Islamovasemmistolaisuus
Islamovasemmistolaisuus (pers. چپ اسلامی, engl. islamo-leftism, ransk. islamo(-)gauchisme, esp. Islamo-izquierdismo[1]) on käsite, jolla tarkoitetaan poliittista liittoa vasemmistolaisten ja islamistien välillä.[2] Ilmaisu yleistyi Ranskassa 2000-luvun alussa.[2][3] Alain Badioun ja Eric Hazanin mukaan Ranskan poliisi otti sen käyttöön kuvaamaan havaitsemaansa ääri-ilmiötä.[4] Esimerkki ranskalaisen vasemmiston läheisyydestä islamiin on tunnetun kommunistin Roger Garaudyn kääntyminen islamiin vuonna 1982.[5]
Aatehistorioitsija Pierre-André Taguieff totesi kirjassa New Judeophobia (2002), että Ranskan vasemmisto saattoi kuvata itseään käsitteillä "islamoprogressivisti" ja 1980-luvulla "palestinoprogressivisti".[6] Käsitettä "islamovasemmistolaisuus" on käyttänyt erityisesti ranskalainen oikeisto.[7] Ranskalainen ministeri Frédérique Vidal vaati vuonna 2021 tutkimaan "islamovasemmistolaisuuden syövän" leviämistä yliopistomaailmassa. [8] Marine Le Pen piti epätervettä liittoa islamilaisten fanaatikkojen ja ranskalaisen vasemmiston välillä eli "islamovasemmistolaisuutta" Ranskan suurimpana vaarana. [9]
Väitettyjä yhtäläisyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Antropologi Ernest Gellner näki vuonna 1981 yhtymäkohtia marxilaisuudessa ja islamissa. Hänen mukaansa ne selittävät, miksi marxilaiset ovat usein tunteneet sukulaisuutta islamia kohtaan. Gellner mainitsee yhtymäkohdiksi omaisuuteen kohdistuvan ankaran moralismin ja vaatimuksen oikeudenmukaisuudesta, joka molemmissa on yhdistynyt totalitaariseen valtioihanteeseen.[10] Ibn Warraq väittää, että islamistien ja vasemmiston välillä on yhtäläisyyksiä. Molemmille on tyypillistä kauna ja kateus sekä viha länsimaita ja erityisesti Yhdysvaltoja kohtaan. Vasemmistolainen eliitti on taipuvainen poliittiseen korrektiuteen, sensuurihenkeen ja haluun leimata kaikki islamiin kohdistuva arvostelu islamofobiaksi. [11] Alvin Hirsch Rosenfeld kuvaili islamilaista vasemmistoa "vallankumouksellisen ääripään toiveena nähdä islam uuden kapinan kärkenä, joka käy pyhää sotaa globaalia kapitalismia vastaan ". [12]
Ranskalainen filosofi Pascal Bruckner näki islamovasemmistolaisuuden "ateistisen vasemmiston ja uskonnollisen radikalismin fuusiona". [13] Brucknerin mukaan islamilaisen vasemmistolaisuuden taustalla olivat sosialistisen työväenpuolueen brittiläiset trotskilaiset. He alkoivat edistää taktista liittoutumista taantumuksellisten muslimipuolueiden kanssa. Brucknerin mukaan vasemmistolaiset halusivat käyttää islamismia apuna kapitalismia kaadettaessa ja pitivät yksilönvapauksia uhraamisen arvoisena. Vastaavasti islamistit olisivat teeskennelleet liittyvänsä vasemmistoon vastustamaan rasismia, neokolonialismia ja globalisaatiota.[13][14]
Shireen Hunter katsoo, että "islamovasemmistolaisen" Mahmoud Taleghanin marxilaiset islam-tulkinnat 1970-luvulla olivat inspiroineet Mujahaedin-e-Khalq -ryhmää. Hänen mukaansa se radikalisoi islamilaisen diskurssin ja tuotti "vasemmistolaisen islamin". [15] Olivier Royn mukaan kolmella suurimmalla Iranin poliittisella ryhmällä - vasemmistolaisilla, islamisteilla ja islamilaisvasemmistoilla, jotka toimivat 1970-luvulla, oli vallankumouksellinen eikä liberaali-demokraattinen ideologia. [16]
Valtiotieteilijä Maurice Fraser pitää islamovasemmistoa poliittisen vasemmiston luopumisena valistuksen projektista edistää ihmisoikeuksia, vapautta, sekularismia, tiedettä ja edistystä.[17]
