksivuotinen alakansakoulu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Kansanopetus”, Otavan Iso Tietosanakirja 4. palsta 384. Helsinki: Otava, 1962.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Kansakoulu”, Otavan Iso Tietosanakirja 4, s. palsta 350. Helsinki: Otava, 1962.