Jukka Vähä-Vahe

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yrjö Jukka Vähä-Vahe (s. 12. helmikuuta 1965 Turku) on aktiiviuransa lopettanut suomalainen kestävyysjuoksija. Hän edusti koko kilpailu-uransa ajan Maarian Mahtia. Aikuisten SM-kisoista Vähä-Vahe saavutti kaikkiaan seitsemän mitalia. Maratonilla hän saavutti kaksi hopeaa vuosina 1996 ja 1998, puolimaratonilla hopeaa vuonna 1997 sekä 20 kilometrin tiejuoksussa kolme hopeaa vuosina 1990, 1993 ja 1995 sekä pronssia vuonna 1992.

Kansainvälisissä kilpailuissa Vähä-Vahe on edustanut Suomea kahteen otteeseen. Vuonna 1994 Helsingissä järjestetyissä EM-kisoissa hän oli maratonilla sijalla 47. ja vuonna 1993 puolimaratonin MM-kisoissa sijalla 79.

Virallisissa kilpailuissa Vähä-Vahe ei ole esiintynyt vuoden 2001 jälkeen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jukka Vähä-Vahe Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)