Jordaninlaakson taistelut
| Jordaninlaakson taistelut | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Israelin itsenäisyyssotaa | |||||||
 Taistelualueen kartta.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
Jordaninlaakson taistelut olivat sarja taisteluita Jordaninlaaksossa Israelin pohjoisosassa Israelin itsenäisyyssodassa 15. – 21. toukokuuta 1948. Syyrialaiset hyökkäsivät Israeliin vallaten alkumenestyksenä Masadan ja Samakhin, josta he uhkasivat koko Jordaninlaaksoa. Hyökkäys tyrehtyi kuitenkin Degania Alefin ja Degania Betin tuntumaan. Lopulta syyrialaiset vetäytyivät kohti itää hyläten myös valtaamansa kylät. Veriset taistelut olivat päättyneet israelilaisten voittoon.
Taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Samakh[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syyrialaisen 2. prikaatin joukot aloittivat harhautushyökkäyksen Ein Gevin kibbutsia vastaan varhain 15. toukokuuta. Yksi hävittäjäpommittaja pudotti pommeja kibbutsiin, minkä jälkeen syyrialaiset sotilaat avasivat tulen konekivääreillään. Kibbutsin asukkaat olivat siirtyneet valmiiksi pommisuojiin ja juoksuhautoihin. Kibbutsi lähetti naiset ja lapset veneillä pois kibbutsilta seuraavana yönä. Puolustajat jäivät odottamaan suurempaa maahyökkäystä, jota ei tullutkaan, sillä syyrialaisten varsinainen tavoite oli etelässä.[1]
Eversti Hakimin komentama syyrialainen 1. prikaati oli vastuussa oikeasta hyökkäyksestä. Sen joukot alkoivat ylittää rajaa al-Haman kohdalla aamuyöstä 15. toukokuuta. Sha'ar Hagolanin kibbutsia vastaan tehty hyökkäys epäonnistui, mutta siltä pohjoiseen vallattiin Tel al-Qasirin rinne ja Samakhin kibbutsin itäreunalla ollut karanteeniasema. Samakh oli ollut tyhjä ja Haganan joukot joutuivat siirtymään nopeasti sen puolustamiseksi. Vaarallinen tilanne 15. toukokuuta saatiin torjuttua PIAT-singoin, 20 mm tykein ja Haganan lentokoneiden iskuin. Seuraava yritys tehtiin 16. toukokuuta. Tällä kertaa syyrialaisten tukena oli panssariautoja ja vaikka hyökkäys kylään epäonnistui taas, syyrialaiset valtasivat vanhan brittiläisen sotilastukikohdan sen itäpuolella.[1]
Aamulla 18. toukokuuta alkoi jälleen uusi isku Samakhia kohti.[1] Tällä kertaa 1. prikaatin johdossa oli prikaatinkenraali Husni al-Zaim.[2] Nyt syyrialaisilla oli mukanaan myös Renault R-35 -panssarivaunuja, sekä niitä tukevaa kenttätykistöä. Syyrialaiset 75 mm tykit ja 81 mm kranaatinheittimet aiheuttivat suuria tuhoja ja he pääsivät iskemään kylän selustaan etelästä. Puolustajat joutuivat vetäytymään sekasortoisesti Degania Alefia kohti länteen. Koko Samakh oli syyrialaisten hallussa keskipäivään mennessä. Israelilaiset olivat menettäneet 54 miestä kaatuneina ja kolme vankeina.[1]
Samakhin kukistaminen uhkasi koko Jordaninlaakson aluetta. Syyrialaisten hyökkäys oli saattanut haganan kaaookseen. Israelilaisten johto ei ollut edes täysin varma hyökkääjien identiteetistä. Moshe Dayan asetettiin alueen israelilaisten joukkojen johtoon. Syyrialaiset uhkasivat seuraavaksi Sha'ar Hagolania ja Masadaa Samakhin eteläpuolella, sekä Degania Alefia ja Degania Betiä sen länsipuolella. Sha'ar Hagolan ja Masada hylättiin ilman erillistä lupaa joukkojen johdolta. Paikalliset arabit ryöstivät välittömästi hylätyt asutuskeskukset. Puolustajat vetäytyivät Afikimiin. Toisaalta myös syyrialaisten ylin johto ei ollut täysin selvillä taistelukentän kokonaiskuvasta. He uskoivat esimerkiksi virheellisesti Libanonin joukkojen ylittäneen rajan Israeliin Ras al-Naqurahin etelpuolella. Mahdollisesti heitä hidastivat myös sissi-iskut, joita israelilaiset tekivät yöllä 18–19. toukokuuta veneillä Ein Gevistä käsin Samraan etelässä. Toinen samanlainen isku tehtiin lähellä Jaakobin tyttärien siltaa. Israelilaiset saivat hieman hengähdysaikaa Deganian puolustuksen vahvistamiseksi. Taistelumoraali oli kuitenkin Samakhin menetyksen jälkeen alhainen.[1]
