Jerzy Pawłowski

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jerzy Pawłowski vuonna 1968.
Mitalit
Maa: Puolan lippu Puola
Miesten miekkailu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa México 1968 säilä
Hopeaa Hopeaa Melbourne 1956 säilä
Hopeaa Hopeaa Melbourne 1956 säilän joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa Rooma 1960 säilän joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Tokio 1964 säilän joukkuekilpailu

Jerzy Władysław Pawłowski (25. lokakuuta 1932 Varsova11. tammikuuta 2005 Varsova) oli puolalainen miekkailija ja olympiavoittaja. Hänen aseenaan oli säilä.

Pawłowski saavutti säilämiekkailussa mitaleja neljissä olympiakisoissa. Melbournessa 1956 hän sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa hopealle vaikka voittikin kultamitalistiksi päätyneen Rudolf Kárpátin. Toisen hopeamitalin Pawłowski sai joukkuekilpailussa. Roomassa 1960 hän sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa kuudenneksi ja sai joukkuekilpailussa hopeaa hävittyään ratkaisuottelun Rudolf Kárpátille. Tokiossa 1964 Puolan joukkue sai pronssia. Vuonna 1968 Pawłowski suoritti oikeustieteen loppututkinnon ja saavutti Méxicon olympialaisissa vihdoin henkilökohtaisen kultamitalin. Hän voitti kultamitaliottelussa hallitsevan maailmanmestarin, Neuvostoliiton Mark Rakitan pistein 5–4. Joukkuekilpailussa Puola jäi viidenneksi.

Henkilökohtaisen maailmanmestaruuden Pawłowski voitti 1957, 1965 ja 1966.

Vuonna 1981 Puolan hallitus pyysi Pawłowskia toimimaan vakoojana ulkomaanmatkoilla mutta hän kieltäytyi ja sai itse 25 vuoden vankeustuomion vakoilusta syytettynä. Hänen nimensä poistettiin puolalaisista olympiakirjoista. Vuosia myöhemmin olojen maassa muututtua vapaammiksi hän pääsi pois vankilasta.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olympiakultaa säilän henkilökohtaisessa kilpailussa 1968
  • Olympiahopeaa säilän henkilökohtaisessa kilpailussa 1956
  • Olympiahopeaa säilän joukkuekilpailussa 1956 ja 1960
  • Olympiapronssia säilän joukkuekilpailussa 1964
  • MM-kultaa säilän henkilökohtaisessa kilpailussa 1957, 1965 ja 1966
  • MM-kultaa säilän joukkuekilpailussa 1959, 1961, 1962 ja 1963
  • MM-hopeaa säilän henkilökohtaisessa kilpailussa 1962, 1963, 1967 ja 1971
  • MM-pronssia säilän henkilökohtaisessa kilpailussa 1959

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.