Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärata

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Suomessa ollutta rautatietä. Burmassa ja Thaimaassa olevasta radasta kertoo artikkeli Kuoleman rautatie‎.
Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärata
Perustiedot
Reitti HyrynsalmiKuusamo
Rakennettu 1942–1944
Avattu 1944
Lakkautettu 1944
Purettu kyllä
Museorautatieksi ei
Ylläpitäjä Saksan Lapin Armeija
Liikenne
Liikennöitsijä(t) Saksan Lapin Armeija
Tekniset tiedot
Pituus 178 km
Raiteiden lkm 1
Raideleveys 750 mm
Sähköistys ei
Liikenteenohjaus
Miehitetyt asemat tarpeen mukaan miehitetyt liikennepaikat
Saksalainen armeijan tavarajuna Hyrynsalmen–Kuusamon radalla joulukuussa 1943.
Silta Hyrynsalmen–Kuusamon kenttäradalta.

Hyrynsalmen–Kuusamon kenttäradan rakennuttivat saksalaiset jatkosodan aikana vuosina 19421944 Kiestinki–Uhtua-suunnan rintaman huoltokuljetuksia varten. Rata oli kapearaiteinen, sen raideleveys oli 750 millimetriä.

Rakentaminen vankityövoimalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rata kulki Hyrynsalmen, Suomussalmen, Taivalkosken ja Kuusamon kuntien kautta, ja Hyrynsalmi–Kuusamo-osuuden yhteispituus oli noin 178 kilometriä. Rata rakennettiin saksalaisen Todt-organisaation, Kenttärangaistusleiri III:n saksalaisten rangaistusvankien ja venäläisten sotavankien pakkotyönä, mistä kertovat yhä tänäkin päivänä radan linjauksen varrella näkyvät joukkohaudat. Tämän vuoksi kenttärata sai paikalliselta väestöltä nimityksen Kuolemanrata. Saksalaisista vangeista suurin osa oli tuomittu saksan rikoslainsäädännön mukaan[1] Sotavangeista pääosa oli neuvostoliittolaisia, runsaasti heitä oli mm. Donin Rostovista.lähde?

Linjaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimus Hyrynsalmen ja Kuusamon välisen kenttäradan rakentamisesta allekirjoitettiin 3.9.1942[2]. Rata alkoi Valtionrautateiden Hyrynsalmen asemalta, johon tuolloin keskeneräinen Taivalkosken–Ämmänsaaren rata päättyi. Myöhemmin rakennettu leveäraiteinen Hyrynsalmi–Taivalkoski-osuus seurasi kenttäradan pohjaa aina Korvuan asemalle saakka. Radan päätekohta oli lähellä Kuusamon nykyistä keskustaa. Saksalaiset suunnittelivat radan jatkamista 130 kilometrillä aina Kiestinkiin saakka. Suomen rautatiehallitus ja Saksan armeija sopivat radan jatkamisesta Kiestinkiin 21. tammikuuta 1943.[3]

Korvualta pohjoiseen linjaus kulki myöhempää Taivalkosken rataa idempänä reittiä Yli-Outujoki–Iijoki–Isokumpu–Harjajoki–Inkee eteläinen–Inkee pohjoinen–Käsmä–Penttilänvaara–Säkkinen–Kuusamo–Vanttaja.[3]

Radan tuhoaminen ja kohtalo sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset räjäyttivät saman vuoden alussa käyttöön otetun radan asemineen vetäytyessään syksyllä 1944.[3] Radan kalusto luovutettiin Neuvostoliitolle rauhansopimuksen mukaan Suomeen jääneenä saksalaisena omaisuutena. Saksalaisella perusteellisuudella tehdyn miinoituksen takia kiskotuksen purkaminen osoittautui niin hitaaksi, että saataviaan kiirehtineelle Neuvostoliitolle luovutettiin raskaampaa 30 kilon kiskomateriaalia noin 70 kilometrin matkalta sekä suoraan pystymetsästä tätä kiskotusmatkaa varten tehdyt kyllästämättömät ratapölkyt. Kenttäradan 15-kiloiset kiskot jäivät VR:n haltuun, ja ne myytiin suomalaisille teollisuusradoille Juankoskelle ja Riihimäelle. Aivan viimeiset kiskot myytiin liikenteen loputtua Riihimäeltä Konnunsuon vankilan radalle. Kiskotuksen erikoisuus oli kapearaiteisella rautatiellä harvinainen ruuvikiinnitys pölkkyihin.

Jotakin näistä kiskoista on tiettävästi vielä jäljellä: ratojen purkamisen jälkeen parhaista kiskoista tehtiin aitapylväitä teollisuusalueiden aitaamista varten. Purkutyössä mukana olleet paikalliset kuitenkin kätkivät muun muassa raidemateriaalia, mistä vuonna 1948 luettiin käräjillä tuomioita.

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenttäradan linjaus on yhä suurelta osin nähtävissä. Linjaukseen ja räjäytettyyn rautatiesiltaan voi helpoimmin tutustua Sänkikankaan kylän koululta alkaen. Koulurakennus sijaitsee Kuusamosta noin viisi kilometriä Kajaanin suuntaan. Metalliromua ja vankien hautoja on jäljellä siellä täällä ratavarressa muun muassa Suomussalmen alueella Vääkiön ja Leinon läheisyydessä.[3]

Taivalkoski suunnittelee kenttäradasta kertovan museon perustamista. Museon budjetiksi on kaavailtu noin miljoonaa euroa, ja perustaminen on aikataulutettu vuodelle 2011.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Westerlund 2008 s.167
  2. Kuolemanrata (DVD) (Arkistoitu – Internet Archive) Timo Koivisto, Nimbus-Filmi, 1999
  3. a b c d VenäjänAika 4/2007 ss. 60–63

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kenttärata Taivalkoskella
  • Johan Nykopp: Paasikiven mukana Moskovassa, s. 158. Kirjayhtymä, 1975. Suomi
  • Jozef Molka: Sota minun muistoissani : ...siellä, missä meille ainoastaan revontulet loistivat : muistelmia pakkotyön ajasta Suomessa ja Norjassa. Taivalkosken 4H-yhdistys, 2007. Puolasta pakkotyöhön otettu (ei sota- eikä rangaistusvanki) Jozef Molka kertoo työstään ja oloista kenttäradan työmaalla.
  • YLE TV2 Kuolemanrata (1985?)