Jerry Schatzberg
Jerry Schatzberg (s. 26. kesäkuuta 1927) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja valokuvaaja. Hän voitti elokuvallaan Variksenpelätin Kultaisen palmun Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1973.
Schatzbergin muutamia elokuvia Kultaisella palmulla palkitun Variksenpelättimen ohella ovat Palapeli (1970), Paniikki piikkipuistossa (1971), Joe Tynanin kiusaukset (1979), Yön ammattilaiset (1986) ja Blood Money (1988). Ohjaaja toimi itse Cannesin elokuvajuhlien tuomariston jäsenenä vuonna 2004.
Schatzberg syntyi Bronxissa, New Yorkissa. Aloittaessaan elokuvauraansa 1970-luvun alussa hän oli jo ennättänyt luoda ansiokkaan työuran valokuvaajana; kenties kansainvälisesti tunnetuin valokuva on Bob Dylanista levyn Blonde on Blonde (1966) kannessa. Hänen valokuviaan on lisäksi ollut muiden muassa sellaisissa lehdissä kuin Voguessa, Esquiressa ja McCallsissa.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ”Bronxista enkelten kaupunkiin”, Jerry Schatzbergin haastattelu ja oheisjuttu, Filmihullu 4/2001.
|