Tämä on lupaava artikkeli.

Jiang Qing

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jiang Qing
江青
Jiang Qing vuonna 1976
Jiang Qing vuonna 1976
Henkilötiedot
Syntynyt 14. maaliskuuta 1914
Zhucheng, Kiinan tasavalta
Kuollut 14. toukokuuta 1991 (77 vuotta)
Kiinan kansantasavalta
Poliitikko
Puolue Kiinan kommunistinen puolue
Asema Kiinan johtajan puoliso, poliittinen johtaja ja vaikuttaja
Puoliso Mao Zedong

Jiang Qing (kiin. 江青, pinyin: Jiāng Qīng; 14. maaliskuuta 1914 Zhucheng, Kiinan tasavalta14. toukokuuta 1991 Kiinan kansantasavalta) oli Mao Zedongin neljäs vaimo ja Kiinan kansantasavallan poliittinen johtaja, joka parhaiten tunnetaan Neljän koplan muodostamisesta.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jiang Qing syntyi vuonna 1913 Zhuchengissä Shandongin provinssissa. Hänen nimensä lapsena oli Lǐ Shūméng (李淑蒙). Hänen isänsä oli varaton kauppias ja vaunuseppä, ja äiti oli prostituoitu. Vanhempien erottua Jiang muutti äitinsä ja isosiskonsa kanssa Jinaniin isoisänsä luokse.[1]

Näyttelijänura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jiang Qing näyttelijänä taiteilijanimellä Lán Píng 1930-luvulla Shanghaissa.

Kansakoulun jälkeen Jiang liittyi joksikin aikaa kiertävään teatterseurueeseen. 16-vuotiaana hän muutti Taianiin teatterikouluun, johon hän pääsi vapaaoppilaana aloitettuaan suhteen koulun johtajan kanssa. Vuoden kuluttua Jiang seurasi miestä Tsingtaoon, missä hän opiskeli teatteriakatemiassa ja työskenteli yliopiston kirjastossa. Tsingtaosta hän muutti Shanghaihin uuden miesystävänsä kanssa. Hän tutustui miehen kautta paikallisiin kommunisteihin, vaikka ei itse ollutkaan silloin politiikasta kiinnostunut.[2]

Jiang aloitti Shanghaissa suhteen kuuluisan elokuva-arvostelijan Tang Nan kanssa, ja he menivät vuotta myöhemmin naimisiin. Miehen kautta Jiang sai pääroolin Ibsenin näytelmässä Nora. Samalla Jiang alkoi käyttää taiteilijanimeä Lán Píng (蓝苹, ’sininen omena’). Hän pyrki luomaan elokuvauraa, mutta joutui tyytymään sivuosiin. Hän erosi miehestään ja aloitti suhteen erään elokuvamogulin kanssa. Mies ei kuitenkaan ryhtynytkään edistämään rakastajattarensa uraa, vaan jätti naisen pian.[3]

Kiinan ja Japanin sodan puhjettua vuonna 1937 Jiang lensi teatteriryhmän mukana Nanjingiin. Sieltä hän pakeni japanilaisten miehitystä ja verilöylyä ensin Hankouhun ja sieltä Chongqingiin. Hän seurasi maata hallinnutta Guomindangin puoluetta tuhansia kilometrejä, sillä se oli aikeissa tehdä elokuvia. Jiang esiintyi useissa hallituksen teettämissä propagandaelokuvissa, joissa katsojia kehotettiin taistelemaan lujina japanilaisia ja kommunisteja vastaan.[4]

Avioliitto Maon kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mao ja Jiang 1940-luvulla Yan’anissa

Jiang muutti tuntemattomasta syystä vuoden 1938 lopulla idässä sijainneeseen Yan’aniin, jossa kommunistipartisaanit pitivät majaansa. Jiang liittyi kommunistiseen puolueeseen ja aloitti työt Yan’anin taideakatemian teatteritaiteen laitoksella. Hän hakeutui puheisiin puolueen puheenjohtajan Mao Zedongin kanssa, ja he tutustuivat toisiinsa. Maon vaimo oli tuolloin sairaalahoidossa Neuvostoliitossa, ja Mao aloitti rakkaussuhteen Jiangin kanssa. Samalla hän antoi Jiangille nimen Jiang Qing, ’vihreä joki’. Jiang alkoi odottaa Maolle lasta, ja keskuskomitea myöntyi antamaan Maolle avioeron ja luvan uuteen avioliittoon. Jiangia kiellettiin kuitenkin kutsumasta itseään ”rouva Maoksi”, osallistumasta politiikkaan tai tuomaan itseään esille millään tavalla. Avioliitto solmittiin vuonna 1939.[5]

