Leipäjuusto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Juustoleipä)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leipäjuustoa lakkahillon kera.

Leipäjuusto eli juustoleipä on perinteisesti Pohjanmaalla, Lapissa ja Kainuussa valmistettu paistettu tuorejuusto.[1] Tornionlaaksossa ja Länsipohjassa siitä on käytetty nimitystä kahvijuusto.[2] Leipäjuustoa valmistettaessa kuumennettuun maitoon lisätään juoksutinta, joka erottaa valkuaismassan herasta. Massa kootaan möykyksi, josta yleensä muotoillaan litteä kiekko. Juusto paistetaan siten, että pinnalle muodostuu ruskeita pilkkuja. Paistettaessa rasva kihoaa juuston pintaan ja muodostaa konservoivan kerroksen.

Esiteolliseen aikaan leipäjuustoa valmistettiin kesäisin ja syksyisin, kun maitoa oli saatavilla. Juusto oli juhlaruokaa, ja sitä annettiin palkaksi esimerkiksi heinäntekoväelle. Leipäjuusto kuivattiin ja säilöttiin esimerkiksi ruislaarissa jyvien seassa, missä se säilyi jopa vuosia. Kuiva, kivikova leipäjuusto pehmeni hiilloksella lämmitettäessä. Juustoa lisättiin paloina myös erilaisiin keittoruokiin.

Aikaisemmin leipäjuustoa valmistettiin paikallisissa ja alueellisissa meijereissä. Meijerikoon kasvettua leipäjuuston teollista valmistamista ei Suomessa enää jatkettu suuremmissa meijereissä, vaan se jäi lähinnä pienten yksityisten meijereiden ja juustoloiden varaan, jotka hankkivat maitonsa sopimusmaitotiloilta.

Perinteisesti leipäjuusto tarjoiltiin vinoneliön muotoisina paloina kahvin kanssa[1]. Päälle voi ripotella vähän sokeria. Uusperinnettä on leipäjuuston tarjoaminen lämmitettynä jälkiruoaksi lakkahillon ja joskus kerman kanssa.[3]

  1. a b Etelä-Pohjanmaa Ruokatieto. Viitattu 6.12.2020.
  2. Ruuanlaittoa ja leiväntekoa Kuolajärven perinne (Arkistoitu versio)
  3. Karhubaari Ruka (Arkistoitu versio)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]