Jouko Vuorinen
Jouko Ensio Vuorinen (16. lokakuuta 1910 Turku – 25. tammikuuta 1997 Lohja) oli maaperätutkija ja Maatalouden Tutkimuskeskuksen ylijohtaja. Hän valmistui agronomiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1937, väitteli maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi 1939 (arvo 1940) ja sai riemutohtorin arvon Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tohtorinpromootiossa 1990.[1]
Vuorinen aloitti heti valmistumisensa jälkeen Maatalouden koelaitoksen (nyk. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT) maantutkimusosaston kemistinä (1937-), toimi agrogeologina (1942-) ja osastonjohtajana ja professorina (1947-) ja nimitettiin silloisen Maatalouden tutkimuskeskuksen ylijohtajaksi (1960–1973). Hänellä oli keskeinen osuus sen prosessin valmistelussa, jolla tutkimuskeskus siirtyi hallitusti Jokioisiin Tikkurilasta. Eläkepäivinään hän halusi panna teorian käytäntöön ja hankki Alitalon tilan Lohjansaaresta ja viljeli sitä vaimonsa kanssa 15 vuotta muuttaen rappiotilan nykyaikaiseksi omenanviljelytilaksi. Hänellä oli runsaasti yhteyksiä ulkomaille Amerikasta Japaniin asti, ja hän oli mm. Neuvostoliiton maatalousakatemian ulkomainen jäsen (1967).
Vuorinen oli sodassa autokomppanian päällikkönä ja yleni reservin majuriksi. Aimo Turusen kanssa he olivat viimeiset suomalaiset, jotka lähtivät sodan lopussa Petroskoista 1944. [2]
Vuorisella oli olennainen osuus Suomen maatalousmaiden kartoituksessa ja maaperän analysoinnissa. Hän oli viljavuustutkimuksen kehittäjä ja alullepanija Suomessa 1940-luvulla[3] ja oli myös mukana perustamassa Viljavuuspalvelu Oy:tä, joka tekee viljelijöille maaperäanalyyseja. Tätä työtä hän teki myös kansainvälisesti mm. YK:n maatalousjärjestön FAO:n Euroopan maatalouskomission toimeenpanevan komitean jäsenenä ja sen maaperäkartoitusryhmän jäsenenä ja puheenjohtajana.
Vuorinen toimi lukuisissa kansalaisjärjestöissä ja yhdistyksissä. Näistä tärkein ja pitkäaikaisin oli Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen johtokunnan jäsenyys (1942–1981) ja ennätyspitkä puheenjohtajuus (1947–1981). Maltillinen ja tasapainottava Vuorinen oli keskeinen tekijä siinä, että liike ei hänen aikanaan joutunut sellaisiin ristiriitoihin mm. naispappeuskysymyksissä ja ahtaassa kirjaimellisessa raamatuntulkinnassa, joka on leimannut sitä hänen kautensa jälkeen.[4] Hän toimi useissa kirkon ja kristillisten järjestöjen luottamustoimissa. Vuorinen oli myös raittiusmies, joka toimi mm. Kansalaisjärjestöjen raittiustoiminnan keskusliiton hallituksen jäsenenä (1956–1970). Hän oli Yleisradion ohjelmaneuvoston jäsen 1950–1955 ja toimi puutarhajärjestöissä, mm. Hedelmänviljelijäin yhdistyksen (1954–1970) puheenjohtajana.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Otavan Iso Tietosanakirja, osa 10. Otava 1965.
- Kuka kukin on 1978. Otava 1978. ISBN 951-1-04755-8.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan promootio 1990. Yliopistopaino, Helsinki 1991. ISBN 951-45-5780-8.
- ↑ Aimo Turunen: Nuoruus rauhan ja sodan Karjalassa, WSOY 1990, s.275. ISBN 951-0-16440-2
- ↑ WSOY Iso Tietosanakirja, osa 10. WSOY 1997. ISBN 951-0-20163-4
- ↑ Kauko Sainio: Jouko Vuorinen. Kotimatkalla 1998, SLEY-kirjat 1998, ss. 197–205. ISBN 951-618-270-4
| ||||||||||
