Juhana Aho

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juhana Aho
Henkilötiedot
Syntynyt 30. syyskuuta 1993 (ikä 24)
Jyväskylä, Suomi
Kansalaisuus Suomen lippu Suomi
Pelipaikka maalivahti
Hanska vasen
Pituus 178 cm
Paino 74 kg
Lempinimi Johnny[1]
Seura
Seura Jukurit / Ketterä (lainalla)
Sarja SM-liiga / Mestis
Pelinumero 35 / 33
Pelaajaura
Pääsarjaura 2017–
Aik. seurat JYP-Akatemia (Mestis)
Diskos (II-div.)
SaPKo (Mestis)

Juhana Aho (s. 30. syyskuuta 1993 Jyväskylä) on suomalainen jääkiekkomaalivahti, joka pelaa Mestis-joukkue Imatran Ketterässä lainalla SM-liigajoukkue Mikkelin Jukureissa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho on Diskoksen kasvatti.[2] Hän siirtyi sieltä kaudeksi 2011–2012 JYPin A-nuoriin. Aho toimi lähinnä joukkueen kakkosmaalivahtina Eetu Laurikaiselle. Hän puki kauden aikana myös JYP-Akatemian paidan kahteen Mestis-otteluun, mutta jäi siellä kuitenkin ilman peliaikaa.[3] Kauden 2012–2013 Aho aloitti JYPin A-nuorissa, mutta hän siirtyi siirtotakarajalla kuitenkin Akatemian vahvuteen Sami Rajaniemen aisapariksi, kun Mestiksessä haparoinut Samu Perhonen puolestaan siirtyi A-nuorten puolelle. Aho torjui Akatemiassa kahdessa pelaamassaan ottelussa voiton.[4]

Kauden 2013–2014 Aho aloitti JYPin A-nuorissa, mutta hän nousi kauden edetessä kuitenkin JYP-Akatemian vahvuuteen, kun Sami Rajaniemi nousi JYPin SM-liigajoukkueeseen Joni Myllykosken jätettyä organisaation lokakuussa 2013. Aho jatkoi Akatemiassa Antti Lehtosen aisaparina ja lopulta hän nousi kevätkaudella joukkueen pääasialliseksi vastuunkantajaksi Lehtosen aloitettua varusmiespalveluksen. Lisäksi Akatemiaan loppukaudella hankittu Dennis Saikkonen siirtyi myöhemmin paikkaamaan JYPin SM-liigajoukkueen poissaoloja. Aho pelasi lopulta 13 runkosarjaottelua torjuen yhden nollapelin.[5]

Aho teki kaudeksi 2014–2015 vuoden mittaisen Mestis-sopimuksen JYP-Akatemian kanssa.[6] Hän jäi kuitenkin joukkueen kolmosmaalivahdiksi tulokasmaalivahti Veini Vehviläiselle ja Dennis Saikkoselle. Aho pelasi lopulta vain yhdeksän runkosarjaottelua.[7] Helmikuussa 2015 Akatemia lainasi hänet Suomi-sarjajoukkue Nokian Pyryyn,[8] jossa Aho pelasi kolme ottelua. Loppukauden hän vietti kasvattajaseuransa Diskoksen II-divisioonajoukkueen vahvuudessa.[2]

Kaudeksi 2015–2016 Aho siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Mikkelin Jukureihin. Hänet hankittiin lähtökohtaisesti haastajaksi Mika Norjalle.[9] Aho jäikin runkosarjassa selkeäksi kakkosmaalivahdiksi ja pelasi 15 ottelua torjuen yhden nollapelin. Norja kuitenkin loukkaantui runkosarjan lopulla ja Aho aloitti Jukurien maalilla pudotuspeleissä. Hänen oma kautensa päättyi kuitenkin myös loukkaantumiseen ensimmäisen puolivälieräottelun jälkeen. Norjan loukkaannuttua uudelleen Jukurien torjuntavastuun kantoi välierien ja finaalien ajan HIFK:n A-nuorista tullut Christian Heljanko.[10] Aho lopulta voitti Jukureiden mukana Mestiksen mestaruuden. Kaudeksi 2016–2017 hän siirtyi jatkamaan Mestis-uraansa Savonlinnan Pallokerhoon.[11] Aho nousi joukkueen selkeäksi ykkösmaalivahdiksi ja torjui 29 pelaamassaan runkosarjaottelussa neljä nollapeliä.[3] Hänet valittiin Mestiksen syyskuun 2016 kuukauden pelaajaksi.[12] Runkosarjan lopulla hän kärsi myös loukkaantumisista. Aho torjui nollapelin kahdessa viimeisessä finaaliottelussa Kiekko-Vantaata vastaan ja voitti kauden päätteeksi toisen peräkkäisen Mestiksen mestaruutensa.[2][13]

