Henri Lansbury

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Henri Lansbury

Henri George Lansbury (s. 12. lokakuuta 1990) on brittiläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän oli Arsenalissa nuorisopelaajana jo vuodesta 1999; ammattilaissopimus solmittiin vuonna 2007. Hän pääsi Arsenalin joukkueessa kentälle kolmessa valioliigaottelussa. Lansbury pelasi pääasiassa muissa seuroissa lainasopimuksilla, kunnes hän siirtyi vuonna 2012 Nottingham Forestiin.

Lansbury siirtyi tammikuussa 2017 Aston Villaan, joka nousi vuonna 2019 Valioliigaan. Hän pelasi Valioliigassa kaudella 2019–2020 kymmenen ottelua, joista kaksi avauskokoonpanossa. Seuraavalla kaudella hän ei mahtunut enää pelaavaan kokoonpanoon ja siirtyi tammikuussa 2021 yhtä sarjatasoa alemmas Bristol Cityyn, jossa hän pelasi kevätkauden aikana 16 mestaruussarjan ottelua. Kesällä 2021 hän siirtyi samassa sarjassa pelaavaan Luton Towniin.[1]

Lansbury on pelannut Englannin eri juniorimaajoukkueissa yli 40 ottelua. Hän pelasi alle 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2007 neljä ottelua ja teki kaksi maalia. Alle 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2009, joissa Englanti saavutti hopeaa, hän pelasi viisi ottelua ja teki kolme maalia. Alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2011 hän pelasi kolme ottelua.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.