Hevisaurus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hevisaurus
Hevisaurus esiintymässä Salon Kulttuuritalo KIVAssa kesällä 2010.
Hevisaurus esiintymässä Salon Kulttuuritalo KIVAssa kesällä 2010.
Tiedot
Toiminnassa 2009–
Tyylilaji heavy metal
Kotipaikka Suomen lippu Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Herra Hevisaurus, laulu
Milli Pilli, kosketinsoittimet
Komppi Momppi, rummut
Riffi Raffi, kitara
Muffi Puffi, basso

Levy-yhtiö

Sony Music, 2009–

Aiheesta muualla
[www.hevisaurus.fi Kotisivut]
MusicBrainz

Hevisaurus on suomalainen lapsille suunnattu heavy metal -yhtye. Tyypillistä yhtyeelle on dinosaurusaiheiset esiintymispuvut. Hevisauruksen ensiesiintyminen oli Elämä Lapselle -konsertissa 9. syyskuuta 2009. Ensimmäinen kiertue alkoi Helsingin Tavastia-klubilta 22. marraskuuta 2009.[1] Hevisaurus on julkaissut yhteensä seitsemän albumia. Hevisauruksesta on suomen lisäksi olemassa myös espanjan-, unkarin- ja ruotsinkieliset versiot.[2][3][4]

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendan mukaan valtavan metronomin aiheuttamasta dinosaurusten joukkosukupuutosta 65 miljoonaa vuotta sitten selvisi viisi Velhojen vuoren uumeniin jäänyttä jättimäistä metallista dinosauruksen munaa. Vuonna 2009 samalle vuorelle kokoontui noitien piiri. Sen keskelle osui salama, joka muutti maan tuhkaksi paljastaen munat. Noitien aloittaman loitsimisen vaikutuksesta munat räjähtivät auki, ja niistä kuoriutui viisi ennennäkemätöntä jurametallisaurusta, jotka muodostivat Hevisaurus-yhtyeen.[5]

Välirikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 alussa Mirka Rantanen ajautui välirikkoon yhtyeen levy-yhtiön Sony Musicin kanssa. Tämän seurauksena Rantanen perusti live-kokoonpanossa toimineiden yhtyeen jäsenten kanssa Sauruxet-yhtyeen. Hevisaurus-yhtyeessä jatkaa yhtyeen alkuperäinen laulaja. [6][7]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Herra Hevisaurus (Olavi Tikka … laulu  
 Milli Pilli  … kosketinsoittimet  
 Komppi Momppi  … rummut  
 Riffi Raffi (Nino Laurenne … kitara  
 Muffi Puffi  … basso  

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jurahevin kuninkaat (2009)
  • Viimeinen mammutti (2009)
  • Saurusarmeija (2010)
  • Kurajuhlat (2010)
  • Hirmuliskojen pikkujoululevy (2010)
  • Räyh! (2011)

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jee Hevisaurus (2009)
  • Viimeinen mammutti (2010)
  • Saurusarmeija (2010)
  • Yhteinen joulu (2010)
  • Räyh! (2011)
  • Tonttuheviä (2011)
  • Ugala Bugala (2012)
  • Avaruuden autokorjaamo (2013)
  • Liskodisko (2013)
  • Aarrejahti (2014)
  • Juranoid (2015)

Jurahevimusikaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Purppuramysteeri (2010) Linnanmäen Peacock-teatterissa
  • Eläintarhan yövahti (2011) Linnanmäen Peacock-teatterissa
  • Salainen tehtävä (2012) Linnanmäen Peacock-teatterissa
  • Velhojenvuoren salaisuus (2013) Linnanmäen Peacock-teatterissa
  • Mikä minusta tulee isona? (2017) Linnanmäen Peacock-teatterissa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hevisauruksen kiertueen avaus oli lastenjuhlaa sonybmg.fi. Sony BMG. Viitattu 26.11.2009.
  2. Heavysaurios Heavysaurios. Viitattu 8.9.2012. (espanjaksi)
  3. Hevisaurus kiinnostaa jo Australiassa asti Klaava. Viitattu 8.9.2012. (suomeksi)
  4. Hevisaurus hevisaurus.se. Viitattu 25.10.2014. (ruotsiksi)
  5. Yhtye Hevisaurus. Viitattu 8.9.2012. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
  6. Hevisaurus sotku mutkistuu edelleen Stara Media.
  7. Lastenbändi Hevisauruksen oikeuksista kiistaa Helsingin Sanomat.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]