Tämä on lupaava artikkeli.

Hopeakarbonaatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hopeakarbonaatti
AgCO3-powder-C-white-background.jpg
Ag2CO3-bas.png
Tunnisteet
CAS-numero 534-16-7
Ominaisuudet
Molekyylikaava Ag2CO3
Moolimassa 275,75
Ulkomuoto Vaaleankeltainen kiteinen aine[1]
Sulamispiste 218 °C (hajoaa)[1]
Tiheys 6,077 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 0,036 g/l (25 °C)[2]

Hopeakarbonaatti (Ag2CO3) on hopea- ja karbonaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää hopean ja muiden hopeayhdisteiden valmistuksessa sekä hapettimena orgaanisissa synteeseissä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa hopeakarbonaatti on kiteistä kiinteää ainetta. Puhtaana se on valkoista, mutta muuttuu nopeasti väriltään keltaiseksi ilman vaikutuksesta. Alkeiskopiltaan hopeakarbonaatti on monokliininen. Aine liukenee veteen erittäin huonosti ja liuos on lievästi emäksinen. Hopeakarbonaatti liukenee ammoniakkiin ja happoliuoksiin. Kuumennettaessa hopeakarbonaatti 218 °C:n lämpötilaan se hajoaa hopeaoksidiksi ja hiilidioksidiksi.[1][3][4][5]

Ag2CO3 → Ag2O + CO2

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hopeakarbonaattia valmistetaan tyypillisesti saostamalla sitä hopeanitraatin vesiliuoksesta natriumkarbonaatilla. Saostuksen yhteydessä liuoksen lämpötilaa ja pH-arvoa tulee tarkkailla, jotta estetään hopeaoksidin muodostuminen. Hopeakarbonaattia muodostuu myös hopeaoksidin reagoidessa hiilidioksidin kanssa.[1][3][4]

2 AgNO3(aq) + Na2CO3(aq) → Ag2CO3(s) + 2 NaNO3(aq)

Hopeakarbonaatista voidaan saada hopeaa pelkistämällä esimerkiksi formaldehydin avulla. Näin saatua puhdasta ja hienojakoista hopeaa käytetään elektroniikassa. Hopeakarbonaattia käytetään myös muiden hopeayhdisteiden kuten hopeafluoridin ja hopeapermanganaatin valmistuksessa. Orgaanisessa kemiassa hopeakarbonaattia käytetään mietona hapettimena esimerkiksi sokerien hapettamiseen.[1][3] Celiittimineraaliin sidottuna hopeakarbonaattia käytetään hapettamaan primääriset alkoholit aldehydeiksi, sekundääriset alkoholit ketoneiksi ja diolit laktoneiksi. Tätä reaktiota kutsutaan Fétizon-hapetukseksi.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Andreas Brumby, Peter Braumann, Klaus Zimmermann, Francis Van Den Broeck, Thierry Vandevelde, Dan Goia, Hermann Renner, Günther Schlamp, Wolfgang Weise, Peter Tews, Klaus Dermann, Alfons Knödler, Karl-Heinz Schröder, Bernd Kempf, Hans Martin Lüschow, Cartrin Peter & Rainer Schiele: Silver, Silver Compounds, and Silver Alloys, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 27.9.2014
  2. William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4.88. 93rd Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.9.2014). (englanniksi)
  3. a b c Samuel F. Etris & C. Robert Cappel: Silver Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 27.9.2014
  4. a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 987. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.9.2014). (englanniksi)
  5. George W. A. Milne: Gardner's commercially important chemicals, s. 553. John Wiley and Sons, 2005. ISBN 978-0-471-73518-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.9.2014). (englanniksi)
  6. Michael B. Smith & Jerry March: March's Advanced Organic Chemistry, s. 256–258. John Wiley & Sons, 2007. ISBN 978-0-471-72091-1. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]