Käsitteen kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltainen Russell P. Johnson pitää käsitettä "islamovasemmistolaisuus" ranskalaisessa oikeistolaisessa some-kirjoittelussa levinneenä mörkönä. Kukaan ei osaa sanoa, mitä se tarkalleen ottaen merkitsee, mutta sillä pyritään yhdistämään vasemmistolaiset ajatukset väkivaltaiseen islamistiseen liikehdintään käyttämällä rinnastuksia, jotka ovat parhaimmillaan heikkoja ja huonoimmillaan kuvitteellisia. Johnsonin mukaan näiden liikkeiden samaistaminen johtuu siitä, että ihmisillä on taipumus nähdä vihaamansa vastustajat yhdenmukaisena massana. Niinpä islamofobia ei perustu vain rodullisiin ennakkoluuloihin, vaan myös poliittisiin jakautumiin, kuten jakoon vasemmiston ja oikeiston välillä.[8]
Russell P. Johnsonin tutkimustyö on liittynyt retoriseen teoriaan, kristilliseen teologiaan ja rauhantutkimukseen. Hän on kiinnostunut siitä, miten eri ryhmät retorisesti kuvaavat vastustajiaan.[18]
Kaunokirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Michel Houellebecq julkaisi vuonna 2015 romaanin Alistuminen, jossa päähenkilö Robert Rediger on kääntynyt islamiin ja tullut yliopistoprofessorista poliitikoksi. Romaani kuvaa islamovasemmistoa "aivokuolleiden marxilaisten epätoivoisena pyrkimyksenä nostaa itsensä ulos historian roskakorista turvautumalla islamin kääreisiin". [19][20]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ "Finkielkraut, contra el "neoprogresismo" y el "islamo-izquierdismo"", El País, 26.1.2017. Luettu 28.3.2017.
- ↑ a b Islamo-leftism Scholarly Community Encyclopedia. Viitattu 7.6.2023.
- ↑ islamo-gauchisme Google Ngram Viewer. Viitattu 6.8.2023.
- ↑ Alain Badiou, Eric Hazan: "Anti-Semitism is Everywhere" in France Today, Chapter in, Reflections On Anti-Semitism', s. 41. Verso Books, 2013.
- ↑ Roger Garaudy: Veteran of the Resistance who later became a Holocaust denier The Independent. 25.6.2012. Viitattu 1.7.2012. (englanniksi)
- ↑ Sonya Faure. "Islamo-gauchisme, aux origines d'une expression médiatique", Liberation, 14 April 2016. Luettu 19.3.2017.
- ↑ Chavalarias, David: "Islamogauchisme" : le piège de l’alt-right se referme sur la macronie 21.2.2021. Politoscope.
- ↑ a b Russell P. Johnson: Islamo-Leftism? 1.3.2021. The University of Chicago. Divinity School. Viitattu 7.6.2023.
- ↑ Yasmine Ryan: French right focuses on ‘radical’ Muslims Al Jazeera. 6.4. 2012. Viitattu 7.6.2023.
- ↑ Gellner, 1981, s. 47-48
- ↑ Warraq 2023, s. 44
- ↑ Rosenfeld: Deciphering the New Antisemitism, s. 12. Indiana University Press, 2015. ISBN 978-0253018694. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Bruckner: The Tyranny of Guilt: An Essay on Western Masochism, s. 25. Princeton University Press, 2010. ISBN 978-1400834310.
- ↑ Pascal, Julia. "The Tyranny Of Guilt: An Essay On Western Masochism, By Pascal Bruckner, trans by Steven Rendall", The Independent, 22.9.2011. Luettu 2.11.2015.
- ↑ Hunter: Iran's Foreign Policy in the Post-Soviet Era: Resisting the New International Order, s. 27. ABC-CLIO, 2010. ISBN 978-0313381942. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.3.2017).
- ↑ Olivier Roy, chapter in book edited by Larry Diamond, Marc F. Plattner: Democratization and Authoritarianism in the Arab World, s. 41. Johns Hopkins University Press, 2014. ISBN 978-1421414164.
- ↑ Fraser, Maurice (11.11.2010). "Is the Decline of the West Reversible?". European View 9 (2). doi:.
- ↑ Russell P. Johnson The University of Chicago. Divinity School. Viitattu 6.8.2023.
- ↑ Houellebecq: Submission, s. 223. Farrar, Straus, Giroux, 2015.
- ↑ Brass: Labour Markets, Identities, Controversies: Reviews and Essays, 1982-2016, s. 79. Brill, 2017. ISBN 978-9004337091. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.3.2017).
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gellner, Ernest: Muslim Society. Cambridge University Press, 1981. ISBN 978-0-521-27407-4.
