Hyväntekeväisyyskaupat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hyväntekeväisyyskaupat olivat Suomessa toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa käytössä ollut järjestely, jolla eri järjestöt ja poliittiset puolueet saivat maahan ulkomailta tullitta ja verottomasti erilaisia kulutustavaroita kuten kahvia, sokeria, nailonsukkia ja jopa henkilöautoja sekä myydä ne sitten Suomessa. Myynnistä saadut tulot piti käyttää kotimaiseen hyväntekeväisyyteen. Viranomaiset hyväksyivät toiminnan koska sen avulla Suomeen saatiin tuotteita joista täällä oli pulaa. Toimintaan liittyi kuitenkin myös väärinkäytöksiä kuten virkamiesten lahjontaa ja sen avulla peitettiin eri järjestöille ja puolueille lännestä tullutta taloudellista tukea.[1]

Järjestely syntyi talvisodan jälkeen helpottamaan ulkomailta tulevia lahjoitusten saamista.[1] Aluksi ainoastaan yleishyödylliset avustusjärjestöt, seurakunnat, säätiöt ja korkeakoulut saivat harjoittaa hyväntekeväisyyskauppaa mutta Mauno Pekkalan hallituksen päätöksellä myös poliittiset puolueet saivat tämän oikeuden.[2]

Hyväntekeväisyyskauppoja harjoittivat muun muassa Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja lopulta jopa poliittiset puolueetkin. Säännöstelyajan Suomessa tavaroiden myynnistä sai hyvät tulot. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko hankki Luterilaisen maailmanliiton Amerikan-osaston lahjoittamilla dollareilla ulkomailta elintarvikkeita (pääasiassa kahvia) ja toi niitä Suomeen myytäväksi. Dollareita ei kannattanut tuoda suoraan Suomeen markoiksi vaihdettaviksi koska markan vaihtokurssi oli Suomessa ylihinnoiteltu.[3]

Poliittisista puolueista sosialidemokraatit saivat kylmän sodan aikana tukea lännestä CIA:han kytköksissä olleilta järjestöiltä, muiden pohjoismaiden ammattiyhdistysliikkeiltä ja Oskari Tokoin välityksellä amerikansuomalaiselta työväenliikkeeltä. Avustuksina saaduilla dollareilla hankittiin sellaisia kulutushyödykkeitä joista Suomessa oli pulaa ja ne tuotiin vero- ja tullivapaasti Suomessa myytäviksi. Myyntituloilla rahoitettiin sitten puolueen toimintaa. Lännestä tullut taloudellinen tuki oli vastapainona sille tuelle jota Neuvostoliitto antoi Suomen kommunistiselle puolueelle, Maalaisliiton K-linjalle ja SDP:n skogilaiselle oppositiolle.[2]

Syksyllä 1952 Suomen hallitus kielsi hyväntekeväisyyskaupan, kun se oli alkanut saada usein rikollisia piirteitä ja häiritä markkinoiden toimintaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pihkala, Erkki: ”Kauppapolitiikka ja ulkomaankauppa 1945–1986”, teoksessa Sotakorvauksista vapaakauppaan. Kauppa- ja teollisuusministeriön satavuotisjuhlakirja, s. 29. Kauppa- ja teollisuusministeriö, 1988. ISBN 951-861-115-7.
  2. a b Krekola, Joni:Näetkö rahan liikkeen? Näetkö minne se menee? Työväenhistorian uutisvirtaa 19.11.2007. Viitattu 13.11.2016.
  3. Näin kirkko tienasi miljardi markkaa - ”Liikkui harmaalla alueella”. Uusi Suomi 21.3.2009. Viitattu 13.11.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]