Kalevalan sanakirja (1949)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalevalan sanakirja (1949)
Kirjailija Aimo Turunen
Kuvittaja Helena Stackelberg
Kieli suomi
Genre sanakirjat, tietokirjat
Kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Julkaistu 1949
Sivumäärä 349 + 4 liitesivua
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kalevalan sanakirja on vuonna 1949 julkaistu sanakirja ja samalla kuvitettu tietokirja kansalliseepos Kalevalan sanastosta.

Laatiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aimo Turusen laatima teos ilmestyi vuonna 1949 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana, joskin aloitteen siitä oli tehnyt jo aiemmin E. A. Tunkelo, joka toimi myös kirjan toimitusvaliokunnan puheenjohtajana. Muut valiokunnan jäsenet olivat Väinö Salminen, Kustaa Vilkuna, E. A. Saarimaa ja Salmisen kuoltua Martti Haavio. Turunen aloitti teoksen laatimisen vuonna 1939, mutta hänen varusmiespalveluksensa, sota-aika ja väitöskirjatutkimuksensa keskeyttivät sen useiksi vuosiksi. Toimitusvaliokunnan jäsenten ohella Turunen mainitsee teoksen laatimisessa avustaneina henkilöinä Aarne Anttilan, Tyyni Vahterin, Sulo Haltsosen, Jouko Hautalan, Elsa Enäjärvi-Haavion sekä Hannes Tepon. Teoksen kuvituksen on tehnyt pääosin Helena Stackelberg, osa kuvista on kuitenkin Martti Haavion toimittamasta Pienois-Kalevalasta ja kolme värikuvaliitettä on tehty Kansallismuseon painolaatoilla. Teoksen laatimista tuki Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ohella Henkivakuutusyhtiö Salama, joka lahjoitti seuralle työtä varten Kalevalan 100-vuotisjuhlan kunniaksi 50 000 markkaa.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahdelle palstalle ladotussa teoksessa on 349 sivua, korjausliite ja kolme numeroimatonta värikuvaliitettä kansallispuvuista. Varsinaisen sanaston ohella teoksessa on suomenkielinen ja ranskankielinen esipuhe, lyhenteiden selitykset mukaan lukien kielet ja murteet, paikan nimet sekä lyhentein merkityt lähdeteokset, samoin kuin lyhyt lukuopas ’’Selityksiä’’. Sanakirjan sanasto on aakkosellisessa järjestyksessä, ensimmäinen sana on ’’aamurusko’’ ja viimeinen ’’öitsiä’’. Sanan yhteydessä on selityksen lisäksi sen käyttöä havainnollistavia sitaatteja, viittaukset tai esimerkit Kalevalan säkeisiin, joissa sana esiintyy, sekä mahdolliset lähdeviitteet, samoin kuin monin paikoin piirroskuva nimineen ja mahdollisine lisäteksteineen. Kunkin sanan luokka esitetään ja sen tiedetty tai mahdollinen alkuperä ja muoto eri kielissä voidaan myös esittää, samoin kuin sanan rakentuminen kuten ’’askarvaimo’’ sanoista ’’askare + vaimo’’. Monet sanat selitetään synonyymien avulla, kuten ’’pallea’’ -sanan merkitys ’’kylki tai sivu’’. Sanojen selitykset ovat hyvin eri mittaisia, lyhimmillaan vain rivin verran ja pisimmillään useita sivuja. Myös sanan Kalevala merkitys selitetään ja sen syntyperää tarkastellaan.[1]

Uusi Kalevalan sanakirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raimo Jussila laati vuonna 2009 uuden 520-sivuisen Kalevalan sanakirja -teoksen, joka on paitsi deskriptiivinen sanakirja Kalevalan sanastosta, myös frekvenssi-, sitaatti- ja tulkkisanakirja. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Aimo Turunen: Kalevalan sanakirja, s. 349. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1949.
  2. Klaus Laalo: Monta Kalevalan sanakirjaa yksissä kansissa Kielikello 2/2010. Viitattu 26.6.2017.