Henriikka Salo
Henriikka Salo (s. 3. toukokuuta 1964 Kokemäki) on suomalainen näyttelijä.[1]
Salo opiskeli näyttelemistä ja tanssia Teatterikorkeakoulussa 1980-luvulla. Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2005. Hänellä on ollut teatteriurallaan kiinnitykset Q-teatteriin (vuosina 1991–2003) ja Turun kaupunginteatteriin (vuosina 1989–1991 ja uudelleen vuodesta 2006). Hän on näytellyt Turussa muun muassa Medeiaa samannimisessä näytelmässä, Jelenaa Metsähiidessä, oppilasta Oppitunnissa ja Saaraa Solveigin laulussa.[2][3][4][5]
Salo on näytellyt myös elokuvissa ja televisiossa. Hän oli vuonna 1999 ehdolla Jussi-palkinnon saajaksi, kategoriassa paras naissivuosa, roolistaan taidekriitikko Naimi Saarisena, päähenkilö Tauno Saarisen siskona, elokuvassa Säädyllinen murhenäytelmä (1998). Hänen muita roolejaan ovat olleet muun muassa Helena Moilanen elokuvassa Neitoperho (1997), Hanna Ylijoki televisiosarjassa Hyvät neuvot kalliit (2000–2001) ja Sirpa Uitto televisiosarjassa Tummien vesien tulkit (2002).[1][2]
Salo oli 1990-luvulla naimisissa näyttelijä Pertti Koivulan kanssa.[6][7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Henriikka Salo Elonetissä.
- ↑ a b Henriikka Salo turku.fi. Arkistoitu 23.7.2011. Viitattu 7.3.2010.
- ↑ Kevään 2005 valmistuneet VIIKKIS – Teatterikorkeakoulun viikkotieto. 17.6.2005. Arkistoitu 4.4.2012. Viitattu 7.3.2010.
- ↑ Absurdi klassikko ja antiikin satyyrinäytelmän Turun Sanomat. 25.11.2006. Arkistoitu 23.7.2011. Viitattu 7.3.2010.
- ↑ Kaksi uutta näyttelijää Turun kaupungin-teatteriin Turun Sanomat. 8.9.2006. Viitattu 7.3.2010.
- ↑ Ylönen, Pekko: Kuningasjätkä. Karhunkierros, 1998, nro 1, s. 24–25. Satakuntalainen Osakunta. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 7.3.2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Koivula, Pertti seiska.fi. 31.5.2007. Arkistoitu 4.4.2012. Viitattu 7.3.2010.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Henriikka Salo Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|