Jane Erkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jane Erkko vuonna 1976.

Jane Tuulikki Marianna Erkko[1][2](o.s. Airola; 9. maaliskuuta 1936 Helsinki16. maaliskuuta 2014 Helsinki) oli suomalainen taitoluisteluvaikuttaja ja pitkäaikainen Sanoma Oyj:n hallituksen jäsen. Hän perusti vuonna 2002 miehensä Aatos Erkon kanssa Jane ja Aatos Erkon säätiön. Jane Erkko oli säätiön hallituksen varapuheenjohtaja sen perustamisesta kuolemaansa saakka.[3]

Jane Erkon vanhemmat olivat konttoristi Yrjö Kaarlo Airola (1900–1935) ja Fanny Matilda Nieminen (1905–1974).lähde? Isä Yrjö oli kuollut kolme kuukautta ennen tyttärensä syntymää. Erkon alkuperäinen etunimi oli Tuulikki, mutta hän vaihtoi etunimensä Janeksi vuonna 1958.[2] Jane Airola avioitui silloisen Viikkosanomat-lehden päätoimittajan ja Sanoma Osakeyhtiön perijän Aatos Erkon kanssa Washingtonissa vuonna 1959.[4]

Erkko harrasti koululaisena innokkaasti kaunoluistelua ja seurasi myöhemmin kansainvälisiä luistelukilpailuja televisiosta. 1960-luvun alussa hän kummasteli suomalaisten luistelijoiden heikkoa menestystä siinä määrin, että Aatos Erkko käski vaimonsa ”tehdä asialle jotain”.[5] Helsinkiläisseurat eivät innostuneet tarjotusta avusta, joten Erkot perustivat kaunoluistelujaoksen Helsingin Jalkapalloklubille.[5] Jaos itsenäistyi vuonna 1972 Helsingin Taitoluisteluklubiksi, ja Jane Erkko oli sen puheenjohtaja seuran perustamisesta vuoteen 1985 asti ja vuosina 1987–1990.[5]

Erkon tavoitteena oli saada suomalaisluistelija EM-kisoissa kymmenen parhaan joukkoon.[5] Seuraan palkattiin itävaltalainen valmentaja Rudolf Zettelmann, joka halusi luistelijoiden aloittavan harjoittelun varhain.[6] Alle kymmenvuotiaita lapsia kutsuttiin lehti-ilmoituksella harjoitusten pariin.[5] Ilmoitus sai Helsingin jäähalliin 300 nuorta luistelijaa, muiden muassa Kristiina ”Tintti” Wegeliuksen.[5] Erkon pyrkimyksenä ja saavutuksena oli tuoda alkuvaiheessa luisteluvalmentajia ulkomailta, kouluttaa suomalaisia valmentajia ja viedä suomalaisia lahjakkaita nuoria Yhdysvaltoihin huippuvalmentajien oppilaiksi.[5]

Erkon ansiona pidetään myös menestyneiden luistelijoiden saamista Suomeen näytöksiin. Hän korosti kansainvälisten suhteiden tärkeyttä ja teki suomalaista taitoluistelua ulkomailla tunnetuksi siinä määrin, että Suomessa järjestettiin taitoluistelun EM-kilpailut 1977 ja MM-kilpailut 1983.[5] Erkko teki töitä myös 1993 EM-kilpailujen ja 1999 MM-kilpailujen järjestelytoimikunnissa. Vuonna 1995 ponnistelu taitoluistelun hyväksi tuotti ensimmäiset kansainväliset mitalit pitkästä aikaa, kun jäätanssiparina kilpailleet Susanna Rahkamo ja Petri Kokko saavuttivat EM-kultaa ja MM-hopeaa.[5]

Erkko oli tutustunut Yhdysvalloissa muodostelmaluisteluun ja toi lajin Suomeen 1980-luvulla.[5] Hänen mielestään muodostelmaluistelussa oli potentiaalia: kaikki yksinluistelijat eivät mahdu terävimpään kärkeen, mutta muodostelmaluistelussa luistelija säilyy lajin harrastajana pitkään.[7]

Erkko toimi Suomen Taitoluisteluliiton hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana 1968–1990.[3] Tuona aikana luotiin taitoluisteluun kilpailusäännöt ja luotiin pohja nykyiselle tuomarityöskentelylle. Erkko vetäytyi aktiivisesta toiminnasta taitoluistelussa 2000-luvun taitteessa.[5]

Tunnustukset ja palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Jane Erkolle Pro Urheilu -mitalin vuonna 2013.[8] Hänelle on myönnetty myös Suomen Taitoluisteluliiton kultainen ansiomitali (1980) ja Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi (1990). Suomen Leijonan ansioristin Erkko sai 1977.[3]

  1. Erkko Jane Tuulikki Marianna HS:n Verokoneessa – Tulotiedot vuodesta 1999 (Verokone) Helsingin Sanomat. Viitattu 14.6.2019.
  2. a b Tuulikki Airolan nimenmuutosilmoitus. Helsingin Sanomat, 10.9.1958. Sanoma.
  3. a b c Savela, Heleena: Jane Erkko on kuollut HS.fi. 17.3.2014. Viitattu 29.10.2015.
  4. Jensen-Eriksen, Niklas; Mainio, Aleksi; Hänninen, Reetta: Suomen suurin: Helsingin Sanomat 1889-2019, s. 86–87. Helsinki: Siltala, 2019. ISBN 978-952-234-603-2.
  5. a b c d e f g h i j k Kajas-Virtanen, MIla: 4384005 Jane Erkko 1936-2014 17.3.2014. Suomen Taitoluisteluliitto ry. Viitattu 22.3.2014.
  6. Vallankumouksellinen Jane Erkko Urheilulehti.fi. 19.1.2009. Viitattu 29.10.2015.
  7. Muodostelmaluistelu pähkinänkuoressa (pdf) Suomen Taitoluisteluliitto ry. Viitattu 29.10.2015.
  8. fi&extra_locale= fi Ministeri Arhinmäki jakoi Pro Urheilu -tunnustukset 3.12.2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 22.3.2014.