Jutta
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Jutta | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | 10. joulukuuta |
– ruotsinkielinen | 10. joulukuuta |
– ortodoksinen | 15. heinäkuuta |
Muunnelmia | – |
Vastineita eri kielissä | Jutte, Jytte, Juta, Judith |
Nimen alkuperä | Judit |
Jutta on naisen etunimi.
Jutta on alkuaan saksalainen lyhentymä heprealaisperäisestä nimestä Judit, jonka merkitys on 'nainen Juudasta', tämännimisestä kansanheimosta). On kuitenkin mahdollista, että nimi on kehittynyt omaperäisesti Juudit-nimestä.
Suomessa nimi yleistyi 1900-luvun lopulla, ja se otettiin Suomen almanakkaan 1995 Juuditin perinteiselle päivälle.
Vuoden 2019 loppuun mennessä Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan 2 916 naista on saanut nimekseen Jutta. Heistä yli puolet on syntynyt 1980- tai 1990-luvuilla.[1]
Tunnettuja Juttia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jutta Annala, laulaja, säveltäjä, sanoittaja, kirjailija ja ääninäyttelijä
- Jutta Heikkinen, suomalainen seitsenottelija
- Jutta Heinonen, suomalainen seitsenottelija
- Jutta Helenius, suomalainen tanssija
- Jutta Jokiranta, suomalainen teologi ja eksegetiikan tutkija
- Jutta Kemilä, suomalainen pika-aitajuoksija
- Jutta Kirst, saksalainen korkeushyppääjä
- Jutta Kleinschmidt, saksalainen moottoriurheilija
- Jutta Lampe, saksalainen näyttelijä
- Jutta Larm (ent. Gustafberg, Jussila, o.s. Virtanen), suomalainen hyvinvointiyrittäjä, fitness-urheilija, seksuaaliterapeutti ja luennoitsija
- Jutta Lau, saksalainen soutaja, olympiavoittaja ja maailmanmestari
- Jutta Leerdam, alankomaalainen pikaluistelija ja maailmanmestari
- Jutta Lehtinen, suomalainen digitaalisen viestinnän yrittäjä ja entinen näyttelijä
- Jutta Myllyniemi, suomalainen pesäpalloilija
- Jutta Neumann, saksalainen keihäänheittäjä
- Jutta Niehaus, saksalainen maantiepyöräilijä
- Jutta Poikolainen, suomalainen jousiampuja
- Jutta Rabe, saksalainen toimittaja ja kirjailija
- Jutta Rantala, suomalainen jalkapalloilija
- Jutta Rautiainen, suomalainen jalkapalloilija ja valmentaja
- Jutta Riikonen, suomalainen lentopalloilija
- Jutta Rüdiger, saksalainen psykologi, Bund Deutscher Mädelin johtaja natsi-Saksassa
- Jutta Sponheimilainen (1090–1136), Disibodenbergin benediktiiniläisluostarin johtajatar
- Jutta Urpilainen, suomalainen SDP:n ent. kansanedustaja, ministeri ja EU:n komissaari
- Jutta Zilliacus, suomalainen toimittaja, kirjailija ja poliitikko (RKP)
Kuvitteellisia Juttia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jutta Korhonen, ent. Jutta Laitela, televisiosarjassa Salatut elämät
- Jutta Ojala, televisiosarjassa Salatut elämät
- Jutta Schneider, Suomen kielen opetusvideosarjassa Kuulostaa hyvältä
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4
- Vilkuna, Kustaa (toim. Mikkonen, Pirjo): Etunimet. Otava, 2005. ISBN 951-1-18892-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 10.12.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jutta Wikimedia Commonsissa