Johannes Kunila
| Johannes Kunila | |
|---|---|
 Johannes Kunila 1920-luvulla. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. kesäkuuta 1887 Kivijärvi |
| Kuollut | 9. helmikuuta 1942 (54 vuotta) Turku |
| Ammatti | pappi |
Johannes Kunila (synt. Kunelius, 24. kesäkuuta 1887 Kivijärvi – 9. helmikuuta 1942 Turku)[1] oli suomalainen pappi. Hän työskenteli muun muassa vankilasaarnaajana Helsingin, Mikkelin ja Turun lääninvankiloissa sekä merimiespastorina Saksassa. Kunila kuoli neuvostoliittolaisen desantin puukottamana Turun lääninvankilassa.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uusherännäisiin kuuluneen Kunilan vanhemmat olivat metsätyönjohtaja Kosti Taavetti Kunila ja Tiina Kinnunen. Kunila kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomalaisesta lyseosta 1911, jonka jälkeen hän opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa. Kunila sai pappisvihkimyksensä Savonlinnassa 1914, jonka jälkeen hän työskenteli Asikkalan kirkkoherran apulaisena ja vt. kirkkoherrana 1914–1917 sekä Helsingin lääninvankilan vankilapappina 1917-1918.[1][2] Sisällissodan jälkeen Kunila toimi Helsingin vankileirin kasvatusjohtajana. Hänen tehtäviinsä kuului muun muassa antaa sielunhoitoa kuolemaantuomituille punavangeille. Kunila oli läsnä useimmissa vankileirin teloituksista. Hän piti luetteloa kaikista Helsingin alueen vankileireissä kuolleista henkilöistä kesäkuun 1918 ja helmikuun 1919 välisenä aikana.[3] Kunilan lista käsittää yhteensä 1 410 nimeä.[4]
Vuosina 1919-1922 Kunila työskenteli Valtion poliisikoulun varajohtajana. Kunila oli vuodesta 1920 lähtien myös Suomen Merimieslähetysseuran palveluksessa ja muutti 1922 Hampuriin, missä hän työskenteli lähes kymmenen vuoden ajan. Kunila piti tilaisuuksia myös muissa Pohjois-Saksan satamakaupungeissa ja järjesti suomenkielisiä jumalanpalveluksia Berliinissä, jossa hän toimi lähetystöpastorina.[1][3] Vuonna 1927 Kunila väitteli tohtoriksi Hampurin yliopistossa.[5] Palattuaan 1930-luvun alussa Suomeen Kunila toimi vankilapappina Mikkelin ja sittemmin Turun lääninvankilassa. Turussa hän oli myös vankilan johtokunnan jäsen.[3] Lisäksi Kunila oli muun muassa arkkipiispa Erkki Kailan ulkomaanasioiden sihteerinä.[6] Kunila tiettävästi allekirjoitti 1930-luvulla kuolemanrangaistusta vastustaneen kansalaisadressin.[3]
Jatkosodan aikana helmikuussa 1942 Turun lääninvankilassa kuolemantuomionsa vahvistamista odottanut Ruotsinpyhtäällä vangittu virolaissyntyinen puna-armeijan desantti Leonard Kirs pyysi yksityistä sielunhoidollista keskustelua ja yllättäen puukotti Kunilaa useita kertoja omatekoisella teräaseella tämän työhuoneessa ja vielä kerran käytävällä Kunilan yrittäessä paeta. Kunila kuoli ambulanssissa matkalla sairaalaan. Surman motiiviksi on arveltu joko Kirsin aikomus varastaa Kunilan papinpuku voidakseen käyttää sitä valepukuna pakoyrityksessä tai halu kostaa epäoikeudenmukaisena pitämänsä vangittujen desanttien kohtelu. Kirs teloitettiin pian tapahtuman jälkeen. Muut Turun vankilassa jatkosodan aikana olleet poliittiset vangit ja vangitut aseistakieltäytyjät kuvailivat Kunilaa myönteiseen sävyyn. Johan Helon mukaan edes vangituilla desanteilla ei ollut mitään henkilökohtaista kaunaa Kunilaa kohtaan ja tämä valikoitui uhriksi huonoa onneaan.[3] Kunila on haudattu Turun hautausmaalle.[7]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Johannes Kunilan puoliso oli kieltenopettaja Aili Salome Hellman. Hänen isänsä oli kirjailija J. F. Hellman.[1]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Dolman, D. H.; Kunila, Johannes (toim.): Voimaa joka päivälle : Jumalan sanan jaloja helmiä. Helsinki: Otava, 1934.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Johannes Kunila Suomen papisto 1801–1920. Biografiasampo. Viitattu 22.8.2025.
- ↑ Tapaninen, Pekka: ”Lestatiuksen oppiin” seuraajia : Kalle Päätalon kirjojen lestadiolaiset ynnä muita kirjoituksia, s. 163. Helsinki: Books on Demand, 2008. ISBN 978-952-498-061-6
- 1 2 3 4 5 Korjus, Olli: Kuusi kuolemaantuomittua, s. 354–357. Jyväskylä: Atena, 2014. ISBN 978-952-300-024-7
- ↑ Helsingin seudun vankileireissä kuolleet 1/6 1918 – 28/2 1919 Työväen Arkisto. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 13.2.2014.
- ↑ Johannes Kunila. Suomen Kuvalehti, 1.1.1928, nro 1, s. 19. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.8.2025.
- ↑ Salmi, Anna-Maija: Sielunhoitoa rutinalapuilla 22.4.2006. Turun Sanomat. Arkistoitu Viitattu 13.2.2014.
- ↑ Haku | Johannes Kunila Hautakartta. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 22.8.2025.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kunila, Johannes: Skagerrakilta Imatralle. Suomen Kuvalehti, 19.1.1929, nro 3, s. 128–130. Kansalliskirjasto.
| Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt |
|---|
