Helsingin yliopiston piirustussali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Åke Hellman opettaa piirtämistä yliopiston piirustuslaitoksella 1978.

Helsingin yliopiston piirustussali on alun perin Turun Akatemian yhteyteen vuonna 1707 perustettu kuvataideoppilaitos. Se siirtyi yliopiston mukana Helsinkiin vuonna 1828 ja on välillä toiminut myös nimellä Helsingin yliopiston piirustuslaitos. [1][2]

Ensimmäisen varsinaisen piirustusmestarinsa silloinen Turun akatemia sai vuonna 1708, kun tukholmalainen maalari Johan Oppenort palkattiin tehtävään. Piirustusmestarin toimi vakiintui Helsinkiin muuton jälkeen 1830-luvulla.[2] Helsingin yliopiston piirustussali oli 1840-luvulle asti ainoa taideopetusta antanut oppilaitos Suomessa. Pääopettajina ovat toimineet monet kuuluisat taiteilijat, kuten Magnus von Wright, Adolf von Becker, Fredrik Ahlstedt, Eero Järnefelt, Väinö Blomstedt, Erkki Kulovesi ja Åke Hellman.[3][2]

Piirustuslaitos toimi 2000-luvun alussa kolmena päivänä viikossa Porthanian 7. kerroksessa taidemaalari Pertti Summan johdolla. Kipsien piirtämistä ja alastonmallin piirustusta ja maalausta opiskeli vuosittain noin sata opiskelijaa. Piirtämään voivat hakeutua yliopiston opiskelijat ilmoittautumisjärjestyksessä. Opinnot aloitettiin perinteiseen tapaan kipsiluokassa. Myöhemmin siirryttiin elävään malliin. Opetukseen kuului myös anatomiakurssi.[1] Piirustuslaitos suljettiin vuonna 2016, mutta se aloitti jälleen toimintansa syksyllä 2018 osana Helsingin yliopistomuseota perinteisellä nimellä Helsingin yliopiston piirustussali. Piirustussalin toiminta käynnistettiin uudestaan sekä Helsingin yliopiston opiskelijoille tarjottavilla kursseilla että suurelle yleisölle suunnatuilla tapahtumilla.[4] Piirustussalin opettajana eli piirustusmestarina toimii kuvataiteen maisteri Vappu Rossi, joka on ensimmäinen tehtävään valittu nainen.[5][6]

Piirustussalilla on myös laaja taidekokoelma. Teoksia hankittiin piirustusmalleiksi ja esikuviksi oppilaille, ja ne olivat pitkään esillä piirustuslaitoksen seinillä. Alkuun hankittiin litografioita, kipsiveistoksia ja mallikuvia piirrettäväksi, myöhemmin myös pieniä maalauksia, muun muassa Alexander Lauréukselta, ja grafiikkaa. Ensimmäiset antiikin veistosjäljennökset hankittiin Pehr Adolf Kruskopfin ehdotuksesta 1830-luvulla. Samat veistokset olivat esillä maan ensimmäisessä taidenäyttelyssä, joka oli esillä piirustussalissa vuonna 1845. Esillä oli myös lahjoitetut kipsiveistosjäljennökset muun muassa Laokoon-ryhmästä ja Belvederen Apollosta. Kokoelmiin kuuluu myös arvokkaita teoksia, kuten Ateneumiin deponoitu piirustussalissa aikanaan opiskelleen Werner Holmbergin Postitie Hämeessä. Kokoelmassa on lisäksi runsaasti harjoitustöitä opiskelijoilta, kuten Albert Edelfeltiltä, Eliel Saariselta ja Tove Janssonilta. [7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Taiteiden tutkimuksen laitos, piirustuslaitos Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 10.8.2008.
  2. a b c Helsingin yliopistomuseo - Piirustussali - Piirustussalin historia Helsingin yliopisto. Viitattu 6.12.2018.
  3. Mikael Alatalo: Piirustuslaitos esittäytyy Cygnaeuksen galleriassa 6.4.2004. Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 10.8.2008.
  4. Helsingin yliopistomuseo - Piirustussali Helsingin yliopisto. Viitattu 6.12.2018.
  5. Helsingin yliopistomuseo - Piirustussali - Opettajan esittely Helsingin yliopisto. Viitattu 6.12.2018.
  6. Hän on mestari piirtämään Helsingin Sanomat. Viitattu 6.12.2018.
  7. Taidekokoelman syntyhistoriaa - Malliksi ja opiksi taidetta piirustuslaitokselle Helsinki: Helsingin yliopistomuseo Arppeanum. Viitattu 30.10.2008.