Jägalan vesiputous

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klintin yli putoava Jägala jõen vesiputous on Viron korkein luontainen putous.
Putouksen vahtoaminen
Jäätyneen putouksen takana on tyhjä käytävä.

Jägalan vesiputous (vir. Jägala juga eli Jägalan vesiputous) sijaitsee Jägala jõen alajuoksulla 4,3 kilometriä joensuusta ja Suomenlahden rannasta Pohjois-Virossa Harjumaan Jõelähtmessä. Vesi putoaa siinä noin 8 metriä.[1][2][3] Kyseessä on Viron korkein luonnollinen vesiputous erotuksena Valasten putoukseen ja muihin Pohjois-Viron törmärannikon korkeampiin putouksiin, jotka sijaitsevat maatalouden kuivatuskanavien suuaukoissa.[4].

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putous sijaitsee Jõelähtmen kunnassa Jägala-Joan kylässä noin 25 kilometriä Tallinnasta itään. Sinne johtaa Tallinnasta valtatie 1, josta poistutaan tielle 13, mutta jatketaankin liittymän jälkeen pohjoiseen. Siellä tullaan tielle 260, josta poiketaan heti länteen johtavalle osuudelle. Pian tullaankin Koogiin, missä käännytään tielle 261. Ennen kuin ylitetään Jägala jõgi, tulee tienviitat kahdellekin vesiputoukselle. Aikaisempi on tie Jõelähtme jõen putouksille ja myöhäisempi on tie Jägala jõen putoukselle. Paikalla on parkkipaikka ja opastus putoukselle.[5][2]

Putous ja koski[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putous on muodostunut joessa kohtaan, missä vesi on puhkaissut karstialueella kalkkikiven kovan kerroksen ja alkanut syövyttää sen alla olevia pehmeämpiä kerroksia. Tämä kalkkikiven reuna-alue tunnetaan nimellä Baltian klintti. Joki on kuluttanut klintin reunaa U-kirjaimen muotoiseksi terassiksi, jonka alla olevat kivikerrokset ovat kuluneet tai irronneet pois. Vesiputouksen reunan eroosion aiheuttama keskimääräinen vetäytymisnopeus, joka on 17 senttimetriä vuodessa [6]. Terassin alla oleva vedenpinta sijaitsee nykyään sellaisella korkeudella, että vesi putoaa vapaasti 7,8–8,1 metriä. Terassin kaareva reuna on noin 60–70 metriä pitkä. Jägala jõen keskivirtaama on noin 10–12 m³/s, mutta esimerkiksi kevättulvien aikana se on paljon suurempi. Joki ja vesiputous jäätyy talvella.[2][7][8][3]

Vesiputouksen jälkeen on Jägala jõessa ollut pitkä koski, joka jatkuu 300 metrin päässä olevan Jõelähtme jõen yhtymäkohdan ohi ja jatkuu siitä vielä 700 metriä eteenpäin. Matkalla koski ohittaa pienitehoisen Jägala joan voimalaitoksen, joka lisää hieman joen vettä juoksuttamalla sitä vesiputouksen ohi 850 metristä kanavaa myöten. Siellä alkaa vaikuttaa alapuolella sijaitsevan Linnamäen patoaltaan korkea vedenpinta, joka peittää loput koskesta alleen. Linnamäen voimalaitoksen putouskorkeus on 11 metriä ja voimalan alla joki jatkaa eteenpäin luontaisessa uomassaan.[9]

Luonnonhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putous on syntynyt Itämeren kolmannen Ancylusvaiheen jälkeen, jolloin Jägala jõgi laski klintin yli mereen. Kun klintin terassin laskukynnys maankohoamisen seurauksena kohosi meren vedenpinnan yläpuolelle, syntyi paikalle vesiputous samalla, kun putoava vesi alkoi kuluttamaan alla olevia kalkkikiven kerroksia. Itämeren Litorinameren jälkeiseen Limneavaiheeseen mennessä joki oli kuluttanut terassiin 280 metriä pitkän ja 12–14 metriä syvän laakson, missä joki nykyään virtaa.[2][3]

Suojelualue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesiputous ja sen alla virtaava koski on ollut suojeltu vuodesta 1959 saakka Jõelähtme jõen haaraan asti. Suojelualueen pinta-ala on 6 ha suuruinen.[2]

Maaliskuu 2013
Maaliskuu 2013

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aasmäe, Maarja & Pae, Taavi & Tamla, Toomas: Jõelähtme : teejuht rändajale ja koduloohuvilisele. Jõelähtme Vallavalitsus, 2011. ISBN 978-9949-21-530-0. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 25.6.2017). (viroksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Keskkonnaregister: Jägala jõgi (VEE1083500) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 22.6.2017. (viroksi)
  2. a b c d e Keskkonnaregister: Jägala juga (KLO4000058) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 22.6.2017. (viroksi)
  3. a b c Aasmäe, M. & al.: Jõelähtme : teejuht rändajale ja koduloohuvilisele, 2011, s.13–16
  4. Ida-Viru klindilõik Põhja-Eesti klint – Eesti looduse sümbol. 2008. Keskkonna Investeeringute Keskus (KIK). Viitattu 9.6.2018. (viroksi)
  5. Geonames: Jägala juga
  6. Isakar, Mare: Keila juga(viroksi), viitattu=3.7.2017
  7. Järvekülg, A.: Jägala jõgi, viitattu 22.6.2017
  8. Eesti Entsüklopeedia: Jägala jõgi, viitattu 22.6.2017
  9. Keskkonnaregister: Linnamäe paisjärv (VEE2024510) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 22.6.2017. (viroksi)