Jukka Loikas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Petteri Loikas (s. 17. elokuuta 1966 Helsinki) on suomalainen painija, joka kilpaili 1980-luvun loppupuolella kreikkalais-roomalaisen tyylin arvokisoissa 62:n ja 68 kilon sarjoissa. Hän sijoittui parhaimmillaan MM-kilpailuissa viidenneksi ja EM-kilpailuissa neljänneksi.[1]

Loikas kilpaili arvokisoissa ensimmäisen kerran vuonna 1986, jolloin hän sijoittui EM-kilpailuissa yhdeksänneksi ja MM-kilpailuissa viidenneksi. Vuonna 1987 hän oli EM-kilpailuissa seitsemäs ja MM-kilpailuissa kuudes. Vuoden 1988 EM-kilpailuissa hän karsiutui alkukierroksilla, ja samana vuonna Soulin 1988 olympialaisten 62 kilon sarjassa hän karsiutui toisella kierroksella. Vuonna 1989 Loikas oli uransa parhaalla arvokisasijoituksellaan EM-kilpailuissa neljäs.[1]

Loikas sai paikan Barcelonan 1992 olympialaisten 68-kiloisten sarjaan, mutta hänen osanotto-oikeudestaan saatiin varma tieto niin myöhään, että hän oli silloin tavoittamattomissa kierrellessään autolla turistina Eurooppaa, joten hän ei kilpaillut Barcelonassa.

Kotimaassa Loikas edusti Helsingin Paini-Miehiä. Hän voitti vuosina 1986–1991 yhteensä viisi Suomen-mestaruutta kreikkalais-roomalaisen tyylin sarjoissa alle 62 ja alle 68 kg sekä vapaapainin sarjassa alle 74 kg.[1]

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • MM-kilpailuissa viides 1986 ja kuudes 1987[1]
  • EM-kilpailuissa neljäs 1989, seitsemäs 1987, yhdeksäs 1986[1]
  • SM-kultaa kreikkalais-roomalaisessa painissa 1986, 1987 (sarja 62 kg),[2] 1988, 1989 (sarja 68 kg)[3]
  • SM-kultaa vapaapainissa 1991 (sarja 74 kg)[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 188. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
  • Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Siukonen, s. 188
  2. Pihlaja, s. 499
  3. Pihlaja, s. 500
  4. Pihlaja, s. 504
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.