Hermann Friedmann

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
PEN-klubin kokous Hampurissa vuonna 1949. Friedmann edessä oikealla.

Adolph Hermann Friedmann (11. huhtikuuta (J: 30. maaliskuuta) 1873 Białystok, Puola25. toukokuuta 1957 Heidelberg, Saksa) oli puolalais-saksalainen filosofi ja lainoppinut.[1] Friedmann toimi asianajajana Helsingissä ja Lontoossa ja vuodesta 1950 lähtien Heidelbergin yliopiston kunniaprofessorina. Materialistisen maailmankäsityksen vastakohdaksi Friedmann loi morfologisen idealismin.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hermann Friedmann on nykyisin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin lähes unohdettu filosofi. Hän kehitti morfologisen evoluutioteorian, aistipsykologian, modernin fysiikan ja pythagoralaisen musiikkitieteen pohjalta oman muototieteensä, niin kutsutun muotojen maailman semiotiikan. Friedmannin lähtökohta oli, että kaikki tieto perustuu aistihavaintoon, mutta havainto itsessään ei ole välitöntä.[2]

Lakimiesura ja elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Friedmann tunnettiin 1900-luvun suomalaisissa seurapiireissä hyvin, ja hänellä oli laajat kontaktit aikansa merkittävimpiin suomalaisiin taiteilijoihin ja vaikuttajiin. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat muun muassa Eliel Saarinen, Akseli Gallen-Kallela ja Helmi Krohn.[3]

Friedmann muutti Suomeen vuonna 1906 ja asettui Helsinkiin. Hän sai nopeasti Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaisuuden ja oppi ruotsin kielen erinomaisesti. Friedmann työskenteli juristina, mutta häntä kiinnosti erityisesti filosofia.

Friedmann tuli Suomessa suurellekin yleisölle tunnetuksi jo 1900-luvun alkuvuosina, sillä hän piti suosittuja yleisöluentoja. Muutamissa rikosoikeudenkäynneissäkin Friedmann sai huomiota osakseen. Näistä merkittävin oli Suomen rikoshistoriassa ainutlaatuinen murhatapaus Turun Vartiovuorenmäellä: Friedmann puolusti Åbo Akademin kirjaston johtajaa ja tämän morsianta murhaoikeudenkäynnissä, jota selostettiin lehdissä ulkomaita myöten.[4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die Konvergenz der Organismen (1904)
  • Die Welt der Formen (1925)
  • Wissenschaft und Symbol (1949)
  • Sinnvolle Odysee (1950)
  • Epilegomena (1954)
  • Das Gemüt (1956)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rimpiläinen, Tuomas: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta. Helsinki: Gummerus, 2015.
  • Ylä-Kotola, Mauri: Friedmann, mediatiede ja aistien historia. Kaleva.fi. 15.6.2007. Viitattu 18.6.2015.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ylä-Kotola, Mauri: Hermann Friedmannin kehitys konvergentista evoluutioteoriasta ja rotuhygieniasta morfologiseen idealismiin. Synteesi, 2014, 33. vsk, nro 4, s. 3.
  2. Ylä-Kotola, Mauri: Friedmann, mediatiede ja aistien historia. Kaleva.fi. 15.6.2007. Viitattu 18.6.2015.
  3. Rimpiläinen, Tuomas: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta.
  4. Rimpiläinen, Tuomas: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.