Jiang synnytti Maolle vuoden sisällä kaksi tytärtä. Hän lopetti näyttelijänuransa ja alkoi tavoitella vaikutusvaltaa poliittisen uran kautta. Hänestä tuli Maon sihteeri, joka oli läsnä kaikissa Maon asunnossa käydyissä poliittisissa neuvotteluissa. Pian Mao alkoi käyttää vaimoaan epävirallisena neuvonantajanaan kaikissa päätöksissään.[6]

Maosta tuli Kiinan johtaja vuonna 1949, ja perhe muutti Kiellettyyn kaupunkiin kuuluneeseen Zhongnanhaihin Pekingiin. Jiang nimitettiin aluksi kommunistisen puolueen propagandaosaston keskuselokuvaviraston johtajaksi. Vuoden kuluttua hänestä tuli kulttuuriministeriön elokuvaviraston jäsen, ja hän toimi elokuvataiteen ohjailuosastolla vuoteen 1954 saakka.[7]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jiang alkoi osallistua politiikkaan vuodesta 1959 alkaen, kun Mao oli menettänyt asemansa valtionpäämiehenä, vaikka pysyikin puolueen johdossa. Jiang uudisti miehensä käskystä Pekingin oopperan klassisen muodon ja toi siihen vallankumouksellista sanomaa. Jiang nimettiin vuonna 1966 perustetun kulttuurivallankumouksen työryhmän varajohtajaksi, ja ryhmä alkoi valmistella ”suurta proletaarista kulttuurivallankumousta”. Jiangin nauhoitettuja palopuheita esitettiin kaikkialla Kiinassa. Puheissaan ja puhekiertueillaan Jiang yllytti massoja suurmielenosoituksiin sekä Punakaartin nuoria taistelijoita hävittämään kulttuurivallankumouksen viholliset: vanhat ajatukset, kulttuurin, tavat ja tottumukset. Maon ja Jiangin ympärille kehittyi henkilökultti, ja heidän kuviaan oli julisteissa kaikkialla.[8]

Jiang nimitettiin tammikuussa 1967 Kansan vapautusarmeijan kulttuurityön neuvonantajaksi. Vuonna 1969 Maosta tuli Kiinan johtaja rajoittamattomin valtaoikeuksin, ja Jiang nimitettiin kommunistisen puolueen poliittisen toimikunnan jäseneksi. Tässä asemassaan hän oli Kiinan kansantasavallan ja koko kommunistisen maailman mahtavin nainen.[9]

Vuonna 1973 Mao oli jo alkanut vetäytyä politiikasta, ja samalla Jiangin vaikutusvalta oli vähentynyt. Maan johtoon nousivat uudistusmieliset Zhou Enlai ja Deng Xiaoping. Jiang kuului ”neljän koplaan” yhdessä Yao Wenyuanin, Zhang Chunqiaon ja Wang Hongwenin kanssa. Neljän kopla sai Dengin menettämään asemansa, ja Jiang nousi maan hierarkiassa neljännelle sijalle. Maon kuoltua syyskuussa 1976 neljän kopla kuitenkin hävisi valtataistelun, ja ryhmän jäsenet erotettiin puolueesta ja vangittiin lokakuussa 1976. Jiang tuomittiin vuosina 1980–1981 oikeudenkäynnissä levottomuuksien lietsomisesta, sabotaasista ja Maon oppien tahallisesta väärintulkinnasta kuolemaan. Kuolemanrangaistus oli tarkoitus panna täytäntöön kaksi vuotta myöhemmin, jotta Jiang ehtisi katua tekojaan. Hän ei katunut mitään, mutta kuolemanrangaistus muutettiin kuitenkin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi, jotta Jiangista ei tulisi marttyyriä.[10]

Jiang sairasti vankeutensa aikana kurkkusyöpää. Hän kuoli 14. toukokuuta 1991 hirttäytymällä. Kiinalaisen uutistoimisto Xinhuan mukaan hän oli ollut silloin jo yli seitsemän vuotta vapaana.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Windgassen, Antje: Diktaattorien naiset. Suomentanut Nykyri, Ilona. Atena, 2006 (alkuteos 2002). ISBN 951-796-447-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Windgassen 2006, s. 110.
  2. Windgassen 2006, s. 110–113.
  3. Windgassen 2006, s. 113.
  4. Windgassen 2006, s. 113–114.
  5. Windgassen 2006, s. 114–118.
  6. Windgassen 2006, s. 118–119.
  7. Windgassen 2006, s. 120.
  8. Windgassen 2006, s. 121–125.
  9. Windgassen 2006, s. 125.
  10. Windgassen 2006, s. 126–128.
  11. Windgassen 2006, s. 128–129.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]