Aho palasi kaudeksi 2017–2018 vuoden mittaisella sopimuksella Mikkelin Jukureihin, jotka oli nostettu vuotta aiemmin SM-liigaan. Hän lähti kauteen kakkosmaalivahtina Sami Rajaniemelle.[14] Aho teki liigadebyyttinsä 22. syyskuuta 2017 vieraissa Helsingin IFK:ta vastaan. Hän torjui Jukureiden 2-3-voittoon päättyneessä ottelussa 26 kertaa. Raimo Hirvonen valitsi Ahon ottelun Alumnien tähtien kolmostähdeksi.[15] Liigauransa ensimmäisen nollapelinsä hän torjui 6. tammikuuta 2018 Kalevan Palloa vastaan. Aho torjui Jukureiden 3-0-voittoon päättyneessä ottelussa 18 kertaa. Lasse Kanerva valitsi hänet ottelun Alumnien tähtien ykköstähdeksi.[16] Aho pelasi SM-liigassa kauden aikana 11 ottelua torjuen kaksi nollapeliä. Hän pelasi kauden aikana myös seitsemän runkosarjaottelua lainalla Mestiksen nousijajoukkue Imatran Ketterässä, jonne Jukurit lainasi Ahon lopulta loppukaudeksi Mestiksen runkosarjan päätyttyä.[17]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho harrastaa myös laulamista. Kevään 2016 Mestiksen pudotuspelien ensimmäisessä finaaliottelussa hän esitti Maamme-laulun Mikkelin Kalevankankaan jäähallissa, kun loukkaantuminen esti Ahon pelaamisen Jukureiden kohdatessa Kajaanin Hokin.[1][18]

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit
Kausi Joukkue Liiga O V H T MIN PM NP PMK TP% O V H MIN PM NP PMK TP%
2011–2012 JYP A-SM 7 433 0 2.77 90,7 1 37 0 3.28 90,9
2012–2013 JYP A-SM 19 987 0 3.10 90,8 - - - - - - - -
JYP-Akatemia Mestis 2 2 0 0 120 0 1.50 95,8 - - - - - - - -
2013–2014 JYP A-SM 8 3.80 89,8 - - - - - - - -
JYP-Akatemia Mestis 13 1 3.30 89,6 - - - - - - - -
2014–2015 JYP-Akatemia Mestis 9 3.41 89,4 - - - - - - - -
Diskos II-divisioona 1 93,5 7 90,7
Diskos Suomi-sarja Q 3 3.67 90,5 - - - - - - - -
Pyry Suomi-sarja 3 3.33 90,0 - - - - - - - -
2015–2016 Jukurit Mestis 15 811 24 2 2.15 91,5 1 57 2 0 2.10 89,5
2016–2017 SaPKo Mestis 29 1606 59 4 2.21 91,0 10 637 12 2 1.13 95,7
2017–2018 Jukurit SM-liiga 11 3 0 7 612 28 2 2.74 89,4 - - - - - - - -
Ketterä Mestis 7 432 15 0 2.08 93,7 4 0 4 235 14 0 3.50 88,9

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pesonen, Jarmo: VIDEO: SaPKon Juhana Aho esittää Robbie Williamsin kappaleen Angels ita-savo.fi. 21.4.2017. Kaakon Viestintä Oy. Viitattu 23.9.2017.
  2. a b c Juhana Aho Elite Prospects -verkkosivustolla (englanniksi)
  3. a b Juhana Aho profile - Йуhана Аhо Профиль Eurohockey.com. European Ice Hockey Online AB & eSports.cz s.r.o. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
  4. Suopuro, Micke: JYP-Akatemian pelaaja-arvioinnit 2012-13: Vain täpärästi ulkona – taas Jatkoaika.com. 13.3.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  5. Kalliokoski, Tapani; Venäläinen, Olli: JYP-Akatemian pelaaja-arvioinnit 2013-2014: Tutut sävelet Jyväskylässä Jatkoaika.com. 21.3.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  6. JYP-Akatemian joukkue julki – nuoruuden innolla kohti parempaa huomista Jatkoaika.com. 28.5.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  7. Korkalainen, Jere: JYP-Akatemian pelaaja-arvostelut 2014-2015 − Läpimurtoja ja piste-ennätyksiä Jatkoaika.com. 10.5.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  8. Maalivahti Aho lainalle Pyryyn nokianpyry.fi. 2.3.2015. Nokian Pyry ry. Viitattu 23.9.2017.
  9. Jukureille kokenut paluumuuttaja takalinjoille - Kauppinen palaa Mikkeliin Jatkoaika.com. 12.8.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  10. Arkko, Simo; Liikanen, Tero: Jukureiden pelaaja-arviot 2015-16: Kultaiset jäähyväiset Mestikselle Jatkoaika.com. 1.5.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  11. SaPKolle jatkosopimuksia ja uusia vahvistuksia - Mestis-mestari Aho tolppien väliin Jatkoaika.com. 28.4.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  12. RoKi-vahdista Mestiksen kuukauden pelaaja Jatkoaika.com. 2.10.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  13. Eskelinen, Jesse: SaPKon nollapelisankari Aho: "Ei ollut asioita, joista ei olisi puhuttu" Jatkoaika.com. 17.4.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  14. Jukureille lisäys maalivahtiosastolle - Juhana Aho palaa Mikkeliin Jatkoaika.com. 27.4.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.
  15. Otteluseuranta liiga.fi. 22.9.2017. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 23.9.2017.
  16. Otteluseuranta liiga.fi. 6.1.2018. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 7.1.2018.
  17. Piipponen puolustaa jatkossakin Jukureissa - Aho loppukaudeksi Ketterään Jatkoaika.com. 8.3.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 8.3.2018.
  18. Saarela, Anni: Mikkelissä maalivahti esitti Maamme-laulun: "Teen kaiken, jotta joukkue voittaisi" Jatkoaika.com. 11.4.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2017.