Iltaruskon maa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iltaruskon maa
The Dying Earth
Iltaruskon maa.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Jack Vance
Kieli englanti
Genre tieteisfantasia
Kustantaja Hillman
Julkaistu 1950
Ulkoasu nidottu
Sivumäärä 175
ISBN 951-26-3144-X
Suomennos
Suomentaja Juhani Koskinen
Kansitaiteilija Marjukka Sahakangas
Kustantaja Kirjayhtymä
Julkaistu 1988
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 187
ISBN 951-26-3144-X
Seuraava The Eyes of the Overworld
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Iltaruskon maa (engl. The Dying Earth) on Jack Vancen fantasianovellien kokoelma, joka julkaistiin romaanina 1950. Löyhästi toisiinsa linkittyvät tarinat kuvaavat kuolevaa maapalloa ja sen dekadentteja asukkaita.[1] Englanninkielisessä maailmassa teoksen alkuperäinen nimi on omaksuttu yleiskäsitteeksi samankaltaista teemaa hyödyntävälle kirjallisuudelle.[2][3]

Teosta on vaihtelevasti luonnehdittu romaaniksi tai novellikokoelmaksi. Amerikkalainen Locus-lehti valitsi sen vuonna 1987 kaikkien aikojen 16. parhaaksi fantasiaromaaniksi. Vuonna 2001 se oli ehdolla parhaan romaanin Retro Hugo -palkinnon saajaksi.[4]

Iltaruskon maalla on ollut merkittävä vaikutus roolipeleihin ja erityisesti niissä esiintyvään taikuuteen. Romaanin maailmassa velhot eivät osaa loitsuja ulkoa, vaan joutuvat pänttäämään ne kirjoista mieleensä suurella vaivalla; taikoessaan velho jälleen unohtaa käyttämänsä loitsun. Dungeons & Dragons (1974) omaksui ”vancelaisen” (”vancian”) taikuuden pohjaksi omille magiasäännöilleen.[5] Vuonna 2001 ilmestyi Iltaruskon maan ja sen jatko-osien maailmaan sijoittuva, Robin D. Lawsin suunnittelema lisenssipeli The Dying Earth Roleplaying Game. Peli sai harrastajien keskuudessa myönteisiä arvioita.[6]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Turjan, Miirin valtias” (”Turjan of Miir”)
  • ”Mazirian maagikko” (”Mazirian the Magician”)
  • ”T'sais”
  • ”Liane Maankiertäjä” (”Liane the Wayfarer”)
  • ”Ulan Dhor”
  • ”Guyal Sfereläinen” (”Guyal of Sfere”)

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turjan on taikuri ja tiedemies, joka haaveilee keinotekoisen elämän luomisesta. Hän matkustaa Embelyoniksi kutsuttuun ulottuvuuteen tapaamaan kaikki loitsut tuntevaa Pandelumea. Varastettuaan ruhtinas Kandive Kultaparralta tietäjän himoitseman amuletin Turjan saa jäädä Pandelumen luokse Embelyoniin. Siellä hän kohtaa opettajansa epäonnistuneen luomuksen T'saisin, uskomattoman kauniin naisen joka kuitenkin näkee ympärillään vain pahuutta ja rumuutta. Turjan käyttää samaa reseptiä ja luo T'saisille mieleltään terveen mutta ulkonäöltään identtisen kaksoissiskon T'sainin. Siskokset kohtaavat sattumalta ja T'sais päättää lähteä maapallolle etsimään kauneutta. Myös Turjan palaa kotiin luomuksensa mukanaan.

Turjan joutuu pahan velhon Mazirianin vangiksi; Mazirian kiduttaa häntä oppiakseen elämän luomisen salaisuuden. T'sain houkuttelee Mazirianin hirviöiden kansoittamaan metsään ja surmaa tämän, mutta haavoittuu samalla itse kuolettavasti. Viimeisillä voimillaan hän palaa Mazirianin linnaan pelastamaan isäntänsä, jolloin Turjan vannoo luovansa täydellisen kopion T'sainista.

Samaan aikaan T'sais tutkii iltaruskon maata ja kohtaa Etarr-nimisen miehen, joka on kasvoiltaan vastenmielisen ruma. Etarr kertoo olleensa aiemmin normaali mutta rakastuneensa pahaan noita-akkaan. T'saisin avustamana Etarr saa kostonsa ja palautuu entiselleen. Seikkailunsa päätteeksi myös T'sais oppii näkemään kauneutta ja löytää Etarrista rakkauden.

Kerronta siirtyy seuraamaan Liane Maankiertäjää, joka on esiintynyt aiemmissa novelleissa roistona. Ylimielisenä ja häikäilemättömänä onnenonkijana hän päättää viedä Chun Väistämättömänä tunnetun hirviön aarteet. Lianen suunnitelma kompastuu kuitenkin omaan nokkeluuteensa ja Chun kaivaa häneltä silmät päästä.

Toisaalla ruhtinas Kandiven sukulaispoika Ulan Dhor lähtee etsimään vanhoja kirjoitustauluja, joiden on määrä kuvailla unohdettuja salaisuuksia. Hän päätyy Ampridatvirin kaupunkiin täynnä muinaista huipputeknologiaa ja rakastuu paikalliseen tyttöön. Yhdessä he pakenevat kaupungista ikivanhalla ilma-aluksella.

Kirjan viimeinen novelli ”Guyal Sfereläinen” ei kytkeydy suoraan muihin tarinoihin. Sen nimihenkilöä riivaa sammumaton tiedonjano, ja kysymyksiin kyllästyneet omaiset häätävät hänet kotoaan. Hän lähtee etsimään Ihmismuseota, jonka Kuraattori kuulemma tietää vastaukset. Matkan varrella Guyal kohtaa monia ihmeitä, kuten taikahuilua soittavan miehen sekä jättiläisten hartioilla ratsastavia paimentolaisia. Hän jää lopulta Ihmismuseon lähellä asuvien saponidien vangiksi; saponidit pakottavat Guyalin ja paikallisen naisen tutkimaan demonin riivaamaksi joutuneen museon. He selviytyvät koettelemuksistaan ja löytävät toimivan avaruusaluksen. Kodittomina ja omaistensa hylkääminä he päättävät lähteä etsimään parempaa tulevaisuutta tähdistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vance, Jack: Iltaruskon maa. (The dying earth, 1950.) Suomentanut Juhani Koskinen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1988. ISBN 951-26-3144-X.
  2. Stableford, Brian: Dying Earth (Clute, John ja Grant, John (toim.)) Encyclopedia of Fantasy. 1.6.1997. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)
  3. Clute, John & Langford, David: Dying Earth The Encyclopedia of Science Fiction. 17.9.2013. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)
  4. Title: The Dying Earth Internet Speculative Fiction Database. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)
  5. Gygax, Gary: ”The Dungeons & Dragons Magic System”, The Strategic Review Vol. 2, s. 3. TSR Hobbies, Inc., 1976. Archive (viitattu 4.10.2018). (englanniksi)
  6. Antonios S.: Review of The Dying Earth Roleplaying Game RPG.net. 2012. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.