Degania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haganan johtaja Yigael Yadin sai lähetettyä Jordaninlaaksolle tykkipatterin, jonka kalusto koostui ensimmäisen maailmansodan aikaisista 65 mm vuoritykeistä. Tykit olivat sillä hetkellä yksi harvoista käytettävissä olevista vapaista joukoista ja David Ben-Gurion olisi halunnut lähettää ne Jerusalemin suunnalle. Lopulta Yadin ajoi kuitenkin läpi oman kantansa. Tykit saapuivat rinteille Deganian länsipuolella juuri ajoissa seuraavia taisteluja varten.[1]
Aamulla 20. toukokuuta syyrialaiset aloittivat odotetun hyökkäyksen kohti kahta Deganiaa. Degania Alefia puolusti noin 70 miestä ja Degania Betiä noin 80. Suurin osa heistä oli kibbutsien asukkaita. Tietä Samakhista Degania Alefia kohti puolusti kaksi 20 mm tykkiä Beit Yerahssa, Kinneretin kibbutsilla Deganioista pohjoiseen oli kolme 81 mm kranaatinheitintä. Degania Alefissa oli lisäksi yksi kranaatinheitin. Molemmilla Deganioilla oli yksi PIAT ja tueksi oli saatu Haganan vuoritykkipatteri.[1]
Syyrialainen hyökkäys oli alkanut puolen tunnin pituisella tykistökeskityksellä. Hyökkäykseen osallistui 3. jalkaväkipataljoona, jota tuki 8–12 Renault R-35-panssarivaunua ja 20 panssariautoa. Ne etenivät kolmena kolonnana Samakhista kohti Degania Alefin itäosaa. Hyökkäys hidastui israelilaisten tuleen, mutta panssariajoneuvot jatkoivat etenemistään. Joitakin panssarivaunuja tuhottiin PIAT-singoilla, 20 mm tykeillä ja polttopulloilla. Syyrialaiset panssariajoneuvot olivat edenneet kauas tukevasta jalkaväestä ja lopulta ne kääntyivät takaisin. kello 7.45 hyökkäys oli pysähtynyt. Sama toistui Degania Betissä.[1] Degania Betissä kahta syyrialaista jalkaväen komppaniaa tuki kahdeksan panssarivaunua ja panssariautoa.[2] Syyrialaiset etenivät aina aivan puolustajien linjan tuntumaan saakka ja kaivautuivat sitten itse asemiin.[1]
Hyökkäykset molempiin Deganioihin olivat pysähtyneet, mutta syyrialaisilla oli nyt asemat aivan niiden vieressä. Kibbutseja tulitettiin edelleen tykein ja käsiasein. Tällä välin israelilaiset toivat viimein asemiin vuoritykkinsä Alumotissa Deganioista pohjoiseen. Noin kello 13.20 ne alkoivat tulittaa Samakjia. Syyrialaiset yllättyivät israelilaisten tulen yltäessä heidän etukomentoasemaansa. Yksi israelilaisten kannalta onnekas osuma räjäytti ammusvaraston, jonka jälkeen tykit alkoivat tulittaa syyrialaista jalkaväkeä ja panssariajoneuvoja Samakhin ja Deganioiden välissä. Syyrialaiset ajautuivat paniikkiin samalla, kun tykit sytyttivät kuivaa maastoa tuleen heidän ympärillään. Jalkaväki alkoi paeta kohti itää siitäkin huolimatta, että syyrialaiset upseerit yrittivät tätä estää ilmeisesti ampumalla joitakin sotilaitaan.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Verinen taistelu oli päättynyt syyrialaisten tappioon. Joukot vetäytyivät aina Tel al-Qasirille saakka ja vasta vallatut Samakh, Masada ja Sha'ar Hagolan hylättiin. Haganan joukot valtasivat hylätyn Samakhin seuraavana päivänä.[1]
Syyrialaiset syyttivät tappiotaan israelilaisten puolustusvarustelujen voimakkuudesta, sekä hyökkäyksen puutteellisista valmisteluista. Joidenkin syyrialaisten mielestä irakilaisten joukkojen oli ollut tarkoitus tukea heidän hyökkäystään, mutta tämä ei jostain syystä toteutunutkaan. 1. ja 2. prikaatin komentajat erosivat. Heitä seurasi myös Syyrian puolustusministeri.[1]
Britit olivat seuranneet taistelun tapahtumia ja arabien tappio vakuutti heidät siitä, että arabit eivät tulisi voittamaan koko sotaa. Joidenkin taistelua kommentoineiden mukaan syyrialaisilla oli Deganiassa etulyöntiasema, jollaista he eivät todennäköisesti enää sodan aikana saavuttaisi. Taistelua verrattiin toisen maailmansodan taisteluun Britanniasta.[1]
Degania Alefiin edennyt syyrialainen Renault R-35 on säilytetty taistelun muistomerkkinä. Se tuhottiin polttopulloin sen läpäistyä israelilaisten asemat syyrialaisten hyökkäyksen kärjessä.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Morris, Benny: 1948 : A History of the First Arab-Israeli War, s. 253–257. Yale University Press, 2008. ISBN 978-0-300-12696-9.
- ↑ a b c Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of The Arab-Israel Conflict : A Political, Social, and Military History, s. 294–295. ABC-CLIO, 2008. ISBN 978-1-85109-842-2. (englanniksi)